perjantai 14. huhtikuuta 2017

Ruokavaliosta saa kyllä hyvät energiat

Tämä viikko on mennyt suhteellisen hyvällä asenteella, mutta muutamia harha-askelia on tullut tehtyä, mutta pääsääntöisesti olen tehnyt todella hyviä valintoja. Viime alkoi Alkuvalmennus-ryhtiliike yhteistyön tiimoilta.  Viikko on siis mennyt todella hyvin. 

Viime viikonloppuna tein normaalit täydennykset kaappiin alkuaviikkoa varten ja kauppaostokseni näyttivät tältä. Valitsen kaupasta yleensä tätä perussettiä eli kasviksia, marjoja, hedelmiä, broiskua, mantelimaitoa, kananmunia. Lisäksi täydennän vielä syömisiä jollain muillakin terveellisillä raaka-aineilla. 


Broilerista ja wokkivihanneksista syntyy hyvä ja helppo lounas. 


Mantelimaidosta, marjoista ja hedelmistä syntyy välipalasmoothie. Mielikuvitus on rajana, kun valmistaa smoothieta. 


Olen nyt rakastunut kasvis- ja vihannessuikaleisiin, joita on kiva dipata hummukseen. Ostin valmista hummusta kaupasta, mutta seuraavaksi aion tehdä sitä itse. 


Teen usein eväitä kahdeksi päiväksi, koska olen usein niin kiireinen, että en ehdi joka ilta seistä keittiössä tekemässä eväitä. 


Kun tsemppaan ruokani kanssa, niin olen huomannut, että unenlaatu paranee entisestään. Minulla on taas ollut ajanjakso, jolloin olen herännyt aamuöisin, mutta tällä viikolla on unenlaatu ollut huomattavasti parempaa. 

Pari asiaa, johon joudun edelleenkin kiinnittää huomiota on proteiinin saanti ja vedenjuonti. Varmasti saan nekin kondikseen. 

Syödään siis hyvin ja voidaan paremmin. Tällä asenteella on hyvä jatkaa. 

Maiju

10 kommenttia:

  1. Tiedätkö Maiju just tänään mietin tuota ruokailuasiaa. Minulla on viime viikoina ollut ruokailu ihan sekaisin ja nyt vasta kirjoituksesi herätti hoksaamaan, että se on varmasti myös yksi syy jatkuviin yöheräilyihin.

    Täytyy ottaa ryhtiliike tuon ruokailun suhteen.
    Sinun ostoksesi näyttää hyviltä!
    Ihanaa pääsiäisen aikaa Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi kokeilla, että auttaisiko. Itse olen saanut niin hyvät energiat ruokavaliolla.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ostoksesi 😊 Kyllä päivän tärkeimpiä valintoja on se mitä suuhunsa laittaa. Ihmisen suolisto on pinta-alaltaan n. jalkapallokentän kokoinen, joten jos se ei ole kunnossa niin on erittäin ymmärrettävää että ihminen voi huonosti. Ja suoliston voi hoitaa kuntoon oikein syömällä. Se vaatii vähän viitseliäisyyttä tietojen hakemisessa ja ruokavalintoja tehdessä, mutta kannattaa ehdottomasti. Paula Heinosen luennolla muutama vuosi sitten sain "herätyksen" ja sillä tiellä ollaan ja pysytään. Tiedän erittäin hyvin myös lantin toisen puolen, eli syödään vähän mitä sattuu ja olo sen mukainen.Keittiössä vietetty aika ei mene hukkaan kun silloin tietää mitä ruoka sisältää.Sen ajan kannattaa oman ja perheen hyvinvoinnin vuoksi napata jostain vähemmän tärkeästä.
    Minulla on broilerin suhteen alkanut kovasti tökkiä, kun en ole läheskään varma niiden oikeanlaisista kasvatusoloista ja luomutilojen broileri on ainakin toistaiseksi aika hurjan hintaista.Olemme siirtyneet lähitilan lampaanlihaan ja kalaa entistä enemmän.
    Terveellistä ja Hyvää Pääsiäistä sinulle Maiju 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula Heinonen on tämän ruokavalion varmaan suurin sanansaattaja. Välistä itselleni tulee näitä "syrjähyppyjä" eli joudun syömään jotain mikä ei ole niin hyväksi, mutta pääsääntöisesti yritän syödä hyvin.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai miten se meni 😁Leppoisaa pääsiäistä 🍃🐰🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, että pitää olla järjestelmällinen ja suunnitella syömiset, niin pysyy parhaiten ruodussa :)

      Poista
  4. Näyttääpä herkuilta ja mikä parasta terveelliseltä. Tuppaakohan mun yöunet viedä vääränlainen ruoka ☺

    Hyvää Pääsiäistä Sinulle ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkin. En olisi vielä 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että miten tänä päivänä syön :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää sinun eväät. Minä kun lisäsin veden juontia, niin loppui pienet päänsäryt siihen.
    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kun itsekin saisi vielä kuntoon. Jonain päivänä varmasti sekin on mun hallussa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.