lauantai 28. lokakuuta 2017

Saako homo leikata hiukseni?

Viikolla tyrmistyin kampaajani Miikan puolesta. Tyrmistyin erään asiakkaan häneen kohdistamaa käytöstä. Tiedän, että tämä ei varmasti ollut ensimmäinen kerta ja tuskin se on viimeinenkään. Kuitenkin asia jäi kalvamaan minua, koska arvostan Miikaa ihan mielettömästi, arvostan hänen ammattitaitoaan, enkä hyväksy sitä, että ihmistä kohdellaan epäkunnioittavasti missään tilanteessa.

Puutun usein tilanteisiin, joissa minulle tärkeät ihmiset joutuvat epätasa-arvoisen tai huonon käytöksen kohteeksi. Jokaisen pitäisi aina miettiä, että miltä minusta itsestäni tuntuisi, jos joku hyökkäisi minua vastaan jonkun epäolennaisen asian takia.




Olen käynyt Miikan luona jo pitkälti toista vuotta leikkaamassa hiukseni ja siinä sivussa ollaan tutustuttu toisiimme. Tiedän, että Miika hallitsee hiusten leikkaamisen ja muotoilun ihan mielettömän hyvin ja hän on hyvin arvostettu kaikessa siinä mitä hän tuolla saralla tekee. Tämän kaiken lisäksi, hän on ihan sairaan ihana tyyppi. 


"Haluan kyllä, että joku muu leikkaa hiukseni"


Hänen luokseen oli tullut viikolla keski-ikäinen miesasiakas. Miika oli kehottanut asiakasta istumaan tuoliin, mutta Miika saikin asiakkaalta tylyn kommentin. Asiakas tokaisi "haluan kyllä, että joku muu leikkaa hiukseni" ja oli samalla mittaillut silmillään Miikaa. Miika oli jäänyt miettimään, että "mikä vika hänessä on tai miksi miesparturi ei kelpaa asiakkaalle". Hänelle ei tullut alkuun mieleenkään, että se olisi johtunut hänen seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan. Miika päätyi sitten lähtemään takahuoneeseen kahvin juontiin, jättäen epäasiallisesti käyttäytyneen asiakkaan taakseen.



Minä olen sitä mieltä, että kenenkään seksuaalinen suuntautuneisuus ei saa vaikuttaa siihen, että antaako toisen palvella itseään vai ei. Mitä sillä on väliä tällaisen asian kanssa. Jäin miettimään myös sitä, että jos Miika olisi ollut esimerkiksi kirurgi ja tämä miesasiakas olisi ollut potilas, joka tarvitsee apua henkensä edestä. Olisiko hän silloinkin pyytänyt toisen kirurgin paikalle leikkaamaan? Jäin miettimään, että tapahtuuko tällaista vielä tänä päivänä? Jäin myös miettimään, että kuinka usein ja millaisissa tilanteissa tämä on vielä arkipäivää?

Annanko homon leikata hiukseni tai palvella itseäni?


Todellakin annan. Olemme jättäneet taakse jo vuosia sitten ajan, jolloin homojen piti elää kaapissa. Tänä päivänä meidän pitäisi elää jo suvaitsevaisuuden yhteiskunnassa ja antaa muidenkin elää omaa elämäänsä.

Haluan taas jälleen kerran muistuttaa ihmisiä siitä, että muistakaa, että myös homot ovat ihmisiä ja myös heillä on tunteet. Jos olet ahdasmielinen, niin yritä edes pidätellä mitä suustasi päästät.

Onneksi meille on kasvamassa sukupolvi, joka varmasti on suvaitsevaisempaa, kuin oma sukupolveni. Tosin tiedän, että meissä tämän sukupolven ihmisissä  on myös paljon niitä, jotka suvaitsevat. Sitten on niitä, jotka haluavat päästää suustaan kaiken sen roskan mitä päästävät.



Anna arvo toisen ihmisen ammattitaidolle ja jätä vähempiarvoiseksi seikaksi hänen seksuaalinen suuntautumisensa.

Olisikohan asiakas suvainnut MissB:n hoitaa hommat? Todennäköisesti se olisi ollut hänelle ok.



Anteeksi, mutta oli vaan pakko puolustaa yhtä, joka on minulle tärkeä. Onneksi tässä oli kuitenkin enemmän asiakkaan tappio, kuin Miikan.

Nyt haluaisin tietää, että onko tällaisia kokemuksia muilla? Onko joku kieltäytynyt teidän palveluistaan väärän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi?

Maiju

48 kommenttia:

  1. Toivon, että maailma hiljakseen muuttuisi sellaiseksi, ettei tälläisiä keskusteluja enää edes jouduttaisiin käymään. Kaikki olisimme vain ihmisiä toisillemme. <3 Mutta niin kauan, kuin niin ei ole, asioihin on puututtava. Miika vaikutti ihan mahtavalta tyypiltä. <3

    Kivaa viikonloppua Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että tällaisia keskusteluja ei jouduttaisi enää käymään. Mietin, että kuinka joku voi edes sanoa toiselle ihmiselle jotain tuollaista. Haluan puolustaa henkeen ja vereen tällaisen edessä ihmistä, jota arvostan kovasti. Miika on niin isolla sydämellä varustettu <3

      Poista
  2. Huonosti käyttäytyviä ajattelemattomia ihmisiä riittää, niin kuin se yksikin mies, joka ei huolinut juomia tarjoilijalta, joka ei ollut hänen mielestään niin kaunis kuin se toinen jolta juomat sitten kelpasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, huh. Olisi pitänyt varmasti se jättää juomat tarjoilematta.

      Poista
  3. Tunnen myötähäpeää tämän törkimysasiakkaan puolesta.
    Jotkut on ajatuksineen vielä kivikaudella!
    Tärkeä puolustaa ystävää ja nostaa myös tälläistä moukkamaisuutta esiin,
    josko sitä jonain kauniina päivänä ei enää olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ihmiset hieman ajattelelisivat. Ketään ei saisi loukata vain omien fobioiden takia. Toivotaan, että edes yksi ihminen saadaan ajattelemaan, että voisiko omia periaatteitaan muuttaa?

      Poista
  4. Nyt iski myötähäpeä asiakkaan puolesta, huh huh. Tosiaan jos olisi ollut herran henkikulta kyseessä tuskinpa olisi ollut varaa nyrpistelyyn tai mikä kauhu, jos hän joutuu pulaan ja joku tulee tuota törkimystä elvyttämään, kieltäytyyköhän? Tosin kun katsoo netin keskustelupalstoja osa ihmisistä tuntuu elävän kivikaudella, joten sinällään ei tullut yllätyksenä, että tällaista edelleen tapahtuu. Surullista. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, että miten joku kehtaa edes sanoa toiselle tuollaista? Meitä on moneen junaan. No onneksi se ei ollut Miikan tappio <3

      Poista
  5. Mulla oli tuttavana homo täällä keskellä ei mitään. Hän kävi meillä kotonakin työn puolesta ja miehestä se oli ihan okei. Eräs sukulaiseni kuulusteli mua, että onko hän homo. Mä vaan vastasin, että en ole kysynyt eikä kiinnosta. Täällä tuo juttu on vaan niin juorujen aihe ja en ymmärrä enkä halua kommentoida, vaikka moni luokittelee minutkin sen takia kummalliseksi. No onneksi olen ihan kumma, mutta väliäkö sillä. Kaikki muut on parempi kuin mä ja siksi en halua ketään tuomita minkään takia.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle Maiju! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeassa olet, se ei meille edes kuulu.... Mekään emme joudu heteroina selittelemään suuntautuneisuuttamme. Mietin oikein sitä, että mitäpä jos joku homo tulisi sanomaan mulle, että mä en ole tarpeeksi hyvä palvelemaan häntä työtehtävissäni? Noin ei edes tapahdu, mutta käytännössä jos asian kääntäisi niin päin... niin olisihan se ihan outoa :)

      Poista
  6. Ihan käsittämätöntä käytöstä nykyaikana:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, en ymmärrä, että miten kehtaa edes sanoa tällaista ääneen ja päin näköä.

      Poista
  7. Musta on ihan järkyttävää, että edelleen on ihmisiä, jotka ajattelevat noin ahdasmielisesti, että tietynlaiset ihmiset on huonoja tai vaarallisia. Ystäväni kohtasi tällaista syrjintää tällä viikolla ja sai ihan ruokakaupassa äärettömän huonoa palvelua, ihan vaan ulkoisen habituksensa vuoksi. Surullista ja epäreilua.

    Onneksi maailma muuttuu, vaikkakin hitaasti, mutta varmasti ja pikkuhiljaa saadaan syrjäytettyä ennakkoluuloja romukoppaan. Kiitos siitä kuuluu sinunlaisille ihmisille, jotka nostaa epäkohdat esiin ja puuttuu niihin rohkeasti. Hyvä sinä! Ja terkkuja Miikalle, keep up the good work ♥ Ja terkkuja sille nipottavalle asiakkaallekin: ei ihmisiä voi tuomita tuntematta (kuka meistä on mikään tai ketään tuomitsemaan muutenkaan) ja jos vähän raottaa mieltään vastaanottavaisemmaksi, voi tutustua vaikka miten hienoihin tyyppeihin! Elämä on liian lyhyt turhanpäiväiseen nipotukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolustan aina heikommassa asemassa olevia ja haluan ääneen herätellä tätä keskustelua. En itse hyväksy tällaista kohtelua. Olen itse noissa piireissä tutustunut ihan mahtaviin tyyppeihin ja olen saanut heistä monesta itselleni ystäviä <3

      Poista
  8. Just..oikeesti aivan pers....tollanen!Jo esiopetussuunnitelmaan työstetään tasa-arvo asioita ja sukupuolisensitiivisyys asioita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihmiset unohtavat, että nämä asiat on kirjattu jo tasa-arvolakiin.

      Poista
  9. No jopas oli asiakas! Mutta eipä tällainen käytös valitettavasti mikään poikkeus tänäkään päivänä ole. Kun jopa Suomen eduskunnan puhujapöntössä voi laukoa ihan mitä vain seksuaalisista vähemmistöistä ja kun omassa työssäni joudun kuuntelemaan niiden uskovien kommentteja, joilla lyödään raamatulla päähän heidät, jotka toivoisivat, että kirkossamme tasa-arvoisesti avioliitot siunattaisiin, on itku välillä lähellä. Nämä samat ihmiset paasaavat Jumalan rakkaudesta ja silti voivat käyttää aivan järkyttävää kieltä puhuessaan seksuaalisista vähemmistöistä. Minun ikäpolveni aikaan homous on ollut rikos, sairaus ja synti. Ja noita kaikkia se vielä osalle meistä tuntuu edelleenkin olevan. Onneksi ei kaikille! Meitä ihmisiä on monenlaisia: eri sukupuolisia, eri värisiä ja eri uskoisia. Silti - kaikki ihmisiä. Joilla jokaisella on ihmisarvo ja oikeus tasa-arvoiseen kohteluun. Onneksi nuorempi sukupolvi on viisaampi ja osaa elää kaikkien kanssa. Paitse ne heistä, jotka sitä raamattua edelleen aseenaan käyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri ihmisarvon nimiin pitää yrittää peräänkuuluttaa. Jokainen kun muistaisi, että olemme kaikki ihmisiä ja jokaiselle pitäisi suoda ihmisarvoinen kohtelu ❤️

      Poista
  10. Minusta on hienoa, että puhuit tästä asiasta. Niin paljon on erilaisia tapoja syrjiä toista ihmistä ja siihen syrjintään pitäisi puuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä syystä haluan usein nostaa näitä aiheita. Itselleni tärkein asia elämässä on toisen ihmisen kunnioitus. ❤️

      Poista
  11. On tosi outoa nykypäivänä. Mielestäni seksuaalisuus on niin henkilökohtainen asia ja kaunis asia kaikkineen ettei siihen tule puuttua millään tavalla jos se ei vahingoita ketään. Kukaan ei ole huonompi toista oli suuntautuminen mikä tahansa. On aivan sama ketä tai mitä rakastat kunhan et tee pahaa toiselle ja eikö rakkaus ole kuitenkin tärkeintä? Kaikki me sitä tarvitsemme☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, en ymmärrä miten joku voi edes sekoittaa palveluammatiin asian, mikä ei edes kuulu tälle asiakkaalle piirun vertaa. Rakkaus elämässä on kaikkein tärkeintä. 🍏

      Poista
  12. Tällaisena vanhemmanpuoleisena immeisenä hyväksyn kaikki ihmiset ihmisinä laittamatta ketään mihinkään lokeroon. Ystäviini lukeutuu monenlaisia ihania ihmisiä ja kunnioitan heitä juuri sellaisina kuin ovat ☺

    Kaunista päivää Maiju ☺♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin jo vanhemman puoleiseksi lukeutuneena ja juuri niin, että arvostan ihmisiä ihmisinä <3

      Poista
  13. Mulla on ollut vuosien varrella 5 luottokampaajaa, joista vaan yksi nainen ja lopuista miehistäkin vain yksi hetero - tykkään että miehet on ylipäätäänkin parempi parturikampaajan hommissa- naiset herkästi kauppaavat asiakkaalle omia mieltymyksiä ja/tai ovat liian varovaisia. Miesparturit (olivatpa homoja tai heteroja) ovat yleensä rohkeampia ja oikeasti miettivät mikä tyyli sopii asiakkaalle.

    Kovasti tsemppiä Miikalle - olen sinun tukkavideoita Maiju katsellut ja kironnut kun noin mahtavaa parturikampaajaa ei lähistölle ole tällä hetkellä :( Pitää vissiin kohta piipahtaa sinne Miikan tuoliin saakka jos ei lähempää ala uutta miespuolista parturikampaajaa löytymään edellisen muutettua :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että ei voi paremmuutta edes mitata sillä, että mikä on sukupuolinen suuntautuneisuus :) Tiedän, että monet kaverit menisi Miikan käsittelyyn ihan juoksujalkaa :)

      Poista
  14. Mistä tuollaisia kyseisen asiakkaan kaltaisia törkkmyksiä oikein sikiää? En millään käsitä mitä väliä seksuaalisella suuntautumisella, ihonvärillä tai kansallisuudella on väliä, jos ja kun osaa hommansa ja on vielä miellyttävä kuten tässäkin tapauksessa Miika. Onko myös niin ettei voi mennä kampaajalle joka on lihava tai ihan liian pitkä? Uskomatonta, että tällaisia keskusteluja edelleen pitää käydä, mutta hyvä että käydään kun näyttää edelleen olevan tarpeellista. Tunnen useammankin homon ja homoparinkin, eikä kyllä ole tullut mieleen, että he olisivat jotenkin vähempiarvoisia. Päinvastoin todella upeita ja suvaitsevia ihmisiä.
    Rakkautta, kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, ei noilla ole mitään tekemistä hiusten leikkauksen kanssa. Juuri levisi netissä muuten sopivasti lääkäreiden kaapista ulostulo. Mietin, että mitenköhän olisi ollut kyseisellä asiakkaalla, jos oma henki olisi ollut kyseessä ja lääkäri olisi ollut hänelle väärää "kastia". Jokainen ihminen on arvokas <3

      Poista
  15. Vereni kuohahti jo heti otsikkoa lukiessa aiemin facessa...Kyllä ihmiset on idiootteja! Ja samaan aikaan kuitenkin valitetaan palvelujen huonoudesta, eikä älytä että juuri se paras on siinä oman nyrpeän nenän edessä! Vitsi olisi ollut ihana nähdä ukon reaktio kun MissB olisi tullut häntä palvelemaan ;D
    Ja kyllä olen törmännyt kyseiseen käytökseen, sivusta seuranneena tosin jakyllä olen suunikin aukaissut. Lähimmän ystäväni lapsi on transseksuaali, mutta itse olen sen 'unohtanut'. Perhejuhlissamme kyllä herkästi osoitan ihmiselle, joka häntä arvostelee, ovea. Tai kysyn arvostelijalta, mikä tekee hänestä paremman ihmisen?
    Itselleni ihmisissä tulee ensin itse tyyppi, persoona ja älykkyys. Seksuaalinen suuntaus....öööö tuskin koskaan on niin huomioimisen tärkeä, että vaikuttaisi minun mihinkään päätökseen. Typeryyttä en vain voi sietää ja varsinkin jos se kohdistuu ihmiseen, josta välitän.
    Kaipa tuollakin keski-ikäisellä ukolla oli päällimmäisenä pelko, jos vaikka tykkäisikin hiusmallista, joka oli homon tekemä eli tekeekö se hänestäkin (piilo)homon? Ihan vain näin karrikoidusti.... ;)
    Vitsi tuo kirurgi vertaus on hyvä! Kumpi on vaakakupissa arvokkaampi; omat ennakkoluulot ja jääräpäisyys vai avun tarve?
    Kiitos Maiju hienosta postauksesta vaikka verenpaineet nousikin, mutta syystä ;D
    Ihanaa alkavaa viikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan herättää välillä keskustelua ja ottaa esiin näitäkin ongelmia. Meillä heteroilla on miljoona kertaa helpompaa. Mietipä, jos homo tulee asiakaspalveluun, jossa hetero palvelee... kuinkakohan monta kertaa hän kieltäytyisi palvelusta, kun ei ole sukupuolinen suuntautuneisuus sama? Tuskinpa koskaan.

      Poista
  16. Ei hyvänen aika, eikö kaksituhatta luvun ihmisillä ole minkäänlaisia käytöstapoja. Minun hiukseni saa leikata se joka sen osaa ja jonka kanssa meillä menee ajatus yksiin. Olen kuullut niin moneen kertaan kehuttavan mieskampaajia taitavemmiksi kuin naiset, miehillä on sitä silmää kauneudelle ja taidolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tällä vuosituhannella jo luulisi, että pystyisi suodattamaan typeryydet pois.

      Poista
  17. Onneksi meillä on (ainakin pääkaupunkiseudulla) nuori sukupolvi, joille muiden seksuaalisuuntautuneisuus tai ihonväri on "aivan sama" - siis positiivisessä mielessä. Mielenkiinnolla kuuntelen vierestä, kun lapseni pohtivat keskenään omaa seksuaalisuuttaan ja asiallisesti valistavat toisiaan. Ja kuinka ihanan rohkeaa, että bloggaavat teinit uskaltautuvat avoimesti kertomaan omasta homoseksuaalisuudestaan joutumatta pelkäämään kavereiden tai perheittensä reaktioita - vaikka tietävät näiden seuraavan blogiaan. Ehkä se kertoo paljon suvaitsevaisuudesta ja avoimuudesta ainakin kotipaikkakunnallani pääkaupunkiseudulla. Voi olla, että minulla on väärä kuva koko Suomen mittakaavassa.

    Katsoin kesällä elokuvan Tom of Finlandista ja mietin, kuinka kauas olemme jo päässeet niistä ahdasmielisyyden ajoista, joista elokuvassa kerrotaan muutaman vuosikymmenen takaa. Jo pelkkä elokuvan katsominen ahdisti ja teki surulliseksi. Mutta onneksi Suomi on jo toisenlainen tänä päivänä ja muuttuu koko ajan parempaan päin. :)

    Ei-Leen/Eedenistä itämaille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen monta kertaa nostanut hattu näille nuorille tube-tyypeille, että on hienoa, että he ovat juuri omanlaisina persoonina avaamassa varmasti sitä polkua erilaisuuden hyväksymiselle. Todellakin pääkaupunkiseudulla nuorisukupolvi on todella suvaitsevaista kaikelle erilaisuudelle.

      Poista
  18. Luulin ettei kukaan enää edes ajattele tuollaisia! Se mies oli n.100 vuotta ajastaan jäljessä. Ei ole mitään väliä tuollaisilla asioilla. Sitä paitsi minulla on erittäin lämpöiset muistot jo lapsuudesta kahdesta äidin lmepikampaamossa työskennelleestä seksuaalisen vähemmistön edustajasta. Riku leikkasi aina minun hiukseni ja oli aivan superlämmin ja ihana ihminen. Ihan paras. Nyt jo pilven reunalla valitettavasti. Ihanaa viikkoa sinne Maiju<3 Pidä hyvistä ihmisitä ympärilläsi huolta jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen ajatellut, että tällaisia keskusteluja ei enää avoimen keskustelun takia käytäisi. Jotkut vaan eivät pääse omista peloistaan irti ja käyttäytyvät siksi näin. Pidän huolta ja puolustan itselleni tärkeitä ihmisiä edelleenkin <3

      Poista
  19. Minua saa palvella asiansa osaava ammatilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, tämä on se asenne, joka meillä pitäisi olla erilaisuutta kohtaan <3

      Poista
  20. Ihmiset osaavat olla tosi törkeitä! Mutta se kertoo aina heistä enemmän kuin kohteesta!
    Siulle ois haaste min blogissa ;) Toivottavasti otat kopin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sanoin Miikalle, että kertoo enemmän sanojastaan kuin hänestä.

      Poista
  21. Whaaaatt???? Ihan käsittämätöntä! Asiakas on varmaan omasta mielestään oikea Äijien Äijä, vaikka pakosti onkin ihan totaalinen turo. Kyllä hävettää.

    Itselleni maalaistyttönä tuli pienenä yllätyksenä vuonna -85, kun lähdin opiskelemaan matkailualaa, että homoja ihan oikeasti on olemassa, mutta niin vaan siitä silloin selvisin :). Ja paitsi noina opiskeluaikoina, myöhemmin myös matkaopasaikoina suurin osa mun työkavereista ja ystävistä oli homoja. Toinen toistaan mukavampia ja reilumpia tyyppejä, joiden kanssa pystyy puhumaan ihan mistä vaan maan ja taivaan väliltä. Ilman mitään ylimääräisiä jännitteitä ja kiemuroita. Ja sitäpaitsi heillä on poikkeuksetta ihan helkkarin hyvä estetiikan taju ja silmää kaikelle kauniille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äijien äijä varmasti oli :) Juuri näin Annukka. Mahtavia tyyppejä on täälläkin kavereina.

      Poista
  22. Ei me itse voida vaikuttaa syntymäämme voimme vaikuttaa siihen kuinka käyttäydymme toisiamme kohtaan.Jokainen ei hetero jonka tunnen on ollut ihana minua kohtaan.Toivon että tälläiset epäolennaiset seikat eivät määrittäisi ihmisen arvoa.Olkoon suuntautuneisuus,rotu tai vamma ihmisellä loikkaavaa ja töykeää käytöstä ei saa sallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäolennaiset asiat pitäisi jättää asiakaspalvelussakin taka-alalle. Ihmisyys tulkoon kaiken edelle <3

      Poista
  23. No jopas... Miten ihmeessä seksuaalinen suuntautuminen määrittelisi ammattitaitoa. Mulle ainakin erinäisiä palveluja ostaessani juuri se ammattitaito on määräävä tekijä. Ei ole tullut mieleen, että pitäisi kysellä seksuaalista suuntautumistakin, tai muita yksityisiä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattitaito on se tärkein ja muut asia pitäisi osata ohittaa. <3

      Poista
  24. Onpa kurjaa tuollainen suhtautuminen.Minulla on ollut parhaina ystävinä homoja, ja asun yhden kaikkein homoystävällisimmän kaupungin kupeessa, mikä tekee minut vain iloiseksi siitä että meitä on kaikenlaisia. Oma siskoni oli transmies, joten aihe on minulle läheinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, onneksi emme ole kaikki samasta muotista, vaan meitä on monenlaisia, se tekee elämästämme paljon värikkäämpää <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.