perjantai 20. lokakuuta 2017

Messuilla voi kokea ihania fiiliksiä - olimme ihan i love me fiiliksissä

Vähien yöunien jälkeen heräsin aamulla jo "kukonlaulun" aikaan ja aloin valmistautumaan I love me messuille. Olin illalla tullut myöhään kotiin, kun kävin katsomassa Cats-musikaalin, joten ihan täysillä yöunilla ei siis ollut menty messuja edeltävää yötä.

Messujen ensimmäinen päivä meni meillä ihan putkeen ja koimme, että saimme ihan mielettömän ihanat energiat messuista. Tapasimme ihan sairaan paljon tuttuja, tuntui, että joka kulmalla oli joku, joka veti hihasta. Ihan mahtavaa ja mahtavaa oli se, että emme olleet tänä vuonna aikatauluttaneet meidän päivämme täyteen ohjelmaa, vaan ehdimme vaihtaa aina pari sanaa niiden kanssa, jotka halusivat jutella.



Aamu alkoi kaunistautumalla. Olin saanut Body Boomin ihania kahvikuorintatuotteita juuri ennen messuja testiin ja ajattelin testata niitä heti messuaamuna. Kahvikuorinta jätti kasvoille ihanan pehmeän tunteet. Kokeiluun lähti ensimmäisenä mansikan tuoksuinen kahvikuorintatuote. Tuoksui muuten myös ihanalle.



Tuotteita löytyy messuilta ProCare Oy:n osastolta 6b48.



Varsinaisen messuaamun aloitimme menemällä Holiday Inn hotellin aamupalalle. Otimme tämän viime vuonna tavaksi ja nyt päätimme, että perinteitä pitää noudattaa.



Holiday Inn:n henkilökunta näytti muistavan viime vuodesta meidät. Heti aamupalalle saavuttaessa minulta kysyttiin, että "haluatko nyt myös gluteenitonta puuroa". Tietysti minä halusin ja näin upealta näytti puuro, joka minulle valmistettiin keittiössä. Aivan mielettömän upeaa palvelua. Kiitos Holiday Inn Messukeskus.



Kun olimme saaneet aamupalan nautittua kiirehdimme ensimmäiseen etappiin. Sitä ennen päätimme kuvata itsemme Jeffree Star Cosmetics -kuvausseinän edessä. Tapasimme myös Tuulannelin, jonka kanssa otettiin perinteiset selfiet.



Ensimmäinen etappi meillä oli Remingtonin osasto. Remingtonin osastolla oli näitä Retro-hiustenkuivaajia, joita hehkutimme jo aiemmin viikolla. Hintaa hiustenkuivaamilla oli 59,95 euroa. Kun illalla kävelimme osaston ohi, niitä näytti vielä olevan.



Outi Broux taikoi tädeille upeat kampaukset. Kyllä meitä niin hemmoteltiin.





Tällaiset lookit Outi meille taikoi. Tiialle kiehkuraa ja Maijulle 60-luvun henkeä romanttiseen sävyyn.



Olimme sopineet, että käymme myös Cocovi:n osastolla. Pääsimme nauttimaan ensiksi heidän smoothiebaarin antimista.



Kävimme pistämässä tätien vitamiiniasiat kuntoon Verman osastolla 6g50. Kati on aina niin kivaa "nauruseuraa" meille.



Avonin osastolla kävimme katsastamassa uudet Mark:n huulipunasävyt. Sarjaan oli tullut 10 kiiltopunaa ja 10 mattapunaa. Huulipunia löytyy siis jokaiseen makuun.






Zuni Organic osastoa ei voi koskaan jättää väliin, sillä siellä on pakko käydä katsastamassa uutuudet. Tällä kertaa itselläni mukaan tarttui tämä ihana ruusun tuoksuinen poski- ja huulipuna. Yksi ja sama tuote kahteen eri tarkoitukseen. Kätevää.



Muistakaa, että Siberica Natura on myös messuilla mukana. Heillä on mahtavia messutarjouksia osastolla. Itse haluan taas hehkuttaa tätä tuotetta, jota aiemmin hain aina Virosta. Nyt mukana myös messuilla kasvojen syväpuhdistukseen Northern Soap. Tuotteet löytyy ProCare osastolta 6b48.



Kun olimme tarpeeksi tutustuneet tuotteisiin, niin oli aika hieman viihdyttää itseään ihanan Drag Sheilan viihdyttävän pienen "shown" merkeissä. Olen menossa katsomaan Sheilan alias Antti Taipaleen 10.vuotisjuhlakonserttia ensi viikon perjantaina Lohjalle. Sheilaan voi käydä tutustumassa täällä ja sieltä löytyy lisää Antin tulevista konserttipaikkakunnista.



Kävimme kokeilemassa Tiian kanssa turkulaisen My Olsson upeita mekkoja. Päädyimme yhteistyöhön heidän kanssaan ja täytyy sanoa, että tätä mekkoa tekee mieli kantaa ylväästi ja Suomea kunnioittaen. Tietenkin mekko kantaa Suomi100 leimaa itsessään.




Liisa Sauson upeat nahkahansikkaat löydät osastolta 3d20. Nämä hanskat ehdottomasti huomataan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy tämä messupostaus ja ehkä vielä yksi postaus on tulossa messuista vielä myöhemmin.

Mahtavia fiiliksiä saimme kokea siis messuilla ja niitä varmasti tulemme vielä kokemaan lisää huomenna ja sunnuntaina.

Maiju

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos ja noi mekot on niin <3 ja todellakin oli ihana vihdoinkin nähdä <3

      Poista
  2. Oi vitsi miten mahtava päivä teillä siellä. Mua niin joka syksy harmittaa kun asumme näin kaukana sillä olisi ihana joskus päästä noille messuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis oikeasti Nanni, ensi syksynä vihdoinkin lähdet syyslomalle Helsinkiin. Sun on ihan pakko. Nämä messut on vaan niin pakko kokea <3

      Poista
  3. En kyllä yhtään ihmettele, että ihastuitte noihin mekkoihin! :) Itselläni jäi hieman muut puolet huonommalle kiertämiselle kun ei ollut kuin vain se yksi päivä messuilulle varattuna.. Ihana oli nähdä ja teistä sai itsekin kyllä virtaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekot oli niin isänmaalliset. Musta tuntuu, että nämä mekot eivät jää meidän ainoiksi My Olsson mekoiksi. Ne vei meidän sydämet <3 Ihana oli nähdä <3

      Poista
  4. Mahtavat kiharat ja sulle sopi tosi hyvin toi rusetti, sun kantsis käyttää tollasia pantoja kun noi hyvin sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiian kiharat oli niin ihanat. Toi rusetti ja sen punainen väri oli ihan täydellinen. Olen samaa mieltä pannoista. Otan käyttöön enemmän.

      Poista
  5. Olen kokeillut tuota kahvikuorintaa kookoksena ja oli aivan mahtavaa. Ihan jo noiden takia voisi piipahtaa messuille, mutta täytyy katsoa, jaksanko huomenna lähteä. Ensi viikonloppuna on kuitenkin kirjamessut ja siellä tulee vietettyä aikaa pitkään ja hartaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös kookos, joten pitää ottaa seuraavaksi se kokeiluun. Kahvikuorinta on niin mahtavaa ja jättää ihanan tunteen iholle <3

      Poista
  6. Mageet mekot! Varmasti ollut mukava viikonloppu, saa nähdä nähdäänkö huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu oli ihana ja oli myös ihana nähdät sinut <3

      Poista
  7. Ihana oli nähdä <3 Kivaa kolmatta messupäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli ihana nähdä ja vielä useampaan kertaan <3

      Poista
  8. Toivottavasti nähdään sunnuntaina messuilla. Ihania juttuja siellä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jostain syystä me ei sitten nähty :) Me taidettiin sunnuntaina viettää enemmän aika Ekomuoti osastolla <3

      Poista
  9. Niin harmi, etten päässyt sairastumisen takia messuille! Onneksi teidän muiden postauksista voi hieman aistia tunnelmia vaikken sinua ja muita bloggaajakolleegoita päässytkään tapaamaan!
    Kivaa ja inspiroivaa messusunnuntaita, Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, olisi ollut kiva lounastaa teidän kanssanne <3 itsekin pelkäsin oman sairauden kanssa, että miten käy, onneksi pääsin, koska tiedän, että harmistus olisi ollut liian suuri, jos olisi käynyt noin <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.