sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tädit maistoivat koiranruokaa

Lauantaina tädeillä oli kuvauspäivä taas pitkästä aikaa työtilassani. Kuvaamme videoita noin kerran kuukaudessa ja silloin teemme useita videoita putkeen.

Meillä on ollut jo pitkään mielessä, että Tädit tubettaa kanavalle pitää saada tehtyä 1.000 tilaajan spessuvideo. Pitkään mietimme, että mikä olisi se video, mitä haluamme tehdä. Usein tällaiset spessuvideot on jotain erikoista.



Ostin jossain vaiheessa pussillisen Bean Boozled -karkkeja ja päätin, että se olisi osa tätä videota. Viime hetkellä päätettiin, että tehdään video Alias-pelin kera omilla säännöillä ja yhdistettiin nämä karkit siihen videoon.




Karkit eivät ole mitä tahansa karkkeja, vaan pussissa on aina  yhtä väriä ja kahta erilaista joka väreissä olevaa karkkia. Toinen karkeista on aina se "pahis" ja toinen on "hyvis". Koskaan ei voi tietää, että sattuuko saamaan mädän kalan makuisen karkin vai saako mansikkasmoothien makuisen karkin. Se on tämän pussin juttu. Jostain syystä tuntui, että kaikki maistamamme karkit oli niitä pahiksia.

Teimme videon. Joka on nähtävissä tubekanavallamme. Täytyy sanoa, että en olisi uskonut, että kuinka pahalta voi maistua pilaantunut maito ja Tiia varmasti olisi halunnut jättää maistamatta miltä maistuu koiranruoka.



Aina ei vaan jaksa olla ihan normaali. Välillä voi olla vähän viihteellä.

Maiju




10 kommenttia:

  1. Hirrrrrrrvein kokemus ever "mätä maito". 😂😱😵

    Kiitos mahtavasta seurasta😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta seuraa, mutta aihe oli hieman haastava 😂

      Poista
  2. Mä niin nauroin teidän yökkimisille 😂 Hauska video ja onnea vielä kanavalle 1000 :sta seuraajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse. Hauskaa oli jälkeenpäin, mutta maku oli kyllä karkeissa todella kaameaa :)

      Poista
  3. En oo pitkään aikaan nauranut niin kuin tälle teidän videolle😂😂Anteeksi mut ootte niin hulvattomia ja ONNEA ❤❤
    Onko noi oikeesti noin kamalia karkkeja😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli oikeasti. Olin etukäteen ajatellut, että eihän ne nyt voi olla mitään niin kauheita, mutta ne oli oikeasti :) Ei tee mieli uudestaan syödä. Pitkän aikaa tuli vielä pilaantuneen maidon röyhtäisyjä :)

      Poista
  4. Tämä täytyy katsoa :) Meidän pojilla oli noita nameja myös ja kovasti koittivat huiputtaa meitä niitä syömään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies näki pussin keittiön pöydällä ja kysyi, että "onko tämä mulle"? En voinut olla sanomatta, että "sä et oikeasti haluaisi syödä niitä". Oli pakko varoittaa :)

      Poista
  5. Kommentoinkin jo Tiialle, että tuosta videosta teki hauskan nuo Tiian reaktiot sinun yökkimiseen. Ihan karseita karkkeja, hyi olkoon. Ootte rohkeita ja toi oli kyllä ällöä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä niin kamalia. En olis uskonut, että ne on noin kauheita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.