sunnuntai 27. elokuuta 2017

Pitkäaikainen haaveeni toteutui - työhuone

Kerroin jossain vaiheessa, että kuinka minulla on ollut haaveena jo vuosia oma työhuone. Kuitenkin kuulun niihin ihmisiin, jotka haaveilevat asioista, mutta kuitenkin osan haaveista vaan vuodesta toiseen siirrän eteenpäin.

Kerroin myös aiemmin siitä, että päätin sitten lopulta ottaa työhuoneen, kun sellainen mahdollisuus tuli. Kirjoitin silloin blogissa aiheesta täällä.

Tänään sitten asia jotenkin kongretisoitui, kun kävimme remontoimassa työhuonetta minun näköiseksi. Perustat oli tilassa kunnossa, enkä halunnut ihan kauheasti nähdä remonttiin vaivaa. Pientä hienosäätöä siis tehtiin, jotta huoneesta tuli minun näköinen.



Työtiloissani tullaan enimmäkseen kuvaamaan videoita ja mahdollisesti muutenkin valokuvaamaan  blogijuttuja. Tuosta syytä päätin, että siellä pitää olla sohva ja sohvan takana oleva seinä saa jäädä vaaleaksi. Huoneeseen tulee ihan mahtavan upeasti päivänvalo ja se teki minut tänään niin onnelliseksi. Tämä takaa minulle jatkossa niin paljon helpommat kuvausolosuhteet, kuin aiemmin.

Tänään suuntasimme heti aamusta Itä-Pakilaan työtiloihin. Tavoitteena oli tapetoida yksi seinä ja raahata sohva tiloihin. Tapetointi oli se helpoin juttu tässä hommassa, mutta sohvan kanssa sydän löi pari lisälyöntiä. Pelotti oikeasti se, että saammeko sohvan työtiloihin vai emme. Kyseessä ei ollut mikään pieni sohva ja tiloihin vievät ovet ja käytävät olivat hieman haasteellisia.

Tässä lankomies Pekka tapetoi seinää. Tekstit tulevat varmasti vielä poistumaan yläpaneelista, koska ne vähän riitelee tämän tyylisuunnan kanssa.



Katin kanssa olimme tyytyväisiä tähän lopputulokseen.



Kati yllätti minut näillä fuksian punaisilla sisustuselementeillä.



Loppu sisustus tulee varmasti olemaan valkoista. Tulen hankkimaan valkoiset harsoverhot ikkunaan. Sähköpöytää harkitsen työpöydäksi han vakavissani ja sen lisäksi pitäisi vielä saada joku lipasto. Sitten tämän huoneen sisustus varmasti on siinä. Sen jälkeen siirrymme miettimään, että mitä toiselle huoneelle tehdään.



Voi kuinka minä rakastan tuon huoneen valaistusta. Luonnonvalo ikkunasta todellakin helpottaa mun elämääni.




Kun sohva oli saatu raahattua työtiloihin, olisi tehnyt mieli itkeä - itkeä onnesta. Varmasti ei kukaan voi edes kuvitella sitä onnentunnetta, mitä tunsin tämän päivän jälkeen. Tämä asia on ollut mielessäni jo vuosia ja nyt tuntui, että pääsin askeleen lähemmäksi unelmaani. Mikä se unelma sitten onkaan, sitä en vielä itsekään täysin tiedä. Tiedän vain, että tämä oli yksi osa sitä. Tämä on sitä mitä haluan tällä hetkellä tehdä.

Kuvasin myös videon siitä, että miten tähän tilanteeseen päästiin. Käypä katsomassa myös video, ehkä se kertoo tilasta vielä hivenen enemmän. Klikkaa itsesi videoon alla olevasta linkistä. 



Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille. Itse lomailen päätyöstäni ja ehkä keskityn taas hivenen enemmän näihin somehommiin tulevalla viikolla. Nyt olen tästä ihan super onnellinen.

Maiju

34 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No eikö olekin niin ihana. Tykättiin Katin kanssa ihan mielettömästi tästä.

      Poista
  2. Voi, mikä herkku tuo työhuoneesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin. Mikä inspiraatio tuosta huoneesta heti tulikaan <3

      Poista
  3. Minä olen niin onnellinen sinun puolestasi, että olet saanut nyt yhden unelman toteutettua <3 Työhuoneesta tulee todella upea ja facessa jo ihastelinkin tuota tapettia.

    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on se tunne, kun päästiin tähän pisteeseen <3

      Poista
  4. Ihan sun näköinen tuosta huoneesta on tulossa, aivan ihana. Onnea työhuoneesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiccu. Katsotaan mitä seuraavaksi keksitään :)

      Poista
  5. Tapetti on todellakin ihana ja voi tuota ovitapettiakin! <3 Kyllä tuossa ympäristössä ajatus luistaa. Mutta niinhän sulla yleensäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ovitapetti oli siinä aiemmin, sille emme tehneet mitään. Koimme, että se sopii ihan hyvin. No aina ei ajatus luista, mutta toivotaan, että nyt vielä paremmin :)

      Poista
  6. Tapetti on kyllä ihana!
    Onnellista alkavaa viikkoa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tapetti on <3 Hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  7. Onnea uudesta työhuoneesta! Ihanaa, että unelmat toteutuu. Tuo tila alkaa näyttää niin sinulta. Hih, mähän tunnen sut niin hyvin......
    Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan on mun näköinen, etköhän sä mut ihan jo tunne :)

      Poista
  8. Ihana huoneen muodonmuutos ja tuo tapetti <3! Onnea uusiin työtiloihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä vähän muuttuu, kunhan keksitään, että mitä halutaan :)

      Poista
  9. Näyttää niin sinulta, onnea uuteen työhuoneeseen ja oikein hyvää elokuun viimeistä viikkoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tulet joskus Helsinkiin, niin tulet sitten käymään :)

      Poista
  10. Kyllä on niin sun näköinen työhuone ja toi sohva. <3 Kelpaa sun tuolla naputella blogia ym. Ihquisaa päivää Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että blogin naputtele jää vähemmälle tuossa tiloissa. Rakastan niin mun MAC-konetta kotona :) Kuitenkin kuvaushommia varmaan tulee tuolla tehtyä sekä blogiin että tubeen.

      Poista
  11. Tapetti on ihanaa!
    Onnea työhuoneesta❤️

    VastaaPoista
  12. Jos ei tuolla noissa ympyröissä työt luista niin ei sitten missään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todellakin. Nyt ei voi työhuonetta ainakaan syyttää, jos työt ei luista :)

      Poista
  13. Oikein paljon onnea uudesta ihanasta työhuoneesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru. Nyt on ainakin innostavat tilat :)

      Poista
  14. Tapetti on hurmaava ja huone ihan sun näköinen. Onnea uuteen työtilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti on kylä niin ihanaa. Ihanaa kun saa kerrankin tehdä jotain itselleen.

      Poista
  15. Ihana valo ja tila<3 Mutta toi valo on ihan parasta, kaikki näyttää heti hyvältä, niin sisustus kuin sinä. Mietin kyllä itse että jos olisi mahdollisuus tuollaiseen tilaan niin tuliskohan koskaan lähdettyä kun on kerran peppunsa työpäivän jälkeen kotiin raahannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin vanhemmiten on alkanut arvostamaan valon tuomaa voimaa :) Minä en tule kotiin töistä käymään, vaan jään tuossa matkan varrella suoraan työtilaani. Siinä on mun pelastus :)

      Poista
  16. Työtilasi vaikuttavat tosi kivoilta. Olen niin iloinen puolestasi, että sait ne. Itsekin haaveilen ihan vaan omassa kodissani omasta työhuoneesta. Noh, ehkäpä se sitten järjestyy, kun lapset muuttavat omilleen eli vielä pitää odottaa vuosi tai pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti se aika tulee vielä. Jotenkin on ihanaa, kun saa tehdä jotain juttua ihan itselleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.