maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tädeillä menee vähän vauhdikkaasti aina välillä

Joskus kaikki asiat tapahtuvat päällekkäin, nyt taas tuntuu siltä, että asioita vaan tapahtuu ja tapahtuu.

Sain torstaina puhelinsoiton Tubeconilta, että Tädit tubettaa on valittu ehdokkaaksi Tubecon Awardsin Vuoden aikuistubettajaksi sarjassa. Puhelun aikana piti vähän pidätellä, että ei huutaisi, koska en ole koskaan ollut missään ehdokkaana ja kuitenkin on näitä hommia tullut tehtyä jo hiton kauan. Tunnen olevani jonkinlainen veteraani jo kuitekin ainakin tällä blogipuolella. Nyt oli siis ihan mahtavaa, että pääsimme ehdokkaaksi, sillä ehdokkuus on jo niin iso asia, että sitä ei oikein meinannut edes ymmärtää. Itse en ole niin kilpailuhenkinen, että voitto olisi se tavoiteltavin juttu, vaan se, että edes jollain tasolla on noteerattu, että mitä tekee. Se on kuulkaa sitä mahtavuutta.

Sitten äkkiä piti soittaa Tiialle, että mitä on tapahtunut. Meillä ei meinannut uni tulla, kun olimme hieman täpinöissämme sen asian suhteen. Nöyrinä pysytellään edelleenkin kaiken sen edessä, mitä on tullut ja mitä on tulossa. Voi kun tuo raatikin oli niin nätisti sanonut.




Tiia kirjoitti Minäkö keski-ikäinen blogissaan meidän kanavan synnystä ja meidän työnjaosta. Vaikka minä hoidan nämä tekniset jutut ja olen vähän aktiivisempi, niin ilman Tiian ja minun kemiaa ei olisi tätejä. Tuskin olisin voinut parempaa kaveria itselleni kanavalle löytää. Olemme siis yhdessä tädit ja kemiamme pelaa saumattomasti yhteen. Vaikka molemmilla on myös omat kanavat, niin tämä on se mihin enemmän haluamme panostaa. Tässä lainaus Tiian blogista, voi tuota kaunissieluista Tiiaa.



Kanavan tilaaminen youtubessa

Olemme monta kertaa puhuneet aikuistubettajien kesken, että kanavien tilaaminen voi muille aikuisille olla tubessa se vaikein juttu. Videoita kyllä katsotaan, mutta niitä ei osata tilata. Tätien videoita on katsottu 124.129 näyttökertaa.

Haluamme rohkaista aikuisia tulemaan tubeen ja tilaamaan kanavamme. Tilaaminen ei maksa mitään ja ainoa mitä siihen tarvitaan on gmail-sähköpostitili, jolla kirjaudut youtubeen.

Jos et vielä ole Tädit tubettaa kanavan tilaaja, niin kanavan voi käydä tilaamassa täältä.

  • mene yllä olevasta linkistä Tädit tubettaa kanavalle
  • jos gmail-sähköpostisi on taustalla auki, sinun ei tarvitse erikseen kirjautua. Jos et ole kirjautunut taustalla gmail-tilillesi, kirjaudu sisään gmail-tunnuksillasi youtubessa. 
  • tämän jälkeen klikkaa TILAA -painikkeesta. 
  • kun olet tilannut kanavan, tulee ilmoitus TILATTU. Paina kellon kuvaa, niin jatkossa julkaistuista videoista tulee ilmoitus suoraan sähköpostiisi aina kun uusi video julkaistaan.  

Kanavien tilaaminen ei ole vaikeaa ja näin pystys seuraamaan uusia videoita heti kun ne julkaistaan.






Tädit tubettaa löytyy myös instagramista ja Facebookista

Lehtihaastattelua tulossa

Tämän lisäksi olemme menossa tänään Tädit tubettaa kanavan tiimoilta erääseen lehtihaastatteluun, jossa teemana on nimenomaan aikuistubettajat ja yli 50+ sellaiset. Kovin montaa meitä ei ole vielä, mutta eiköhän tässä koko ajan lisää tule. Tästä kerromme lisää, kun on ajankohtaista.




Tädit jatkavat edelleenkin positiivisella asenteellaan, eikä me huumoriakaan unohdeta.

Kiitos kaikille, jotka olette olleet tätien mukana alusta saakka ja toivotaan, että pysyttelette jatkossakin meidän vauhdissa. Kiitos myös kaikille siitä tuesta, jota olemme kauttanne saaneet. Tuki on tärkeää ja sen antaa meille voimaa jatkaa.

Maiju 

26 kommenttia:

  1. Te ootte kyllä niin ehdokkuuden ansainnut! Onnea ihan älyttömästi, supernaiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mia, ehdokkuus on meille jo voitto <3

      Poista
  2. Onnittelut ehdokkuudesta, te jos ketkä olette sen ansainneet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiito Mira, sä olet aina niin ihanan kannustava <3

      Poista
  3. Onneksi olkoon ehdokkuudesta <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Salka, tämä on meille iso juttu <3

      Poista
  4. Olette ansainneet kaiken! Itse olen seurannut alusta alkaen ja mukana pysyn kuin iilimato halusitte tai ette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko tai älä Marketta. Me ei edes enää päästettäis sua irti :)

      Poista
  5. Paljon onnea🙃💙🙃💙🙃💙ootte ihania!!

    VastaaPoista
  6. Onnea teille kovasti:) Mahti juttu!<3

    VastaaPoista
  7. Onnea vielä kerran. Tädit on mun lempparikanava tubessa!

    VastaaPoista
  8. Onnea ehdokkuudesta! Ja totisesti ansaitusta sellaisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdokkuus oli meille jo voitto ❤️

      Poista
  9. Ihan mahtavaa!!! Ootte kyllä mainio kaksikko, aina pilkettä silmäkulmassa!
    Mega paljon onnea kisaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus Teija. Aina pitää vähän pilkettä olla 😄

      Poista
  10. Suomen 40+ tähdet! Teistä voi vaan olla niin ylpeä...olette monelle tiennäyttäjä ja positiivisen elämänasenteen energisimpiä edustajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivisella elämänasenteella saavutetaan parempi elämä <3

      Poista
  11. Ihan itketti tämä postaus, Maiju sä vaan olet niin ihana ja olen onnekas, että olet mun elämässä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi Tiia... me ollaan molemmat onnekkaita, meillä on toisemme <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.