lauantai 29. joulukuuta 2018

Työhuoneeni sai uuden ilmeen

Kun saimme eilen äidin kodin tyhjennettyä, niin alkoi seuraava projekti. Kun äidin tavaroita oli kuljetettu minunkin työhuoneelleni, niin työhuone näytti kuin sinne olisi iskenyt pommi. Siellä ei ollut enää mitään järjestystä. Melkein järkytyin, kun eilen kävin sinne viemässä mikroaaltouunin, joka ei ollut kenellekään kelvannut äidin asunnolta. Kun pikainen silmäys osoitti sen, että jotain pitää tehdä huonelle ja pian, päätin ottaa heti härkää sarvista.



Minulla on kaksi työhuonetta Hellapoliisin naapurissa. Toisella huoneella on ollut aina selkeä käyttötarkoitus eli se on ensisijaisesti kuvaushuone. Huoneeseen on kuulunut myös meikkauspöytä ja huoneen on täyttänyt myös testauksessa olevat meikkituotteet. Huoneen tärkeimmät huonekalut ovat olleet sohva ja sähköpöytä. 

Toinen huone jossain vaiheessa muistutti "pukeutumishuonetta". Siellä oli jossain vaiheessa vaaterekissä käyttövaatteita, joita ikään kuin säilytin työhuoneellani ja tarpeen mukaan sitten hain niitä käyttöä varten kotiin. Elokuusta saakka siellä on ollut myös Linnean ja minun vaatekirppiksen "jäämistö", jonka nyt ajattelin siivota kierrätykseen (tai siis omat vaatteeni).

Eilen huone näytti varastolta. Koskaan ei tilanne ole ollut tällainen, mutta nyt oli. Istuin tänään hetken keinutuolissa ja mietin, että mitä tässä nyt pitäisi tehdä ja mistä pitäisi aloittaa. Pyysin Hellapoliisi Katia käymään huoneissani ja kertomaan oman näkemyksen asiaan, hänellä on usein hyviä ideoita tällaisissa asioissa.

Olin jossain vaiheessa pelastanut Katilta muutamia huonekaluja huoneeseen ja siitäkin syystä huone alkoi täyttymään mitä ihmeellisimmistä huonekaluista. Päädyimme siihen, että nyt katsotaan huonekalut läpi ja laitetaan kiertoon ne, jotka sinne ei enää sovi. Siinä sivussa kuvattiin ne ja Kati pisti lähiseudun fb-kirppisryhmään tietoa poistoon lähteneistä huonekaluista. Tehtiin heti eikä jätetty sitäkään huomiseksi. Näin tehokkaasti pitääkin asioihin ryhtyä, niin ne tulee hoidetuksi.




Seuraavaksi mietimme, että mitkä huonekalut jäävät päähuoneeseen ja mitkä sitten toiseen. Kati heitti hyvän idean, että tee tästä toisesta olohuone ja toisesta sitten meikkaus- ja pukeutumishuone. Täydellinen idea. Vaihdoin myös jääkaapin ja kapselikeittimen toiseen huoneeseen. Sitten tuumasta toimeen, kun homma oli niin hyvin suunniteltu.












Jotain sain valmiiksi jo järjestelyn ensimmäisenä päivänä eli äitini entinen keinutuoli sai arvoisensa paikan. Keinutuolin arvostus nousi entisestään kun kuulin tarinaa, että tuolin on valmistanut aikoinaan veljeni appi-vainaa. Tuolin viereen asennettiin musiikkisoitin ja vieressä olevaan hyllyyn on vielä tulossa äidiltäni muutama esine. Huomenna jatkan vielä muutamien tavaroiden siirtelyä. Homma siis jatkuu edelleen. Huomenna pääsee tekemään asioita suomi-iskelmän soidessa taustalla.



Nythän näyttää siltä, että minuun iski järjestelykärpänen, seuraavana isken varmaan kynteni kotiini. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Tulee ihan uutta puhtia juttuihin, kun saa vähän uutta ilmettä työhuoneeseen ja ehkä kohta kotiinkin.

Muistakaa, että Ammattijärjestäjä Laura sivullaan Järjestysvinkit innostaa muitakin tavaroiden järjestämiseen, minullakin taitaa kohta olla Lauralle asiaa.

Maiju

torstai 27. joulukuuta 2018

Miten eroon kodin tavaroista?

Tänään aloitimme urkalla tyhjentämään äidin asuntoa. Asunnon pitää olla kuun viimeiseen päivään mennessä tyhjä ja olimme sopineet, että joulun jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä olemme täydessä tehossa. Olimme aikaisemmin käyneet läpi kaappeja jo jonkin verran ja jotain tavaroita oli viety ennen joulua jo kierrätykseen. Sisarukset olivat ottaneet jo sellaisia asioita äidin asunnolta, jota oli kukin ajatellut haluavansa. Kiitollinen olen siitä, että nämä kaikki asiat ovat sisarusten välillä käyneet kaikki kivuttomasti. Olemme yhdessä miettineet, että onko jollain tarvetta jollekin ja sitten tietyt asiat ovat menneet tavaroita tarvitsevalle. Sanon aina, että tavarasta ei kenenkään pitäisi tapella tässä vaiheessa.

Suurella kädellä tässä vaiheessa sitten kävimme tavaroita läpi. Lajittelimme tavaroita erilaisiin pinoihin. Tiesimme, että suuri osa on lähdössä joko kierrätyskeskukseen tai johonkin lähetysseuran kirppikselle ja mietimme, että mikä olisi paikka, johon saisimme jättää suuren osan tavaroista. Jossain vaiheessa päivää siskon tyttö lähti veljeni kanssa kierrokselle ajatuksin, että jättävät tavaroita useampaan paikkaan. He aloittivat Malmin Fidasta ja heille sanottiin, että heille saa kyllä tuoda ihan mielellään ja ottavat vastaan kaikkea pientä kodin tavaraa sekä mielellään myös koruja. Kirjoja eivät luvanneet ottaa, mutta kaikki muu kodin tavara oli tervetullutta. Olivat kyllä niin vastaanottavaisia, että tämä helpotti meidän elämää paljon.

Olimme iloisia tuosta tiedosta, koska meitähän helpotti, kun paikka oli niin lähellä äidin kotia. Pitkin päivää heitimme Fidalle useamman keikan ja pääsimme helposti suuresta osasta kodin tavarasta eroon. Toinen mitä teimme oli se, että kuvasimme isot huonekalut, joita kukaan ei ollut halunnut ja ilmoitimme Facebookin kierrätysryhmässä, että annetaan sitä ja tätä.

Naurahdimme kuinka hauskoja vastauksia tuli ja sitä, että kuinka monta elämäntarinaa siinä lyhyiden noutojen yhteydessä saimmekaan kuulla. Eräs kaveri ilmoitti heti varausta tehdessään, että tulee hakemaan äidin matkalaukun ja voi vaikka auttaa siinä samalla asunnon tyhjentämisessä. Seuraavalla oli kerrottavaan eräs omaan kohtaloonsa hyvin koskettava tarina. Äidin tavarat jatkavat elämäänsä nyt erilaisissa kodeissa ja toivotaan, että televisiot ja muut tavarat menivät tarpeeseen. Ihanan nopeita noutoja saimme toiveemme mukaisesti.



Hauskaa oli, kun meillä kolmosilla on ollut kaikilla samanlaiset villapaidat, kun ollaan oltu pieniä. Kahden paidat oli jo löytäneet tiensä meille kahdelle ja kolmannen paita löysi tänään tiensä hänen kotiinsa. Samalla tuli vastaan kuva, jossa paidat oli meidän päällä.



Siskoni halusi nämä mukit. Nauroin, että ota vaan jos kelpaa. Muistan kyseiset mukit, jotka äitini ja isäni ostivat matkamuistoksi Jaltan matkaltamme vuonna 1987. Jostain syystä nämä vaan naurattavat.



Hyllyt tyhjenivät nopeasti ja sitten jäi jäljelle näitä lahjoitettavia huonekaluja. Nopeasti lähti monet tavarat kiertoon. Toivotaan, että huomenna homma jatkuu samalla teholla.



Äitini on aikoinaan ollut viherpeukalo ja viimeisiä hänen kukkiaan oli tämä upeasti huoneiston läpi kulkenut kultaköynnös. Tämä toivottavasti jatkaa elämäänsä siskon tytön kotona, koska hän kasvatti yhdessä mummin kanssa kukkaa rakkaudella.



Kirjojen kierrätyksestä


Soitin ystävälleni Lauralle jossain välissä päivää ja kysyin hänen vinkkinsä kirjojen hävitykseen? Laurahan on ammattijärjestäjä ja on antanut minullekin todella kullanarvoisia vinkkejä. Olimme tässä vaiheessa jo seuloneet hyvät kirjat erilleen ja osan pistäneet kirjaston kirjakierrätykseen. Lauran päivän vinkki oli se, että jäljelle jäävistä kirjoista revitään sivut ja kannet erilleen. Sitten kannet pahvikeräykseen ja lehdet paperikeräykseen. Kirjat taitavat olla tänä päivänä se mitä eivät monet kierrätyspaikat halua. Kirjojen hävittäminen aiheuttaa päänvaivaa on artikkeli, joka kannattaa lukea.



Illalla äidin kodin olohuone näytti jo hyvältä.  Sohva edelleen etsii uutta kotia.  Katin kanssa keksimme, että äidin keinutuoli saa tulla työtilaani. Päätimme tehdä työhuoneelleni "rentoutuspaikan", jossa sijansa saa mummin keinutuoli, musiikkiräkki ja mummin yöpöytä. Esittelen sitten sen rentouspaikan, kun saan sen joskus valmiiksi. Lupasin, että myös Hellapoliisi Kati saa käydä välillä rentoutumassa työhuoneessani.





Toinko kotiin jotain?


Olen sanonut, että en tuo kotiin mitään ja kuitenkin sitten toin, miksi? Luonto ei antanut periksi muutamien tavaroiden laittamista kierrätykseen. Ajattelin viedä työhuoneelle muutaman esineen. Lamppua mietin pitkään, mutta en halunnut laittaa sitä kierrätykseen. Jos jossain vaiheessa lampulle löytyy hyvä ja rakastava koti, niin saatan luopua, mutta kierrätyskeskukseen en halunnut sitä viedä. Pari kaunista kahvikuppia minut painostettiin ottamaan. Kerroinkin aiemmin, että äidin rakkaus on näkynyt aina näissä kauniissa astioissa ja sen kunniaksi otin tuon kauniin kahvikupin sieltä mukaani. Kuitenkin olen säilyttänyt malttini ihan loppuun asti.



Tähän ei tarvita sanoja, lähti mukaan, kun ajattelin, että tämä vaan pitää muistaa aina elämässä.

 

Taas painostuksen uhrina otin lautasen työhuoneelleni, koska syömme siellä usein kavereiden kanssa hummusta ja kasviksia. Seuraavan kerran ehkä näin hienosta tarjoiluastiasta tarjottuna. Kynttilä kuulemma oli niin minun näköinen, että saatamme syödä niitä kasviksia sitten kynttilänvalossa - romanttisesti.



Olen joskus ostanut äidilleni tämä lasityön, koska tiesin äitini rakastavan punatulkkuja. Otin sen mukaani yhtenä muistoja äidistäni. Tiettyjä tavaroita katsoessani muistan aina äitini.



Vanhin siskoni oli miettinyt, että äidin kahvipurkeilla varmasti on kysyntää. Kuitenkin ne oli kaapissa viimeiseen asti. Sitten päätimme toisen siskoni kanssa, että hän ottaa toisen ja minä toisen. Nämäkin on ollut meillä aina. Pieni pala historiaa siis lähti mukaan.



Ensimmäinen tyhjennyspäivä asunnolla toi toivoa, että asiat soljuvat eteenpäin.

Saattaa olla, että meidän pitää tilata jostain vielä pakettiauto, jolla saamme viimeiset huonekalut kuljetettua mahdollisesti jonnekin sorttiasemalle, jos ei muualle saada menemään. Kuitenkin valoa näkyy jo ikkunoista.

Elämä jatkuu ja tuntuu, että kodin tyhjennys tuo jonkin asteista rauhaa olemukseeni.

Maiju

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvää joulua kaikille

Toivotan kaikille blogini lukijoille ihanaa joulun aikaa. Itselleni joulu merkitsee nykyään rauhoittumista. Saan nauttia pari päivää rauhasta ja hiljaisuudesta.  Syön hyvää jouluruokaa, enkä annan kenenkään esittää itselleni mitään vaatimuksia, enkä itsekään esitä kenellekään mitään.

Nautitaan joulusta juuri sillä tavalla, kuin se on itse kullekin tärkeää.






Lumiset oksat vihreän puunkimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katsoen tähtien hopeista nauhaa, toivomme jouluusi lämpöä, rauhaa.


Ihanaa joulua kaikille!

Maiju

perjantai 21. joulukuuta 2018

Nuoruusmuistoja ja terapiaa

Äidin asunnolla vastaan tulee muistoja sieltä ja muistoja täältä. Nyt kun asuntoa tyhjennetään, niin jokaisella on jotain, mitä haluaa kätkeä muistojen syövereihin. Itse ilmoitin jo hyvissä ajoin, että en tule varmaankaan haluamaan asunnolta mitään ihmeellistä. Nyt on kuitenkin muutamia asioita tullut vastaan, joita mahdollisesti sieltä otan. Kuitenkaan en halua ottaa tavaroita sieltä tietämättä, että mitä tulen jollain tavaralla tekemään. En halua haalia itselleni mitään turhaa. 



Itselläni tuli ensimmäisenä mieleen, että haluan vain yhden kahvikupin. Kaivoin aina itselleni juuri sen tietyn kupin, kun keitimme äidin kanssa kahvit. Omasta mielestäni se oli kaunein kuppi, mitä äidin kaapista löytyi. Kuppi ei ole minkään arvoinen, mutta mielestäni se on vaan niin kaunis. Tulen aina muistamaan äitiä, kun juon kahvia kupista. 



Äidin synttäreitä vietettiin viikolla äidin "vanhalla" asunnolla. Synttärit aiheuttivat paljon iloa, mutta kyllä sielä taisi yksi jos toinenkin muutaman kyyneleenkin tirauttaa. Kyyneleitä monelle tuli siinä vaiheessa, kun alkoi miettimään, että tämä oli nyt viimeinen kerta, kun äiti täällä kodissaan vieraili. Viimeinen kerta, kun hän astuisi tästä ovesta ulos. 

Katsoimme äidin asuntoa viimeisen kerran ja koitimme tallentaa muistoihin äidin asunnon vielä sellaisena kuin sen viimeistä kertaa näimme. 

Siskolleni kiitos, kun hän oli kaivanut kaapeista esiin äidille niin rakkaat ja hänen kauneimmat posliiniastiansa. Viimeistä kertaa myös astiat pääsivät käyttöön tässä kodissa. 









Muistan kuinka äiti vuosikymmeniä sitten kuunteli  usein Vilho Vartiaisen nuoruusmuistoja -levyä. Kävin tänään läpi äidin levyjä ja tuo levy tuli vastaan.  Laitoimme siskon kanssa levyn päälle ja ajattelimme, että  sanat sopivat hyvin tähänkin päivään ja tilanteeseen. 

Joulun jälkeen jää viisi päivää aikaa siihen kun asunnon pitää olla tyhjä. Pääsemme varmasti vielä moneen kertaa muistoihin äidin tavaroita läpi käydessämme. Tämä on jollain tapaa myös hyvin terapeuttista.

Oletteko koskaan miettineet sitä, että ihminen haalii omaisuutta läpi elämänsä ja sitten elämän loppupuolella tulee joku, joka käy tavarasi läpi ja silloin moni asia, joka on ollut tärkeä itselle, ei enää ole niin tärkeä seuraavalle sukupolvelle? Sitä välillä on tullut mietittyä. 

Maiju

lauantai 15. joulukuuta 2018

Estetäänkö erityisruokavalioisten jouluvalmistelut?

Tänä syksynä tai loppuvuotena on ilmennyt suuri ongelma, mistä puhutaan päivittäin gluteenittomien ihmisten kesken. Gluteenittomassa ryhmässäni, jossa on reilut 9.000 gluteenitonta ihmettelee päivittäin, että eikö kaupoista ole enää saatavilla gluteenittomia (ja maidottomia) torttutaikinoita? 

Itsekin olen ollut mukana jo vuosia vinkkaamassa kauppaketjuille niitä hyviä tuotteita ja olemme vihdoinkin saaneet kauppoihin valikoimaa, joista saadaan valittua erityisryhmille juuri ne tuotteet, jotka sopivat itse kullekin. 

Kun meillä on gluteenittomia valmistajia, jotka jokainen valmistavat erilaisia tuotteita, niin toivoisi niitä löytyvät kaupoistakin. Mutta näköjään tämä joulunalus on nyt jostain syystä erilainen kuin aikaisemmat vuodet. 

Tänään (15.12.) kävin Tammiston K-Citymarketissa ja siellä tilanne oli ihan yhtä huono kuin pienemmissäkin myymälöissä. Vain yhtä torttutaikinaa oli tarjolla ja sekin maitoa sisältävää. Aikaisempina vuosina kyseisessä kaupassa on ollut muidenkin valmistajien taikinoita. Omin silmin olen nähnyt, että taikinat ovat myös liikkuneet, joten ei tätä voi selittää silläkään, että tuotteet jäävät hyllyyn. 



Siskoni, joka on normiruokavalioinen juoksi pari viikkoa sitten liki 10 kauppaa läpi etsien gluteenitonta ja maidotonta torttutaikinaa, kun tarvitsi tällaista eräiden juhlien valmistelua varten. Hän soitti minulle useita kertoja, että mikä taikina käy ja mistä hän löytää. Neuvoin menemään Malmin Prismaan, koska siellä on ollut aina ennenkin ja toissijaisesti pyysin käymään myös Malmin K-Citymarketissa. Hän laittoi viestiä, että ei ollut kummassakaan, eikä itse asiassa ollut mitään gluteenittomia torttutaikinoita Prismassa. Olin siinä vaiheessa, että just joo, ei sisko vaan osannut etsiä. Kenenkään ei pitäisi Helsingin kokoisessa paikassa etsiä neulaa heinäsuovasta tänä päivänä. 

Lähdin itse sitten vielä iltasella katsomaan ja tottahan se oli. Olin todella hämmästynyt. Gluteenittomassa ryhmässä alkoi tulemaan samaa viestiä ja olin vielä hämmästyneempi. En voinut vaan uskoa, että tällainen tilanne on. Olimme taantuneet nyt viiden vuoden taikaiseen aikaan yhtäkkiä.  

Twitterissä olen kysellyt asiaa useita kertoja ja aina tulee sama vastaus. Voitte tilata tuotteita kauppaanne tämän ja tämän linkin kautta. Erityistuotteissa tuon asian ymmärrän, mutta en todellakaan ymmärrä silloin, kun eletään sesonkiaikaa. Tällaista ei vaan voi enää tällä vuosituhannella ja -kymmenellä olla. Älkää pistäkö asiakkaita turhaan juoksemaan kauppaanne katselemaan olematonta valikoimaanne. 

Mietin usein sitä, että jos kahvilat, kauppiaat ja muut palveluntarjoajat kohtelisivat erityisryhmiä samalla tavalla kuin kohtelevat meitä, niin olisiko asiakkaita? No ei olisi. 

Kauppiaat, haluamme edelleenkin palvelua. Jos ette sitä meille tarjoa, niin me etsimme ne kaupat, jotka sitä tarjoavat. Muistakaa, että erityisruokavalioinen on se, joka valitsee usein kaupat, joista ostokset tehdään (siis muutkin kuin ne gluteenittomat). Älkää siis luottako siihen, että tulemme kauppaanne, jos ette palvele meitä erityisryhmiä edes kohtuullisen hyvin. 

Nyt en halua kauppiailta selityksiä, että liittyy hyllypaikkaongelmaan, kun samaan aikaan pelkkiä torttutaikinoita normaaliruokavalioisille myydään useammassa kaapissa ja vielä pakastealtaassa tämän kaapin lisäksi. 






Tänään en ollut ainoa asiakas, joka katseli hämmästyneenä tätä huonoa valikoimaa hyllyn edessä. Siinä sitten yhdessä tätä huonoa tilanneet ihmeteltiin.

En aio tilata jatkossakaan sesonkituotteita minkään linkin kautta kauppaan, koska olen ne jo aiemmin" taistellut" kaupan hyllylle. Haluan niitä jatkossakin ostaa normaalien kauppaostosten lomassa. Minulle saa vinkata, jos tiedätte kauppaiaita, jotka edelleenkin palvelevat gluteenittomasti. Jostain syystä täällä Helsingissä on nyt joku taantuma-aika viiden vuoden takaiseen aikaan. 

Tähän haluan ehdottomasti muutosta. Tänä päivänä ei ihmisten kuulu enää juosta tuotteiden perässä kymmenessä kaupassa toteamassa, että ei täälläkään ollut mitään. 

Maiju

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joululounasta ja turkoosia asukokonaisuutta

Tiistaina oli taas päivä, jolloin vaatteet vaihtuivat vielä lennossa ennen töihin lähtöä. Joskus illalla tuntuu toiselta, kuin sitten seuraavana aamuna tuntuu. Katson illalla vaatteet valmiiksi ja sitten aamulla onkin ihan toisenlainen fiilis. Tiistain asuvalintaan vaikutti työpaikan joululounas ja ajattelin, että siistillä yhdistelmällä mennään.

Mekon ostin jokunen aika sitten KappAhlista ja kengät kävin ostamassa Kenkä Derbystä, kun ne jäi mua viime viikolla vähän kiusaamaan. Asu lähti syntymään kengistä eli asuun piti löytää vähän samaa värimaailmaa kuin kengissä. Kurkistus kaappiin ja siitähän se taas lähti. Korviini löysin jokunen vuosi sitten löytämäni sulkakorvikset.






Olimme joululounaalla Trattoria Sognossa Töölössä.



Lounaalla eteeni tuotiin gluteeniton leipä, joka maistui hyvältä. Makua leipään toi öljyn ja suolan kombo.



Kotiin päästyäni join kahvit ja kaivoin pakastimesta viikonloppuna Keliapuodista ostamani hyvän korvapuustin. Sieltä olen löytänyt parhaimmat gluteenittomat korvapuustit ikinä.




Hyvä päivä ja kokonaisuus toimi asussa todella hyvin.

Maiju

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Raakaruokaa, shoppailua ja kirkkokonserttia

Lauantaina suuntasin kaupunkiin puolen päivän aikaan. Olimme sopineet Villen ja Eskon kanssa, että käydään Töölössä Raw'n Moressa brunssilla. Olen kehunut paikkaa monta kertaa heille ja nyt oli aika viedä pojatkin kokeilemaan paikkaa. Kun Ville on kasvissyöjä ja itse olen gluteeniton, niin paikka on täydellinen meille molemmille. Ikäväkseni sain kuulla, että kahvila lopettaa jouluna toimintansa. Kuulemma he jatkavat kuitenkin Lauttasaaresta käsin vielä pitopalvelutoimintaa. Harmi, kun hyvä kahvila menetetään. Ymmärrän kyllä, että kahvila tarvitsee paljon asiakkaita, jotta kulut saadaan katettua. Jos joku vielä mielii käydä testaamassa paikan, niin jouluun saakka vielä ehtii.

Ihana brunssi oli ja kovasti tykkäsimme paikan tarjonnasta. Itse tykkään kovasti myös tästä heidän visuaalisesta asettelustaan. Ruoka on kaunista ja hyvää. Mikään ei voi olla sen tärkeämpää.





Kun olimme syöneet suuntasimme Villen ja Eskon kanssa keskustaan. Päätimme käydä katsastamassa myös Oodin eli Helsingin uuden keskustakirjastoon, jotta tiedämme, että mistä puhutaan. Ihan mielettömän upea rakennus, joka on täynnä monenlaisia virikkeitä. Ihan mieletön paikka ja varmasti löytyy ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle. Suosittelen tutustumaan.

Tämän jälkeen Ville sanoi, että hän voisi käydä vielä katsomassa vaatteita ja suuntasimme Zaraan. Lähdin hänelle mukaan makutuomariksi, koska minulla oli luppoaikaa ja mulla on niin pettämätön "tyylisilmä". Olen jo jotenkin oppinut tuntemaan Villen tyyliä ja heittelin hänelle muutamia ehdotuksia, joita kuvittelin olevan hänen tyylisiä. Yhtä mieltä olimme siitä, että mikä oli hyvä ja mikä ei. Ville valitsi mustalla pohjalla olevan puseron, joka oli myös mun ehdoton suosikkini. Täydellinen valinta Villelle.







Shoppailun jälkeen alkoi taas olemaan nälkä. Lähdimme käymään Aleksilla olevaan Suomalaisen kirjakaupan yhteydessä olevaan Cafe Zoceriaan. Olin käynyt siellä jo aiemmin ja todennut, että gluteeniton tarjonta on hyvää. Villelle löytyi salaattiannos. Molemmat tykkäsimme kovasti tarjoiluista. Minulle täytettiin todella runsas gluteeniton lohisämpylä. Harvoin näin upeita sämpylöitä on gluteenittomasti tarjolla. Suosittelut siis tälle paikalle. 



Siirryimme vielä Stockalle, kun Villen kahvihammasta kolotti ja minulla kolotti glögihammasta. Ensimmäinen glögi tänä vuonna.



Tämän jälkeen kiirehdinkin Oulunkylän kirkkoon. Olimme sopineet siskon kanssa, että menemme kuuntelemaan mun kestosuosikkiani eli Petri Laaksosta, joka on yksi herkimmistä tulkitsijoista, joita tiedän. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut Petristä blogissani.

Ihana joulukonsertti oli tälläkin kertaa.  Petrin musiikista olen saanut voimaa, silloin kun on ollut vaikeaa. Tälläkin kertaa mukaan tarttui uusi levy - Olkoon ylläsi kirkas taivas. Syvällisiä ja herkkiä kappaleita. Menossa oli mukana myös siskon tyttöni eli Hellapoliisi Kati, joka on minun tapaani myös musiikin ystäviä. Jokaiselle tarttui mukaan levyt.



Konsertissa esiintyi myös Petrin "opetuslapset" - Könsikkäät.



Konsertin jälkeen piti hakea levyyn nimmarit ja ottaa yhteiskuva. Tietenkin.







Kaiken kaikkiaan oli kiva päivä ja sain sen viettää kivassa seurassa. Tämä päivä toi taas voimaa arkeen ja tämän voimin taas jaksaa.

Maiju

perjantai 7. joulukuuta 2018

Hiton kova vuosi - tammikuussa helpottaa

Välillä manaan, että kuinka kova vuosi tämä on ollut. Vuosi, joka varmasti jää mieleeni sellaisena, että silloin taistelin itseni kanssa välillä todella kovaa. Tämä vuosi on ollut oikein tunteiden vuoristorataa. Välillä nauretaan ja välillä itketään, välillä molempia yhtä aikaa. Suurimpia tunteita on tietenkin herättänyt itsessäni äidin Alzheimerin paheneminen niin nopeasti ja yllättäen. Monta kertaa olen miettinyt, että miten yksi päivä voi muuttaa kaiken. Elokuun 15. päivä muutti kaiken. Silloin en voinut tietää sitä, että kun äiti sairaalaan lähtee, niin kotia ei sieltä enää tulla.

Neljässä kuukaudessa on tapahtunut paljon. Äidin kuukauden sairaalajakson jälkeen hänet siirrettiin kuntoutus- ja seurantajaksolle hoitokotiin. Syyskuisessa hoitokokouksessa yksimielisesti päätettiin, että äitiä ei voida enää kotiuttaa, tämä helpotti minua kovasti. Pelkäsimme sisarusten kanssa sitä, että äiti vielä yritettäisiin laittaa kotiin. Tässä välissä oli tehty katselmus kotiin, mutta äiti ei enää tunnistanut kotiaan, jossa oli vielä reilu kuukausi aikaisemmin asunut. Muistipisteet olivat romahtaneet muutamassa kuukaudessa. Eilen saimme tietää, että äidille oli löytynyt pitkäaikaispaikka samasta hoitokodista, missä hän oli toisella osastolla ollut jo reilut kaksi kuukautta. Muutto olikin sitten heti jo samana päivänä. Nämä muutokset Alzheimer-potilaalle ovat välillä tilannetta pahentavia. Katsotaan miten äiti nyt sopeutuu muutokseen.

Käyn äitiä katsomassa säännöllisesti hoitokodissa. Meillä on päiviä ja sitten meillä on päiviä. Välillä lähden pois kyyneleet silmissä, koska päivät voivat olla hyvinkin ahdistavia. Sitten mahtuu väliin vähän parempiakin päiviä ja joskus lähden pois hoitokodista iloisena. Koskaan ei tiedä, että millainen päivä on milloinkin. Sanon aina, että käykää katsomassa vanhuuksia hoitokodeissa. Joku joskus sanoi, että kun ei se vanhus muista, niin on turha käydä. Itse sanon aina, että käykää katsomassa, sillä vaikka vanhus ei muista sinua, niin sinä muistat vanhuksen. 

Tässä on sitten "siivottu" äidin asuntoa ja sen tiimoilta on tullut katseltua myös vanhoja valokuvia "sillä silmällä". On tullut katseltua äitiä ja sitä, että miten hän on elämänsä elänyt. Yksi asia mihin olen aina kiinnittänyt huomiota äitiäni katsoessani on se, että hän on aina pukeutunut kauniisti. Vanhoja kuvia katsellessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hänellä on usein mekko päällä ja aina erilainen mekko. Olen joskus sanonut, että vaikka meitä oli iso liuta lapsia, niin yksi asia on mistä äitiä kiitän ja se oli se, että meillä oli aina puhtaat vaatteet ja aina oli ruokaa saatavilla. Tällaiset asiat kantavat pitkälle elämässä ja vanhemmiten juuri niiden asioiden edessä muistaa olla vanhemmilleen kiitollinen. Olen tämän asian sanonut äidille silloin vielä kun äiti muisti asioita.

Meidän perheessä on aina otettu paljon valokuvia, isäni oli intohimoinen valokuvaaja ja siksi perheestä on paljon kuvia. Näistä vanhoista valokuvista huokuu jotenkin se mennyt aika ja jokin näissä kuvissa kiehtoo.




















Kovia tunteita on siis eletty tänä vuonna. Varmasti kovin vuosi ikinä. Olen ennenkin sanonut, että ilman huumoria ja hyviä ystäviä ja lähipiiriä, en olisi tätä matkaa varmasti jaksanut. Heiltä olen saanut tukea silloin kun sitä olen tarvinnut. Kaverit aina laittaa viestiä mulle juuri silloin, kun näkevät, että nyt ollaan taaas syvissä vesissä.

Seuraaviin viikkoihin tarvitaan vielä enemmän jaksamista. Tällä hetkellä on tunne, että joulua en jaksa tänä vuonna valmistaa, käytän sen ajan lepäämiseen. Nyt pitää yrittää aina jossain välissä ottaa myös aikaa itselleen. Tällä kertaa hoen taas sitä, että tammikuussa varmasti helpottaa.

Maiju