perjantai 22. syyskuuta 2017

Gluteeniton kinkkujuustopiirakka

Viikko sitten tein gluteenittoman kinkkujuustopiirakan vierailleni. Kun minulla oli kiire, päätin oikaista hieman sieltä mistä aita on matalin eli menin kaupan pakastealtaalle ja etsin sieltä piirakkataikinaa. Olisin halunnut testata Moilas-valmistajan piirakkataikinaa, mutta jostain syystä sitä on vaikea löytää kaupoista, joten otin sitten toisen eli Vuohelan Herkun takinan, jota en ollut koskaan maistanut. Tästäkään taikinasta mulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa, enkä muista, että tästä olisi mitenkään puhuttu aiemmin seuraamissani gluteenittomissa ryhmissä. Minulla ei siis ollut mitään ennakkokäsitystä taikinasta.

Piirakan ohjetta toivottiin blogiini. Joten sitä saa mitää tilaa.



Taikina oli helppo leivottava ja olin todella yllättynyt siitä, että se pysyi hyvin kuosissa ja näytti paistamisen jälkeenkin ihan mielettömän hyvältä. Mikä parasta, tämä ei ollut mitenkään rasvainen taikina, niin kuin monet piirakkataikinat yleensä ovat.

En ole leiponut paljoa suolaisia piirakoita, mutta nyt halusin tarjota suolaiasta piirakkaa kavereilleni salaatin kera. Ohjetta en jaksanut kauheasti etsiä, joten ajattelin, että syntyyhän se varmasti "omasta päästäkin". No syntyihän se.

Gluteeniton kinkkupiirakka


Vuohelan herkun piirakkataikinaa (pakaste)

Täyte:
200 g savukinkkua
100 g juustoraastetta
2 dl hapankermavalmistetta (esim. kuohukermaa)
3 munaa
suolaa maun mukaan
100 grammaa parsakaalia

  • Levitä taikina piirakkavuuan pohjalle.
  • Kypsennä parsakaali keittämällä. 
  • Viipaloi kinkku suikaleiksi. 
  • Sekoita täytteen aineet keskenään (pois lukien parsakaali). 
  • Levitä täyte taikinan päälle. 
  • Lisää viimeiseksi parsakaalit. 


Paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.




Mietin piirakkaa tehdessäni, että tähän olisi voinut laittaa sekaan ihan mitä vain olisi halunnut. Uskon, että piirakan olisi voinut täyttää hyvin myös kasviksilla. Kukkakaali ja parsakaali olisi varmasti ollut myös keskenään oiva valinta.

Tämä maistui meille kaikille ja ihan varmasti teen tätä vielä itsekin jossain vaiheessa uudestaan.

Toivottavasti maistuu teillekin.  Helppoa ja hyvää.

Maiju

tiistai 19. syyskuuta 2017

Askartelua ja gluteenittomia testauksia

Olen aloittanut blogiurani askartelublogin merkeissä vuonna 2005. Joten viime viikkonloppuna vietin ikään kuin vähän nostalgisissa merkeissä hetkiä uudella työhuoneellani. 

Sain työhuoneelleni vieraakseni Kaikki paketissa blogin Janin ja Aleksin sekä Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian. Tarkoituksenamme oli tutustua Janin ja Aleksin askartelukirjaan, joka oli juuri saapunut painosta. Mikäs sen mukavampaa. 

Päivämme oli monitahoinen. Ensiksi tutustuimme kirjaan, joka luonnollisesti on myös nimeltään Kaikki paketissa. Kirjassa löytyy ohjeita erilaisiin paketointiin liittyviin ratkaisuihin sekä sieltä voi saada ihania lahjaideoita erilaisiin juhliin. Jos haluat viedä jotain itse tehtyä, niin ehdottomasti kannattaa tutustua poikien kirjaan. Liitän blogipostaukseeni myös videolinkin tekemäämme kirjaesittelyyn. Videolinkki löytyy tämän postauksen lopusta. 


Tässä muutamia kirjan ohjeilla toteutettuja askarteluja. Paljon lisää siis löytyy kirjasta. 


Olin päättänyt pistää kolmikon myös gluteenittomien tuotteiden testaukseen. Joten myöhemmin tulossa myös videota tuotetestauksesta, jossa nähdään, että miten erilaiset gluteenittomat tuotteet maistuvat normaaliruokavalioisille. Maistelimme muun muassa Tescon gluteenitonta valkosipulipatonkia, Vuohelan Herkun piirakkataikinasta valmistettua piirakka, erilaisia keksejä ja mustikkarahkapullaa. Näistä siis myöhemmin videon merkeissä lisää. 


Kun bloggaajat ovat liikenteessä, päivänselvää on, että kaikki syömiset kuvataan. 


Kun olimme testanneet syömiset, niin Jani ja Aleksi pistivät meidät näyttämään paketointitaitomme. Siis tämä oli todella paha. Saimme hyvin haasteelliset paketoitavat. Tiia sai paketoitavaksi pallon (hän selviytyi tehtävästä todella hyvin) ja itse sain paketoitavaksi haravan (voin sanoa, että haastetta oli). Huumorilla selvittiin tehtävästä. Tästäkin on tulossa myöhemmin video. Voin kertoa, että naurua piisasi tässäkin. 



Tämän jälkeen ajattelimme Tiian kanssa tehdä vielä yhden videon ja poikien oli tarkoitus poistua. Kuitenkin Aleksi vetäisi peruukin päähän ja siitä se ajatus sitten lähti, että pojat sai tehdä sen viimeisen videon meidän puolesta. Kerroimme vain pääpiirteet, että mikä oli aihe ja pojat improvisoivat loput. Niin hauskaa on tulossa siis tältäkin tiimoilta. 


Vietimme siis yhden hauskan päivän tällä porukalla ja sisältöä riittää tällä kokoonpanolla seuraaville kolmelle viikolle. Elämässä tärkeintä on hauskanpito ja tällä porukalla se onnistui täydellisesti. 

Täältä löytyy vielä se poikien kirjan esittelyvideo. 



Laskettiin leikkiä myös siitä, että jos vaikka askartelukärpänen, vaikka sieltä uudestaan heräisi. Koskaan ei voi tietää. 

Maiju

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Gluteeniton jäätelöcharlotta

Kaupallinen yhteistyö Vuohelan Herkun kanssa

Joskus haluaa tarjota vierailleen jotain helppoa ja mennä sieltä mistä aita on matalin. Silloin hiivin kaupan valmistuotteiden hyllylle ja mietin, että mistä sitten nappaisi jotain ideaa. Mielestäni parhaimmat tarjoilut syntyvät niin, että tuunaan hieman jotain valmistuotetta.

Yksi mun ehdoton suosikkini on Vuohelan Herkun gluteeniton kääretorttu. Olen siitä ennenkin kirjoittanut ja tehnyt tortusta milloin leivoksia ja olen tainnut joskus aiemminkin tehdä myös jäätelöcharlottan. Jäätelöcharlotta on hyvä tarjoilu myös siksi, että sen voi tehdä juhliin etukäteen ja laittaa pakastimeen. Sitten vain juhlapäivänä ottaa pakastimesta ja laittaa tarjolle.



Helppoa ja kätevää siis. Siksi itse tykkään välillä tarjota vierailla tätä herkkua.

Miksi sitten olen valinnut Vuohelan Herkun gluteenittoman tortun? No siitä syystä, että siinä on maku, koostumus ja kaikki kohdallaan. Tiesittekö muuten, että se valmistetaan käsityönä? No en minäkään, mutta kuulin sen juuri. Tämän tuotteen kohdalla voin vilpittömästi sanoa, että tuote on onnistunut täydellisesti. Niin monta kertaa on sitä syöttänyt normaaliruokavalioisille ja aina he ovat tuotetta kehuneet.

Vuohelan Herkun gluteenittomat tortut löytää usein kaupan kylmähyllystä, paikasta, jossa on gluteenittomat kylmäsäilytystuotteet. Olen nähnyt näitä sekä K-ryhmän että S-ryhmän kaupoissa.




Miten jäätelöcharlotta sitten syntyy? No helposti.

Jäätelöcharlotta


Tarvikkeet: 
Gluteeniton kääretorttu (Vuohelan Herkku)
Inkeri inkiväärikeksejä (Vuohelan Herkku)
1/2 - 1 litra jäätelöä maun mukaan


  • Anna jäätelön pehmentyä astiassa. Murenna keksejä jäätelön joukkoon. 
  • Vuoraa vuoka leivinpaperilla. 
  • Leikkaa kääretortusta viipaleita ja levitä viipaleet vuoan reunoilla ja pohjalle. 




  • Kun jäätelö on pehmentynyt, levitä jäätelö kääretorttujen päälle tasaisesti. 
  • Pistä vuoka pakastimeen (vähintään tunniksi). 





  • Ota tarjolle hieman ennen kahvivieraiden saapumista. 



  • Koristele charlotta halutessasi marjoilla




  • Sitten vaan herkuttelemaan. 





Jäätelöcharlotta syntyy nopeasti ja maistuu ihanan raikkaalta. Jäätelö yhdistettynä kääretorttuun on vaan niin hyvä yhdistelmä.

Kannattaa kokeilla. Sitten vaan herkuttelemaan.

Maiju

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Syytön kunnes toisin todistetaan

Olen ollut sängyn pohjalla viimeiset kuusi päivää ja ehkä siksi viettänyt aikaani enemmän kännykän parissa twitteria ja muita somekanavia enemmän seuraten.

Tänään alkoi somekanavat laulamaan, että ex-tangokuningas on jäänyt kiinni amfetamiinin alaisena ajamisesta. Kun vielä tiedetään, että tämä on tapahtunut tiistai-iltana, niin tiedän, että silloin asia on ihan varmasti vielä poliisin esitutkinnassa.  Mietin vain, että kuka näitä tietoja vuotaa julkisuuteen.

Mitä tästä saattaa seurata?

Emme tiedä tässäkään tapauksessa asian faktoja, emme siis voi tuomita suoralta kädeltä epäiltyä rikoksesta, josta häntä vasta epäillään.

Miksi aiheesta sitten päätin kirjoittaa? Syy oli se, että selasin Twitteriä ja siellä jopa "ei vihapuheille" vannovat poliisit (osoittautui parodiatiliksi) kuittailivat ja heittivät vitsiä epäillyn syyllisyydestä.
Joka kanavalla lynkataan ihminen, jota ei ole vielä edes tuomittu. Tämä on se mikä mua tässä nyppii.
EDIT: Kyseessä taitaa olla Twitterissä toimia parodiatili? Voiko Twitterissä siis kuka tahansa esiintyä poliisina? Ennen tällaisesta käytettiin virkavallan antaminen nimikettä ja tuomittiin. 




Miettikää, että jos tähän olisikin joku looginen syy, joka lieventää asiaa? Me emme tiedä asian taustoja, meidän ei kuulu tuomita. Jätetään tuomitseminen niille tahoille, joille se kuuluu.

Pakko on kiinnittää huomiota myös siihen,  että kuka näitä tietoja oikein levittää tutkinnan tässä vaiheessa? Eikö se ole kuitenkin myös rikoksella epäilyllä oikeutensa? Hän on kuitenkin syytön, niin kauan kunnes toisin todistetaan.

Ei mulla muuta, kuin miettikää ennen kuin levitätte eteenpäin näitä juttuja. Jokaisen tragedian takana on kuitenkin ihminen, eikä meidän tehtävä ole antaa tuomiota näillä tiedoilla, mitä siitä on nyt julkaistu. Eikä muutenkaan.

Maiju

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Miksi vaihdoin hotellia?

Olimme kesäkuussa kesälomalla Rovaniemellä. Olen aiemmin kertonut, että hotellit valikoidaan  yleensä suositusten mukaan ja ensisijanen edellytys mun hotellivalinnalle on se, että siellä tarjoillaan hyvää gluteenitonta aamupalaa. Kaikki muut asiat hotellissa tulevat vasta tärkeysjärjestyksessä tuon jälkeen. Olin aiemmin kysellyt Rovaniemen hotellisuosituksia, mutta gluteenittomista aamupalatarjonnoista ei ollut kenelläkään sillä hetkellä antaa suosituksia. Päädyin sitten valitsemaan Sokos hotellin hotellin, koska olimme juuri Oulussa saaneet täydellistä palvelua ennen tätä. Ajattelin, että eihän noissa hotelleissa voi niin kauheasti olla eroa. Täytyy sanoa, että kyllä niissä voi olla.

Moneen kertaan olen sanonut, että en vaadi paljoa, mutta vaadin, että se mitä syön täytyy olla hyvää ja edes kohtuullisesti verrattavissa normaaliin aamupalatarjontaan.

Usein Sokos hotelleissa on nykyään ollut gluteenittomille oma leivänpaahdin, joka pelastaa tilanteen silloin, kuin tarjolla on kuivaa leipää. Tässäkin tapauksessa se olisi pelastanut jotain tilanteesta. Myös gluteeniton karjalanpiirakka olisi voinut pelastaa tilanteen. Silloin moni muu asia olisi annettu anteeksi.


Sokos hotelli Vaakuna Rovaniemi 






Pyynnöstä sain gluteenitonta puuroa, mutta siitäkin oli unohdettu suola kokonaan pois.



Tässä vielä kuva Oulun Sokos hotellin aamupalastani ja alla Rovaniemen Vaakunan. Hyvin pieniä asioita, mutta minulle tärkeitä. Oulun hotellin aamupalalla sain maistuvaa gluteenitonta, mutta Rovaniemellä se ei oikein onnistunut.



Hotellin seinillä oli tauluja, joissa toivottiin asiakkaan lähtevän hyräillen pois. Tällä kertaa en onnistunut tavoittamaan sitä mielentilaa.



Lapland Hotel Sky Ounasvaara


Kun olimme syöneet aamupalan Vaakunassa palasin hotellihuoneeseen ja aloin etsimään uutta hotellia seuraavaksi yöksi. Ensiksi laitoin meidän facebookin Gluteenittomaan ryhmään kyselyä, että nyt tarvitaan pikaista vinkkiä hyvästä hotellista, joka tarjoilee hyvää gluteenitonta aamupalaa. Jostain sain vinkin, että kannattaa kokeilla Lapland hotel Sky Ounasvaaraa. Kuulemma sieltä joskus saattaa saada jopa erään paikallisen kahvilan leipomaa leipää.

Soitin heille ja siellä oli pari huonetta vapaana. Jouduimme ottamaan huoneiston, mutta ei haitannut. Mulle pääasia oli se, että saisin hyvää aamupalaa. Kerroin hotelliin soittaessani, että etsimme hotellia, josta saisin hyvän gluteenittoman aamupalan. Joten he tiesivät, että nyt on tulossa asiakas, joka ei arvosta niitä hotelleja, joissa mennään sieltä mistä aita on matalin.

Seuraavana aamuna taas vähän jännitti, että mitä sieltä oikein löytyykään. Arvostan paikkoja, joissa tarjoillaan värikkäitä hedelmiä ja kasviksia. Minä en tyydy salaatinlehti- ja vesimelonilinjalle. Näillä usein korvaan usein aamupalassa sen mitä en muuten saa.





Keittiöstä tuotiin minulle gluteeniton lautanen, jossa oli lämmitettyä leipää, maissileipä, puhdas levite sekä muffinssi. Puurona oli riisipuuro, joka soveltui siis minulle sellaisenaan. Täytyy sanoa, että näissä kahdessa aamupalassa ei välttämättä ollut paljon eroa, mutta silti oli iso ero.




Minulla oli siis vastassa Sokos hotelli Vaakuna vastaan Lapland Hotel Sky Ounasvaara. Jos vastaisuudessa Rovaniemelle, niin tiedän, että valitsen Ounasvaaran. Meillä keskustellaan gluteenittomien piireissä hyvinkin paljon hotellien aamupalatarjonnasta. Voin kertoa, että tänä päivänä mekin vaadimme palvelua, eikä meille enää riitä että kunhan jotain heitetään pöytään.

Joten kannattaa palvella myös meitä erikoisruokavalioisia kohtalaisen hyvin, sillä me saatamme tulla hotelliin uudestaan tai sitten emme tule.

Minulla taitaa lomalta olla vielä muutama hotelli esittelemättä, joten niistä seuraavalla kerralla. Kivoja yllätyksiä löytyi matkan varrelta.

Maiju

lauantai 9. syyskuuta 2017

I love me messut tulevat

Yhteistyössä Helsingin messukeskus

Taas on kohta vuosi mennyt edellisistä I love me messuista. Tämän vuoden messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 20-22.10.2017. Aina messujen päättyessä miettii, että kuinka millään maltan odottaa seuraavan vuoden messuja, nyt ollaan siis jo voiton puolella. Olen taas innoissani messuista ja siitä, että tänäkin vuonna minä saan olla mukana I love me messujen yhteistyöbloggaajana. Yhteistyöbloggaajia on tänä vuonna 8 ja listaus heistä löytyy täältä. I love me messujen ohjelma löytyy täältä, ohjelmasta kannattaa alkaa jo ottamaan ylös omia suosikkejaan messujen näytteilleasettajista ja ohjelmasta.

Minä aloitan jo syyskuussa omat valmisteluni messujen suhteen. Ensimmäisten yritysten kanssa olemme jo toukokuussa olleet yhteydessä messujen tiimoilta. Kun ajoissa aloittaa, niin ehtii enemmän ja saa messuista enemmän irti.

Olen jo viidettä kertaa mukana yhteistyöbloggaajana näillä messuilla. Tänäkin vuonna myös "tätikaverini" Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia on tietenkin kanssani messuilla. Tiialle tämä on jo kolmas kerta näissä merkeissä. Nämä taitavatkin olla ainoat messut, joissa tehdään bloggaajien kanssa sopimukset ja sitoudutaan puolin ja toisin tiettyihin kuvioihin messuilla. Nämä on myös ihan ehdottomasti ne messut, joita en voisi jättää väliin mistään hinnasta. Tiian kanssa kierretään kaikki kolme päivää messuilla aamusta iltaan ja sometetaan eri kanaviin materiaalia messuista.





Uuden työtilani peilipöytä odottaa testaajaa monille tuotesarjoille, jotka ovat mukana messuilla. Tulen listaamaan omia suosikkejani näytteilleasettajien tuotteista, joita olen testannut ennen messuja. Nostan luonnollisesti niitä tuotteita esiin, jotka ansaitsevat nostoja. Sellaisia, joita itse ehdottomasti haluan hakea itse messuilta.



Face Helsinki on messuilla aina isolla ständillä. Pari vuotta sitten tutustuin messuilla Ziaja-sarjaan. Siitä voin jo suoralta kädeltä antaa heti suositukset. Heidän vuohenmaitoa sisältävä kasvovoide on niin ihana tuote, että sitä olen käyttänyt purkkitolkulla kasvoilleni. Valmistuksessa käytetään kylmäpuristettua oliiviöljyä, vuohenmaitoa, appelsiiniöljyä ja kaakaovoita. Tuotteet sisältävät mahdollisin paljon luonnollisia ainesosia ja mahdollisimman vähän säilöntäaineita. Saman sarjan käsivoiteita olen ostanut purkkitolkulla Sokokselta. Olen vaikuttunut tästä sarjasta ja voin suositella sitä lämpimästi. Kasvovoiteet maksavat Sokoksella muistaakseni noin 10 euron pintaan, kyseessä on siis edullinen ihonhoitosarja.



Messujen lähetyessä palaan varmasti vielä tähän aiheeseen. Ajattelin muistutella teitä, että muistatte, että messut on taas tulossa. Laittakaahan päivä kalenteriin ja ehkä näemme messuilla.

Maiju

tiistai 5. syyskuuta 2017

Nainen kondikseen - nyt loppui tekosyyt

Kaupallinen yhteistyö Alku-valmennuksen kanssa

Se on kuulkaa syksy taas ja monille syksy on sitä aikaa, että aletaan pitämään itsestään huolta tavalla tai toisella. Työkavereiden kanssa päätettiin jo ennen kesälomia, että kun lomat on pidetty, niin sitten alkaa tsemppikuukaudet. Kun asian päättää kavereiden kanssa, niin usein sitten on vaan pakko aloittaa tsemppaus, silloin ei ikään kuin ole varaa luistaa enää sovituista jutuista.



Itse selitän aina itselleni asiaa, että miksi en pidä aina itsestäni huolta, että minulla on kiire. No tottahan se on, että huitelen koko ajan mailla ja mannuilla, mutta se ei ole totta, ettenkö ehtisi kuitenkin silloinkin vähän tsemppaamaan. Mun ongelmani tässä suhteessa on hyvin pieniä, kun perusruokavalioni on kuitenkin kunnossa. Tiedän ongelmani, että missä mun pitää tsempata. Omat ongelmani on nämä:


  • liikun liian vähän
  • joskus sorrun leivonnaisiin
  • juon liian vähän vettä
  • unohdan antaa itselleni aikaa palautumiseen

Pieniä asioita, mutta silti niin tärkeitä asioista. Näihin pitää saada nyt muutos. 


Syksyn Alku-valmennus starttaa


Syksyn Alku-valmennus starttaa taas. Valmennuspakettiin kuuluu 2 viikon tehostartti, jossa saat tarkat ohjeet resepteineen, jolla pääset alkuun painonhallinnassa. Valmennus ei ole laihdutuskuuri, vaan sen tarkoitus on antaa eväät pysyvään elämäntapamuutokseen. Valmennuksen avulla opit koostamaan ateriasi fiksusti. Syksyn alkuvalmennukseen on lisätty myös ohjeet liikuntaan, mikä onkin hyvä juttu. Liikunta on tärkeä asia ja olennainen osa painonhallinnassa.



Itse olen aiemminkin kertonut, että käytännössä tämä valmennus ei muuta omaa elämääni kovinkaan paljon, koska ruokavalioni koostuu jo nyt suhteellisen terveellisistä asioista. Sen mitä itse joudun tekemään, kun alan tsemppaamaan ruokavalioni kanssa on se, että yritän tsempata makeiden napostelujen, veden juomisen ja muutamien pienten asioiden kanssa.




Alku-valmennuksessa ei nähdä nälkää, siinä syödään 4-5 ateriaa päivässä ja paino putoaa. Sillä on merkitystä, että mitä syödään. Se mistä tykkään itse alkuvalmennuksessa on se, että siinä syödään vain ruokia, mistä itse pitää ja koko perhe voi syödä samaa ruokaa.

Lisää Alku-valmennuksesta löydät täältä.

Alennuskoodi blogin lukijoille


Blogini lukijoilla on nyt mahdollisuus lähteä mukaan valmennukseen. Oli sinulla pudotettavaa sitten 5 tai 10 kiloa tai enemmän, nyt voimme tehdä tätä matkaa yhdessä. Valmennuksen tukena on facebookin ryhmä, jossa voimme tsempata kaikki valmennuksessa mukana olevat toisiamme. Itse otan ensimmäiseksi tavoitteekseni pudottaa 10 kiloa syksyn aikana.

Alkuvalmennukseen voit liittyä täällä. Blogin lukijani saat valmennuksen hintaan 79 euroa (normaalisti 89 euroa). Alennuskoodi on MAIJU. Laita koodi kohtaan Lisää alennuskoodi, niin saat alennuksen liittymisestäsi, alennus on voimassa 11.9.2017 saakka.



Itselläni tämä päätös vahvistui käytyäni tänään ravintoterapeutin luona. Tiesin käynnin jälkeen, että nyt on vaan tehtävä se mitä pitää tehdä.

Blogissa varmaankin tulee kerrottua tilanteesta ja siitä miten matka eteen. Lähde mukaan matkalle.

Maiju

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Pelejä ja kosmetiikkaa

Viime torstai oli vauhdikas "lomapäivä". Lomapäiväthän tarkoittavat suurelta osin sitä, että teen näitä somejuttuja tavalla tai toisella. Torstaina hoidettiin monelta kantilta näitä asioita. Tapasin yhden yhteistyötahon kahvin merkeissä ja suunnittelimme yhteistyökuvioita.

Tämän jälkeen suuntasin tieni tapaamiseen Tiian ja Simpsa Sampasen kanssa Clarion hotelliin. Olimme sopinee, että kuvaamme jakson Kimbleä ja kahvia Sampsan kanavalle. Video tulee ensi viikon perjantaina Sampsa Simpanen -kanavalle. Jostain syystä musta tuntuu, että aika nauruksi meni koko homma. Toivotaan, että siinä samassa kuitenkin saimme keskusteltua vähän myös tärkeistä aiheistakin.



Niin hyvin meidän kolmen huumorin osuu yksiin, että sain heti ideoita siihen, että tämän kolmikon huumori pitäisi yhdistää tavalla tai toisella. Miten olisi ohjelma Kolmen kimppa tai Tädit ja Simpanen. Hmmm.... tätä pitää alkaa miettimään vakavissaan. Taidetaan ottaa ja lähteä tuon Simpasen kanssa StandUp keikalle mukaan. Siinä menossa voisi kyllä pupu tulla pöksyyn.



Sitten jätettiin Sampsa taakse ja Tiia kävi leikkaamassa mummin hiukset Ruoholahdessa. Siitä suunnattiin lounaalle Nepalilaiseen ravintolaan.

Sitten oli vuorossa illan odotettu Maybellinen tuotteiden lanseeraustilaisuus. Tuotteista myöhemmin mahdollisesti lisää, kun ehdimme niitä testailemaan.



Huulivoiteissa ja punissa oli tullut ihania uusia sävyjä. Suosikeiksi nousi kirkkaan punainen ja lila.



Tilaisuudessa oli mukana meikkitaiteilija Dominique Samuel, joka on maailmalla työskentelee muotialan tunnetuimpien nimien kanssa.



Paikan päällä meikkiäni paranteli Carita Nyqvist. Pienillä asioilla kasvot saivat meikillä uuden hehkun. Ammattilainen on aina ammattilainen.



Paikan päällä oli esiintymässä Isac Elliot ja tietysti mekin tahdoimme Isacin kanssa samaan kuvaan. Täytyy sanoa, että tämä nuori mies tuntui heti siltä, että jalat olivat maassa, eikä suuret fanimäärät olleet saaneet miehen päätä sekaisin. Ihailtava piirre tässä nuoressa miehessä.



Kuvassa vasemmalta Souliina, Tiia, allekirjoittanut, Isac ja Meikkibeibi.



Näihin tunnelmiin oli kiva päättää ilta ja lähteä kotiin, sillä aamulla oli aikainen herätys kohti Jyväskylää.

Päivästä tehty video on katsottavissa alla olevasta linkistä.


Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille.

Maiju