lauantai 9. syyskuuta 2017

I love me messut tulevat

Yhteistyössä Helsingin messukeskus

Taas on kohta vuosi mennyt edellisistä I love me messuista. Tämän vuoden messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 20-22.10.2017. Aina messujen päättyessä miettii, että kuinka millään maltan odottaa seuraavan vuoden messuja, nyt ollaan siis jo voiton puolella. Olen taas innoissani messuista ja siitä, että tänäkin vuonna minä saan olla mukana I love me messujen yhteistyöbloggaajana. Yhteistyöbloggaajia on tänä vuonna 8 ja listaus heistä löytyy täältä. I love me messujen ohjelma löytyy täältä, ohjelmasta kannattaa alkaa jo ottamaan ylös omia suosikkejaan messujen näytteilleasettajista ja ohjelmasta.

Minä aloitan jo syyskuussa omat valmisteluni messujen suhteen. Ensimmäisten yritysten kanssa olemme jo toukokuussa olleet yhteydessä messujen tiimoilta. Kun ajoissa aloittaa, niin ehtii enemmän ja saa messuista enemmän irti.

Olen jo viidettä kertaa mukana yhteistyöbloggaajana näillä messuilla. Tänäkin vuonna myös "tätikaverini" Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia on tietenkin kanssani messuilla. Tiialle tämä on jo kolmas kerta näissä merkeissä. Nämä taitavatkin olla ainoat messut, joissa tehdään bloggaajien kanssa sopimukset ja sitoudutaan puolin ja toisin tiettyihin kuvioihin messuilla. Nämä on myös ihan ehdottomasti ne messut, joita en voisi jättää väliin mistään hinnasta. Tiian kanssa kierretään kaikki kolme päivää messuilla aamusta iltaan ja sometetaan eri kanaviin materiaalia messuista.





Uuden työtilani peilipöytä odottaa testaajaa monille tuotesarjoille, jotka ovat mukana messuilla. Tulen listaamaan omia suosikkejani näytteilleasettajien tuotteista, joita olen testannut ennen messuja. Nostan luonnollisesti niitä tuotteita esiin, jotka ansaitsevat nostoja. Sellaisia, joita itse ehdottomasti haluan hakea itse messuilta.



Face Helsinki on messuilla aina isolla ständillä. Pari vuotta sitten tutustuin messuilla Ziaja-sarjaan. Siitä voin jo suoralta kädeltä antaa heti suositukset. Heidän vuohenmaitoa sisältävä kasvovoide on niin ihana tuote, että sitä olen käyttänyt purkkitolkulla kasvoilleni. Valmistuksessa käytetään kylmäpuristettua oliiviöljyä, vuohenmaitoa, appelsiiniöljyä ja kaakaovoita. Tuotteet sisältävät mahdollisin paljon luonnollisia ainesosia ja mahdollisimman vähän säilöntäaineita. Saman sarjan käsivoiteita olen ostanut purkkitolkulla Sokokselta. Olen vaikuttunut tästä sarjasta ja voin suositella sitä lämpimästi. Kasvovoiteet maksavat Sokoksella muistaakseni noin 10 euron pintaan, kyseessä on siis edullinen ihonhoitosarja.



Messujen lähetyessä palaan varmasti vielä tähän aiheeseen. Ajattelin muistutella teitä, että muistatte, että messut on taas tulossa. Laittakaahan päivä kalenteriin ja ehkä näemme messuilla.

Maiju

12 kommenttia:

  1. Oikein mukavia messuiluja sekä sinulle että Tiialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näistä varmasti tulee taas kivat messut.

      Poista
  2. Mä oon niin mukana ja tällä kertaa tyttären kanssa ♥ Ziaja on ihan sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, toivottavasti nähdään messuilla.

      Poista
  3. Joko se vuosi taas meni??? Kuulostaa kivalta mutta aika työläältä nuo kaikki messuihin liittyvät... Täällä vaan laiskotellaan (noh, ainakin tämä päivä) eikä oteta stressiä. Kiva lukea sitten juttuja mitä kaikkea messuilla oli jollei itse tule lähdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ollaan messuilla aamusta iltaan, niin eu edes tunnu työläältä. Toiminta on aina niin hauskaa ❤️

      Poista
  4. Tädit taas niin pouhuaa ja ottaa kaiken irti messuista. Muutamia tuotteita täälläkin jo messuja varten viriteltyinä valmiina testaukseen. Taas tulee niin mahtavaa, että oksat pois <3 Kivaa viikonloppua täti kamusein <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan satanen lasissa mennään. Tuskin enää maltamme odottaa 👍

      Poista
  5. Minulla onkin jo bloggaajapassi tänne messuille valmiina. Nämä ovat ne messut, joille menen aina yhdessä tyttäreni kanssa.
    Ihanaa viikonloppua Maiju ja onnea taas messubloggaajaksi pääsystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiutis Outi, taidan kuulua jo vähän kalustoon näiden messujen kanssa. Siitä on ollut hyötyä puolin ja toisin, kun olen ollut mukana näin monta vuotta. Nähdään messuilla ❤️

      Poista
  6. Juuri viikolla mieti että koskahan nuo messut ovat. Itsellä lomaa tuossa joten voisin oikein rykäisy Tampereelta bussiin. - Ziaja vartalovoide on ainoa voidepurkki jonka olen käyttänyt kyllästymättä loppuun. Ihana tuote ja tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä messuilla tavataan. Ziaja on ❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.