tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kesälläkin pitää huoltaa kynnet

Yhteistyössä BeArt studio 

Viime viikon torstaina minulla oli kauneuspäivä tiedossa. Yritin jo hyvissä ajoin miettiä sekä kynnet että hiukset samalle päivälle, koska lomalla ollessani en viitsi liikaa ohjelmia suunnitella eri päiville. Aamulla kiirehdin ensiksi kynsihuoltoon Janan luokse. Jana hoitaa hommat aina niin taitavasti ja ammattitaitoisesti. Nykyään Janan luona käy monta ystävääni ja työkaverianikin ja heiltä tulee usein kiitosta siitä, että olen johdattanut heidät Janan luokse. Sanon aina, että hyvää kynsihuoltajaa sitä kehuu ihan mielellään. Itselläni on viides vuosi Janan kynsissä, enkä ole katunut.

Mitä sitten taas oikein keksisi, se on joka kerta yhtä vaikeaa. Usein pitäisi miettiä etukäteen, että mitä suunnilleen haluan, mutta tälläkin kertaa oli pää tyhjänä sen suhteen. Edelliset kynnet oli limen vihreää ja keltaista. Nyt halusin jotain ihan erilaista.

Katseltuani väripaletteja päädyin pitkästä aikaan fuksian punaiseen. Jana päätyi kokeilemaan nimettömään sabluunalla tehtyä hopeakoristusta. Hopea toi kynteen kivan säväyksen.




Nimettömän kynnen sävy on muutaman asteen vaaleampaa kuin muissa kynsissä, kuten tästä kuvasta on havaittavissa.





Kyllä näillä taas kelpaa neljä viikkoa tallustella. Pitää etsiä nyt taas kynsiin sopivia vaatteita esiin ja sehän on onneksi helppo juttu.

Maiju


14 kommenttia:

  1. Todella kauniit kynnet! Seurasinkin instastoryssa näiden tekemistä. Jana on niin taitava!

    VastaaPoista
  2. Ihanat ♥ Toi on niin sun väri ja tuo nimettömön koristelu kiva yksityiskohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin pitkästä aikaa ottaa sitä omaa väriäni :)

      Poista
  3. Nyt on kyllä niin ihkuisan pinkit kynnet, ai että ja sopii siihen uuteen Muumilaukkuunkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs sattuikin :) Pitääkin oikein fiilistellä laukun ja kynsien kanssa :)

      Poista
  4. Aikuisen naisen tyylikkäät kynnet<3

    VastaaPoista
  5. Ihan sun näköiset nää uudet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää ottaa omaan persoonaansa sopivat kynnet :)

      Poista
  6. Upean väriset kynnet ja tosi kaunis koristelu nimettömässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PItää aina vaihdella väriä, nyt päädyin taas pitkästä aikaa tähän väriin :)

      Poista
  7. Upeat! Itse olen rapsinut tapettia pari päivää kynsillä, eikä ole kuin yksi kynsi ylipäätään enää jäljellä. ARGHHH. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argghhh.... Kuulostaa aika kauhealta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.