perjantai 10. marraskuuta 2017

Tädit sekosivat muumeista

Yhteistyössä Ivana Helsinki kanssa

Viime lauantaina suuntasimme Tiian kanssa Ivana Helsinki shop -myymälään, joka sijaitsee Helsingissä Uudenmaankadulla. Tarkoituksenamme oli tutustua Ivana Helsinki myymälässä myynnissä olevaan mallistoon ja löytää sieltä omat suosikkimme. Tiia kirjoitti vierailustamme aiemmin omassa blogissaan ja hän esittelee omat suosikkinsa täällä.

Monet mieltävät Ivana Helsinki mallistot sellaisiksi, että ne sopisi vain nuoremmille. Kuitenkin on aika yllättävää, että kuinka upeasta mallistosta on kyse ja että se sopii ihan ehdottomasti myös meidän ikäisille ennakkoluulottomille naisille. Mikä Ivana Helsinki mallistosta tekee sitten niin ihanan on se, että monet heidän vaatteistaan sopii monenlaiselle vartalolle. Ensiksi ajattelee, että eihän tuon mallinen voi minulle sopia ja sitten yllättyy positiivisesti, että sehän sopii täydellisesti.

Olimme sopineet Ivana Helsingin kanssa, että saisimme valita itsellemme mallistosta yhden tuotteen yhteistyön merkeissä. Voi, että kun pääsimme Tiian kanssa vauhtiin, niin meitähän ei meinannut pidätellä mikään. Keräsimme tarkalla seulalla ja myyjän avustuksella vaatteita sovitusta varten ja sitten se iloittelu alkoi. Hyvin nopeasti olimme jo varmoja siitä, että mikä on kummankin juttu ja vaikka muita vaatteita pyöritteli käsissään, niin omat lempparit valikoitui hyvin nopeasti mallistosta.

Tiia valitsi itselleen Muumipitsimekon nimeltään Moomin May ja itse valitsin Moomin Graphical Knit Cape -neuleen. Jotenkin en vaan päässyt tästä yli, en sitten millään. Tiesin, että tästä neuleesta tulee ihan varmasti mun tämän talven "edustusasuni". Pakko on kertoa, että olen aina inhonnut Muumihahmoista aina Hattivatteja. En ole suostunut kylässä koskaan juomaan kahvia Hattivatti-mukista ja nyt minä yhtäkkiä vaan rakastuin niihin - ihan ehdottomasti rakastuin. Hattivatit muuttivat sydämeeni.







Mikä parasta on se, että tämä neule yhdistyy todella monen kanssa sopivaksi. Tässä minulla on alla mekko, joka hieman vilahtaa neuleen alta. Yhdistäisin tähän helposti myös legginsit ja Minna Parikan puputossut.



Pari vuotta sitten kävimme Ivanan myymälässä ja silloin kokeilin erästä mustaa mekkoa, joka jäi minua kiusaamaan. Sitten kun olin päättänyt, että sen hankin, niin en enää saanut sitä mekkoa. Tästä viisastuneena päätin ostaa itselleni tämän Sanna-mekon. Tässä malli oli hiukan sitä, mitä jäin silloin kaipaamaan. Ihana mekko, jossa kangas kuultaa läpi kauniisti. Hyvä opetus on siis myös se, että osta tuote heti, kun siltä tuntuu, muuten voi olla, että jäät ilman.



Kokeilin myös muita Muumeja. Tässä kokeilussa on Moomin lilla mekko, ehkä itse käyttäisin tunikana. Nuoremmille sopii hyvin myös mekkona.



Laila Black -mekko oli myös kiva. Tämä mekko muuntui moneksi, kun sitoi vyön ylemmäksi ja asetteli mekon kangasta eri tavalla. Tästä sai hauskasti myös epäsymmetrisen, kun jätti mekon edestä lyhyemmäksi ja takaa pidemmäksi. Tämä mekko sopii ihan ehdottomasti meidän ikäisille naisille. Tästä mallista tuli mieleen jotenkin 90-luku ja nostalgisuus.



Tämä neule oli pakko kokeilla, vaikka sen rekistä hain Tiialle sovitettavaksi, kun Tiia on kissanaisia. Sopi se ihan hyvin mullekin.



Alekoodi lukijoille marraskuun loppuun saakka


Ivana Helsinki haluaa tarjota "tätien" lukijoille -15% alekoodin Ivana Helsinki myymälään tai verkkokauppaan. Koodilla "tadittubettaa15" saat alennuksen. Koodi on voimassa marraskuun loppuun saakka. Alekoodin käytöstä emme hyödy itse. 

Jos olet epäillyt, että soveltuuko Ivana Helsinki malliston asut meidän ikäluokan naisille, niin turha enää miettiä. Tämä varmaan vakuutti teidätkin siihen, että vaatteet sopivat nuorille ja ne sopivat myös meille vähän varttuneemmillekin.

Linkitän tähän vielä meidän videon, jossa vilautamme muutaman vaatteen myös livenä.



Olisi kiva kuulla, että onko Ivana Helsinki sinulle tuttu? Itse uskaltauduin vasta pari vuotta sitten kokeilemaan ja se oli rakkautta heti. Nyt kaapissani on jo useita Ivana Helsinkin malliston vaatteita.

Maiju

16 kommenttia:

  1. Kivan näköinen neule, jonka valitsit ja varmasti moni käyttöinen. Ja tuo Sanna-mekko on varsin upean päälläsi!
    Ivana Helsinki on tuttu, mutten ole vielä sovittelemaan asti päässyt. Ihaillut kyllä aina merkin vaatteita.
    Mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neule on päässyt jo pariin kertaan viikon sisällä käyttöön. Siinä on ihana "huppu", joka on kiva vetää takin päälle. Hyvin monikäyttöinen neule ja tuo Sanna-mekko oli myös ihana.

      Poista
  2. Että rakastan Ivana Helsingin vaatteita ja asusteita niin oli hauskaa taas niitä sovitellessa. Kivaa viikonloppua ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin hauskaa ja ihania oli vaatteet :)

      Poista
  3. Tuo pikkumusta on ihana<3

    En ole nähnyt Jyväskylässä Ivanan liikettä, ei kai sitä täällä edes ole...Olen ostanut niin paljon vaatteita, että en vähään aikaan tarvitse mitään:)

    Mukavaa marraskuun jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ivana Helsinki myymälä on vain Helsingissä, mutta välistä Ivanan voi löytää tapahtumista tai POP-up myymälöitä rantautuu aina välistä eri kaupunkeihin :)

      Poista
  4. Mö aion käydä putiikissa ensi viikolla! Ja toi musta mekko on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, toivottavasti löydät jotain kivaa :)

      Poista
  5. Kiva postaus. Itselleni melko vieras mallisto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen vasta parin viimeisen vuoden tutustunut. Rakastan suomalaista design-mallistoja.

      Poista
  6. Kaikki mekot on ihania ja niin on kyllä tuo sinun valitsema neuletakkikin.
    Ihanaa viikonloppua Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuletakki on niin ihana ja mekko on myös <3

      Poista
  7. Tämä vaatemerkki on minulle tuttu vain lehdistä mutta kiva oli sinun postausta lukea. Minähän olen oikea muumifani ja tuo Moomin lilla olisi juuri sopiva "työasu" minulle.

    Mukavaa marraskuun jatkoa ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hienoa julistaa, että nämä sopivat myös meille vähän iäkkäämmille. Tämä brändi on enemmän ehkä markkinoitu nuoremmille :)

      Poista
  8. Upeat löydöt olitte kumpikin tehneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydelliset. Molemmat tykättiin omista valinnoistamme ihan kympillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.