sunnuntai 6. elokuuta 2017

Peltojen ihanat värikkäät kukat

Olen aikaisemmin kertonut kuinka olen käynyt ihastelemassa Tuomarinkylän pellon heinäpaaleja sekä myös Haltialan peltojen eläimiä. Nyt eletään sitä aikaa, kun kyseisten peltojen kukat ja herneet ovat poimittavissa. Ajoimme tänään pellon ohi ja oli pakko pysähtyä värikkäiden kukkien keskelle. Sitä oikein odottaa aina loppukesästä, että kukat alkavat kukkimaan ja pääsee poimimaan niitä maljakkoon. Mielestäni on ihanaa, kun kaupunki istuttaa kukkia kansalaisten iloksi.

Menossa mukana oli siskontyttö Sini ja molemmat nautimme kukkien värikkyydestä ja molemmilla on intohimo myös kuvaamista kohtaan. Pieni sade ei menoamme haitannut.



Ensiksi poimimme kimput ja sitten niitä kuvataan joka suunnalta. Ennen oli kukkien poimiminen paljon yksinkertaisempaa. Tänä päivänä tämä dokumentoiminen vie aina oman aikansa. Minkäs sille voi, kun on tällainen elämänrakastaja ja haluaa rakastaa näitä hetkiä ja elämän kauneutta.















Nyt kukat koristavat keittiössä maljakossa kotia. Jäämme vielä odottamaan auringonkukkien kukita-aikaa. Auringonkukat yleensä vastaanottavat elokuun, nyt on kukat hieman myöhässä, niin kuin monet muutkin tänä kesänä.

Tädit radiohaastattelussa


Pakko on vielä vinkata, että tänä aamuna annettiin Tiian kanssa Iskelmäradiolle yllättäen puhelinhaastattelu. Aiheena Tubecon, aikuistubettajat ja Tädit tubettaa. Haastattelu on kuultavissa Iskelmän sivuilla tänään sunnuntaina kello 21.00. Haastattelu on tulossa myös ensi perjantaina 11.8. tulossa Iskelmän kanavalta kello 18.00 jälkeen. Kerron myöhemmin lisää, kun tiedän. Haastattelupyyntö tuli vähän nopealla aikataululla ja toteutettiin myös todella nopeasti.






Maiju


12 kommenttia:

  1. Aivan upeat kukkapellot. Meilläkin täällä Latokaskessa oli tuollaiset pellot, mutta yhtäkkiä kaupunki päätti, että kukkia ei saa kerätä, seuraavaksi jättivät istuttamatta koko kukat. Kyllä niin harmitti :(
    Onnea radioon pääsystä jälleen kerran. Ootte te kyllä aika staroja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmistus. Jos se ovat päättäneet alkaa säästämään, niin on kyllä turha kohde ollut. Ei me mitään staroja olla.. Kuulemma tädit tubettaa nimenä on aika houkutteleva... no samaa mieltähän mekin :)

      Poista
  2. Oi mitä kukkia <3 Punainen on lempiväri, mutta koskaan en ole täältä kotikulmilta löytänyt vastaavia kaunottaria. Ajatteles jos tädit tekis noilla kukkapelloilla vallan kärrynpyöriä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiia... kärrynpyöriä... mä olisin varmasti olkapäälläni siellä pellolla.. Tai voitais meistä seistä käsillä siellä :)
      No itse asiassa. Tänään suunniteltiin paria juttua Tädit tubettaa kanavalle.. Vähän erilaisia, kerron sulle keskiviikkona :)

      Poista
  3. Tuonne täytyykin mennä pari kimppua keräämään, ihana kukkapelto ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan ehdottomasti suosittelen. Ihanaa kun oli nyt näitä värikkäitä kukkia.

      Poista
  4. Ihana idea istuttaa kukkapeltoja asukkaiden iloksi. Peukut idean äidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, minusta on ihana kun kaupunki suo asukkaille jotain näin ihanaa.

      Poista
  5. Voi miten ihania kuvia! <3 Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesä on ihanaa aika ja silloin saa ihania kuvia.

      Poista
  6. Ompa tosiaan ihanaa, että tuon pellon kukat ovat kaikkien poimittavissa ♥ Tuollaisen pellon minäkin haluaisin meidän lähistölle. Ihania kukkia ♥ Tuo viimeinen kuva on ihan nappisuoritus. Kivaa uutta viikkoa Sinulle, Maiju ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nautin täysin siemauksin näistä pelloista. Käyn eri aikoihin pelloilla milloin kukkia poimimassa tai eläimiä ihailemassa. Tuntuu kuin asuisi maalla.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.