keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Jos joskus olisi normaali?

Nyt on taas alkanut kyllästyttämään värit hiuksissa ja alkoi tuntumaan siltä, että voisi lähteä hakemaan kampaajalla jotain vähän tavismaisempaa tyyliä. Ajatuksena oli, että jos olisin edes lähellä normaalia taas vaihteeksi. Työkaverit kyllä vähän kuittailivat, että edes kampaaja ei saa sinusta normaalia. No näinhän se varmasti on, mutta jos edes vähän sinne päin sitten.

Minullahan on viimeiset 3,5 viikkoa ollut hiuksissani tuota lilaa, joka on jo alkanut haalistumaan, mutta tarkoitus oli sitten saada se väri pois ja palata takaisin ihan vaan blondiksi.

Olen lähdössä puolentoista viikon päästä Lontooseen ja ajattelin, että jos sinne lähtisi ihan normina. Katselin juuri viime kesän kuvia, kun mulla oli kylmän vaalea sävy hiuksissani ja se näytti niin hyvältä, joten siksi päädyin taas siihen väriin.

Joten näiden ajatusten kanssa suuntasin kulkuni Salon Victoriaan ja Miikan käsittelyyn.


Piti vielä ensiksi ottaa ENNEN kuva ja väri oli jo näin paljon haalistunut 3,5 viikossa.



Pitkästä aikaa päädyttiin työkaverin kanssa ottamaan myös asukuva. Eilen olin töissä vähän rennommalla lookilla eli farkkutyylillä.




Kampaajan jälkeen tilanne hiukset näyttivät sitten todella hyvältä. Hiukset kammattiin ylös ja sivut otettiin lyhyeksi. Näin saadaan liftingiä naamaan ja kapeutta kasvoihin. Olin todella tyytyväinen tähän lookiin taas. Tuli ihan normaalin tuntuinen olo, kun päädyin taas tähän ratkaisuun.




Tässä vielä toiselta sivulta kuvattuna.





Millaisin fiiliksin yleensä te teette hiuksia koskevat päätöksenne? Menettekö yleensä aina samalla kaavalla, vai oletteko yhtä vaihtelunhaluisia kuin minä?

Olisi kiva kuulla, että minkälaisia persoonallisuuksia on siellä ruudun toisella puolella.

Maiju

22 kommenttia:

  1. Ihanat hiukset! Täällä mennään pitkälti vanhalla tyylillä eli ihan lyhyet hiukset ja niissä joku punertava sävy. Nyt kaipasin hiuksiin vähän enemmän väriä ja etuosaan kampaaja laittoi räväkkää punaista. Ystävälläni on ihan harmaat hiukset ihan luonnostaan ja toivon että joskus minullakin olisi sellaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kun tulit kommentoimaan. Olet ollut välistä mielessäni. Välistä haluaa vähän räväkkää, joten hyvä kun räväytit :)

      Poista
  2. Kampaajalta tulin juuri kotiin. Sivut lyhyet ja massaa ylös ja hiukan taaksekin jäi. Väri vaihtelee punaisen, liilan, kuparin ym välillä, mutta tummana. Blodia musta ei saa kuin henkisesti.
    Muutaman kuukauden väli lyhyt tukkaisena aiheuttaa aina näkyvän muutoksen.
    Sinä olet kaunis. Minusta ei saa rahallakaan. Onneksi kampaamossa oli taidetta, ei peiliä tarvinnut koko aikaa tuijottaa.
    Ja juu kuvia ei tule. Kamerallakin on tunteet, ei vaan suostu kuvaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kuules Marketta juuri se oikea tapa. Sivuilta lyhyeksi ja massaa ylös... Näin me stailataan itseämme nuorekkaammiksi :)
      Sä harrastat kyllä tuota itseironiaa :) Kauneus lähtee sisältä <3

      Poista
  3. Nyt on hiusten kasvatus menossa. Elämäni eka kerran mulla on aika pitkät hiukset ja aion ainakin kesään kasvattaa. Väri on ollut pitkään tumma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kun saat hiukset pitkiksi, niin sitten vedät ne lyhyeksi :) Meneekö niin?

      Poista
    2. Niin voi hyvinkin käydä. Sitten pitää ottaa ennen ja jälkeen kuva 😂

      Poista
  4. Lähes joka kerta kun käyn kampaajalla tulen sieltä ulos erilaisessa hiusmallissa. Joskus jopa eri värisenä. Edellisenä kertana multa leikattiin kaikki vaalea väri pois ja oma värini paljastui. Se oli matta tienharmaa + harmaita hiuksia. Olin melko järkyttynyt, kun näin itseni peilistä. Viime viikolla oli taas kampaajalla aika. No nyt leikattiin sama malli kuin viimeksi, mutta väriä uudistettiin. Hiukseni ovat nyt sellaiset vaalean kultaiset ja niissä siniharmaita raitoja. Mitä sitten seuraavalla kerralla tehdään, niin se jää nähtäväksi. Kenties olen harmaa taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukset ovat uudistuva luonnonvara, joten niille voi tehdä mitä lystää. Mulla ainakin työkaverit odottavat innolla aina, että millainen nainen sieltä nyt tulee töihin :) Mitäs me kauniit ja rohkeat :)

      Poista
  5. Mä olin nuorena samanlainen kuin sinä. Vaihtelin tukkatyyliä mieleni mukaan, oli lyhyttä ja pitkää. Väreinä kaikki mitä purkeista löytyi. Nyt olen vähän tylsä ja samanlaiset hiukset on ollut jo jonkin aikaa. Nyt olen tosin alkanut miettimään, että pitäisikö lopettaa blondaus ja palata takaisin omaan ruskeaan tukkaan. Mielipiteitä voisin ottaa vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyissä hiuksissa on se hyvä, että tietää, että voi vaihdella. Pidemmissä ei varmasti aina ole niin paljon vaihtoehtoja. Suosittelen kokeilemaan. Monet taitavat tässä iässä alkaa palaamaan omaansa ja lopettavat värjäämisen.

      Poista
  6. Kaunis sävy sulla hiuksissa. Itse olen aina tykännyt vaihdella niin kampausta kuin hiusten väriäkin. Aiemmin ehkä vielä enemmäin kuin nykyisin, sillä tuolloin välillä kasvatin hiuksia pidemmäksi. Värit ovat vaihdelleet platinablondista punaiseen, ruskean eri sävyihin ja olinpa monta vuotta mustatukkainenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko tai älä. Minäkin olen kahteen kertana ollut mustatukkainen, mutta ei enää ikinä. Olen sanonut kampaajalleni, että jos mulle tulisi mielenhäiriö ja pyytäisin mustaa, niin älä suostu :)

      Poista
  7. Kokeile ihmeessä vaihteeksi ruskeampia hiuksia. Saahan ne sitten taas blondattua, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea ei sovi mulle. Olen ollut ruskeakin siinä vaiheessa kun mustasta koitettiin palata takaisin vaaleaan. Se ei vaan ollut mun värini :) Tummista vaaleaksi on pitkä matka :)

      Poista
  8. Nuorempana minäkin kokeilin yhtä sun toista ja jossain vaiheessa minullakin on ollut lyhyet hiukset. Nyt olen onnellinen tämän yksinkertaisen mallin kanssa.

    Todella kaunis sävy sinun hiuksissa ja vaihteeksi simppeliväri näyttää hyvältä. Odotan taas innolla mikä on seuraava värisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kiva hiusmalli ja se sopii sulle hyvin. Miksi sitä hyvää vaihtaakaan :)Olen varmaan vähän aikaa tällainen simppeli :)

      Poista
  9. Voi että, kun olisikin tuollainen paksu tukka kuin sulla. Pitäisin ehkä mielelläni lyhyttä! Sulle kyllä sopii niin älyttömän hyvin tuo leikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole edes tajunnut ennen kuin kampaajani sanoi, että minulla on paljon hiusta :) Sitä ei edes tajua :)

      Poista
  10. Onhan sitä ollut tähän ikään monen mittaista, mallista ja väristä hiusmallia. Harmaata mulle on alkanut pukata jo alle nelikymppisenä ja värjäyskierre oli melkoinen ja kun on aika nopeasti uusiutuva karva niin tyvikasvu alkoi lopulta kyllästyttämään. Kaksi vuotta tulee nyt keväällä kun ei ole värjätty ja yllätys olikin aika iso kun oma väri olikin muuttunut blatinablondiksi. Käytän Fodge violettishampoota, joka antaa kylmän sävyn tukalleni. Mikä helpotus, ei enää värejä, ainoastaan 4-5 vkon välein napakka leikkaus. Olen niin onnellinen tästä uudesta tukastani ja aika usein siitä kehujakin satelee :)Aa että...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on niin upea hiusväri, että varmasti sateleekin varmasti kehuja. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.