maanantai 13. marraskuuta 2017

Sain kukan jalkaani - elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista

Tulee aina kirjoiteltua näitä iloisia asioita, mutta uskokaa tai älkää, niin kyllä minullakin on ihan samanlaisia murheita elämässäni kuin muillakin. Harvoin niistä tulee vain tänne blogiin kirjoitettua.

Olen syksyllä sairastellut ja vähän sairastellut ja taas sairastellut. Olen maannut sängyssä joskus kuusi päivää ja joskus kolme päivää peräkkäin tekemättä mitään muuta kuin levännyt. Minut tunnetaan durasell-pupuna, mutta harvoin päivittelen teille niistä päivistä, jolloin en tee mitään ja voin vannoa, että niitä on tänä syksynä kertynyt todella paljon.

Silloin kun en ole ollut sairas, olen saattanut silloinkin jäädä viikonloppuisin makaamaan sänkyyn ja noussut ylös vasta iltapäivällä. Siitäkin huolimatta välistä on tullut yllättäviä sairastumisia.

Minulla on ollut kaksi hyvää vuotta takana, jolloin en ole sairastanut yhtään ja nyt yhtäkkiä tulee syksy, jolloin sattuu ja tapahtuu kaikkea. On tullut yllättäviä kuumeen nousuja, jolloin kuume on noussut ihan ilman mitään ennakkovaroitusta. Tällainen tapahtui kolmisen viikkoa sitten ja silloin kuume nousi sormia napsauttamalla noin 39 asteeseen. Menin heti lääkäriin ja siellä todettiin lukuisten veriarvojen viittaavaan tulehdukseen elimistössä. Kaikki maksa-arvot olivat nousseet hälyttäviin lukemiin ja minä yritin tsempata itseäni lepäämällä. Silloin selvisin kuuhehorkasta 48 tunnin nukkumisella ja antibiooteilla. Sen jälkeen veriarvoja tarkkailtiin monta viikkoa ja ne lähtivät taas laskuun.

Kaikki siis hyvin - toistaiseksi.

Viime perjantaina normaalin työpäivän jälkeen lähden työkaverin leffaan ja meillä oli ihan sairaan hauska leffareissu. Siitä sitten kotiin, eikä mitään. Pari tuntia kotiinpaluuni jälkeen alkoi taas kauhea horkka ja koitin selvitä yön viltteihin käärittynä ja täristen. Yöllä mittasin kuumeen ja se oli himpun vajaa 38 astetta. Eikä mitään muita oireita.

Lauantaipäivänä siis tiedossa oli itsensä kuulostelua ja sängyssä makaamista. Kuumetta mittailin pitkin päivää ja alkuiltapäivään kuume oli vielä tuossa 38 asteessa. Illalla se alkoi laskea, ensiksi 37 asteeseen ja lopulta normaaliksi 36,4:ksi.

Illalla huomasin, että peitto, joka oli jalkani päällä sattui jalkaani koskettaessaan sitä. Mietin, että onkohan jalkaani tullut mustelma jostain. No ei ollut mustelmaa, mutta jotenkin tuntui, että jalkani oli turvonnut, punaisempi kuin toinen ja kuuma. Päätin seurata tilannetta sunnuntai-aamuun.

Aamulla kysyin mieheltäni, että näyttääkö susta, että jalkani olisi punaisempi kuin toinen? Hän sanoi heti, että näyttää ja näyttää, että olisi vesikelloja. Mieleeni tuli heti ruusu. Laitoin sairaanhoitajaystävälleni viestiä ja kuvan jalasta, että miltä sinusta näyttää? Tuli vastaus, että "voisikohan olla ruusu"? Lähdin vielä googlaamaan ja hakemaan tietoa ruususta ja olin lopulta itsekin varma, että se saattaisi olla ruusu.

Tilasin lääkäriajan Kampin terveystaloon ja kun selitin lääkärille kuumeeni ja näytin jalkani, hän sanoi, että "näyttää ruusulta". En ollut heittänyt ilmoille omaa epäillystäni. Sitten otettiin labroja ja tulehdusarvot ym. olivat koholla ja taas ne maksa-arvotkin olivat lähteneet nousuun.



Sain piikillä antiobioottia takapuoleeni ja nyt piikitellään sitä päivittäin ja tarkkaillaan tilannetta. Onneksi pystyn kävelemään, eikä ole niin paha, kuin monilla on. Pääsin siis hoitoon kuitenkin suhteellisen aikaisessa vaihteessa ja toivotaan, että se hidastaa muuten pitkää toipumista, mikä usein ruusussa on. Hoitojaksot voivat usein venyä jopa kolmen viikon mittaisiksi tai pahemmissa tapauksissa vielä pidempäänkin.

Mun jalkani ei ole lähelläkään sellaisia kauhukuvia, joita olen nähnyt kavereilla. Iltaa kohden jalka alkoi tuntumaan aika pinkeältä. Lääkäri piirsi nilkasta polveen ulottuvat viivat sairastuneen alueen kohdalle, jotta nähdään, että miten se etenee. Onneksi pääsin siis ajoissa hoitoon, enkä jäänyt odottelemaan tilanteen pahenemista.



Mikä aiheuttaa ruusun puhkeamisen?

Mikä sitten aiheuttaa ruusun puhkeamisen? Ruusu on bakteerin aiheuttama tulehdus. Itselläni on puoli vuotta ollut nilkassa ihovaurio, josta bakteeri on varmasti päässyt ja aiheuttanut tilanteen. 

Ruusu eli erysipelas on streptokokki-bakteerin aiheuttama korkeakuumeinen tulehdus. Sen aiheuttaja on yleensä sama bakteeri, joka aiheuttaa angiinan ja tulirokon.

Tällaista on elämä ja koskaan ei tiedä, että mitä se tuo tullessaan. Onneksi sitä voi tällaisissa tilanteissa, vaikka lohduttaa itseään jollain tällaisella. Päätin sunnuntaina heittäytyä lohtusyömisen pariin.



Eiköhän tämä tästä taas lähde, kun saadaan asiat hoidettua ja toivottavasti antibiootti alkaa puremaan ja vie nämä ikävät vaivat mennessään.

Nyt lähden hakemaan tämän päivän antibioottipiikkiä ja toivon, että saadaan tauti taltettua ennen kuin äityy pahemmaksi.

Maiju

49 kommenttia:

  1. Toivottavasti antibiootit alkavat tepsiä pikaisesti! Tsemppiä Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon. Pari ampullia suoraan suoreen päivässä, joten pitäisi tehota.

      Poista
  2. Voi ei, tsemppiä paranteluun! Onneksi sentään selvisi, mistä kuumeilut johtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin. Kuume kun yleensä on merkki jostain tulehduksesta. Nyt onneksi selvisi.

      Poista
  3. Voi Maijusein <3 Toivottavasti ruusu kaikkoaa ja jalkasi paranee pian ja olet entistä ehompana valmis talven koitoksiin. <3 Jee muuten olet laittanut taas lukulistan, huomasin kun ihmisiä alkoi tulla omaan blogiin täältä, kiitos Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten ne on mun postauksista, kun sua on viime aikoina linkitellyt :)

      Poista
  4. No voi! Toivottavasti jalka pian on parempi.
    Luulin otsikon luettuani että olet ottanut kukka-tatuoinnin jalkaasi, mutta kyseessä olikin sitten vakavampi juttu.
    Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muukin taisi erehtyä ajatella tatskaa ;) Meinasin leikitellä enemmän otsikolla :)

      Poista
  5. Toivottavasti paranet pian Maiju <3 Tsemppihaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon itsekin. Liian monta viikkoa on ollut kaikenlaista.

      Poista
  6. Voi itku. Pikaista paranemista. Toivotaan että lähtisi pian dropeilla pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin on kunnon lääkkeet, jota paranemista odotellessa.

      Poista
  7. Pikaista paranemista sinulle Maiju! RUuusulle hus pois, terve menoa sinne mistä tulikin, älkööt ikinä palatko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa todellakin toivon ruusulle menoa :)

      Poista
  8. Huh huh! Onneksi menit lääkäriin ja sait pikaisesti apua.
    Ruusu voi hoitamattaman aiheuttaa verenmyrkytyksen.
    Tsemppiä ja pikaista toipumista Maiju ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se voi aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia. Joten ihan vaaraton ei ole.

      Poista
  9. Kurjaa😣Toivottavasti lääkkeet puree pian, paranemista ❤

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Toivotaan pikaista kuihtumista, siis tälle ruusulle :)

      Poista
  11. Pikaista paranemista!
    Lohtusyömistä on hyvä välillä harrastaa, niin minäkin olen tehnyt silloin tällöin syksyn aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se silloin tällöin on sallittua <3

      Poista
  12. Onneksi vihdoin löytyi selitys tolle oudolle sairaskierteelle, olihan se kummaa, eikä sulle ollenkaan tyypillistä. Harmillisesti ton ruusun huomaa vasta sitten, kun on jotain jonka voi silmillä nähdä. Paranemista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, itsekin miettinyt, että mistä se johtuu, että kuume nousee, eikä ole ihan selvää syytä sille löytynyt. Nyt toivotaan, että kun on vahvat lääkkeet, että kaikki pöpöt kaikkoaa.

      Poista
  13. No voihan harmitus! Positiivista tietysti, että tauti on tunnistettu ja sitä hoidetaan asianmukaisesti. Voisko olla, että nämä syksyn sairastelut on johtuneet kaikki tästä? Postaus oli erittäin hyvää tietoa meille kaikille, koska ruusu on käsittääkseni aika yleinen vaiva ja voi tosiaan osua kenen kohdalle tahansa. Tsemppiä joka tapauksessa ja pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin itsekin uskoa, että tämä on ollut sitä yhtä ja samaa. Ekalla kerralla sain tulehdukseen antibioottia, joka varmaan vei arvot vähäksi aikaa alas. No nyt toivotaan, että tauti tästä talttuu. Siksi päätin kirjoittaa aiheesta, kun tiedän, että on yleinen, mutta on helpompi tunnistaa, jos joku muistaa, että on joskus lukenut tällaisesta.

      Poista
  14. Pikaista paranemista. Ruusun kanssa ei ole leikkimistä. Miehellä ruusu äityi säärihaavaksi, jota hoidettiinkin sitten kuukausikaupalla.
    Ja tällaisissa tapauksissa lohtusyöminen on enemmän kuin tarpeellista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen lukenut kauhukertomuksia ihan tuohon verenmyrkytykseen ja amputaatioon saakka, joten olen ollut niin paikallani, kun vaan olen voinut :)

      Poista
    2. Sinulla oli kyllä onni onnettomuudessa, että oikea diagnoosi tehtiin heti (oman diagnoosisi lisäksi). Miehellä ei tehty, ja kun ruusu oli ehtinyt säärihaavaksi asti, oltiinkin jo varsin pitkällä tiellä.

      Poista
  15. Paranemisii sulle, ilkee tauti. Joo tulee yllättäen noi sairaudet, ite juossu tammikuusta asti meikus ja kirral, tosin muusta syystä, mut zemii sulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ilkeä tauti. Olen pannut merkille sun juoksut. Toivon sinulle tsemppiä omiin ongelmiisi ja että tervehtyisit <3

      Poista
  16. voi eii! Onneksi tosiaan menit heti lääkäriin ja homma on hoidossa. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi. Googlasin ja tulin siihen tulokseen, että voisi olla tätä, vaikka olin nähnyt paljon pahempia tilanteita kuvissa, kuin itselläni.

      Poista
  17. Ruusu on tosi ikävä sairaus ja hoitamattomana saattaa jättää ikäviä särkyjä jälkeensä. Maiju, tiedäthän, että ruusuun on mahdollisuus saada nykyisin myös rokotus kun sen on kerran sairastanut? Kannattaa kysellä siitä.
    Tsemppiä ja malttia - nyt ei parane hötkyillä vaan antaa lääkkeiden rauhassa tehdä tehtävänsä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten tiennyt, mutta nyt tiesin. Malttia yritän tässä harjoitella ja hyvin on mennyt tähän mennessä.

      Poista
  18. Pikaista paranaemista!
    Ruusun kanssa ei ole leikkimistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että kyseessä on vakava tauti ja sen kanssa pitää olla kärsivällinen ja hoito on pitkä. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.