torstai 3. elokuuta 2017

Hiukset saivat pinkin sävyn

Olen mennyt varmaan puoli vuotta blondilla sävyllä. Vaikka tiedän, että nämä värit saattavat välistä jotain ärsyttää kovastikin, niin ei haittaa. Pääasia on se, että itse tykkää. Lohdutan muutenkin aina muita, että hiukset on uudistuva luonnonvara, että elämä ei kaadu siihen, jos mulla on kaksi viikkoa hiukset pinkkinä. Välillä on vaan pakko vähäm säväyttää ja tehdä jotain repäisevää. Nyt tuli taas se hetki.

Pinkin sävy on sellainen, että se pysyy hiuksissa 2-4 viikkoa. Huomaan jo nyt ensimmäisen viikon aikana, että on haalistunut tästä reippaasti. Joten ei kannata tukehtua kahviinsa, jos ei satu tykkäämään taas mun muodon muutoksesta.

Miikakin näyttää taustalla olevan innoissaan omasta luomuksestaan.



Valitin Miikalle, että seinällä oleva kuvio häiritsee kuvan ottamista. Se näkyy kuvissa aina.



Onneksi Miikalla oli siihen lääke, että sen voi peittää hyvin. Heti auttoi tilanteeseen.





Otamme Miikan kanssa yleensä Facebook-livelähetystä kampaajalla käydessäni. Siinä tulee aina moneen kertaa kysymystä siitä, että mistä tämän taiturin löytää. Miika työskentelee siis Salon Victoriassa Kasarmikadulla ja joskus myös Pasilassa Opastinsilta-osoitteessa. Laitan tähän yhteystiedot, joten kannattaa ottaa talteen, jos kaipaa luovaa ja taitavaa hiusmuotoilijaa. Miika on sellainen.




Tällä siis mennään neljä viikkoa ja sitten katsotaan taas tilanne, että mikä on fiilis. Fiiliksen mukaanhan tässä mennään koko ajan.

Ihanaa. loppuviikkoa kaikille.

Maiju

8 kommenttia:

  1. Noi pinkit sopii sulle älyttömän hyvin. Sun ja Miikan kampaamolivet on ihan parhautta, räkätän aina niille silmät vedessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on usein hauskaa ja koskaan ei tiedä, että mistä puhutaan :)

      Poista
  2. Pinkki on niin ♥ Ja sopii sulle kyl niin hyvin etten ihmettelis vaikka jäisi pysyvämmäksikin :) Mutta toisaalta kiva että kuluu pois, saa samalla vaihtelua. Mulla oli mun vaaleanpunaiset mut vähän lilahtavat ja musta se oli kiva vain kun väri haalistui. Taas oli Ihan uus look :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllästyn nopeasti ja siksi mulle sopii nämä lyhytaikaiset sävyt. Kun haalistuu nopeasti, niin tulee jo siinä vähän vaihtelua.

      Poista
  3. Siis mä niin tykkään <3 Toi pinkki väri sopii sinulle Maiju ihan täydellisesti, ihan huippu hieno. Mä en uskalla Miikalle mennä kun oon räjäyttänyt tän pehko kaikilla vaalennuksilla ja värjäyksillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin uskaltaisit. Varmasti kampaajat ovat nähneet jo kaiken :)

      Poista
  4. Ihana pirtsakka Maiju ♥ Eihän meijän tarvii selitellä "värejämme".. eihän? :D
    - Oikein ihanaa perjantaita (sateesta huolimatta) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän meidän tarvitse :) Yksi päivä löysin netin syövereistä keskustelun mun hiuksistani, mutta ei tuntunut missään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.