keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Linnanmäki hemmottelee myös erikoisruokavalioisia

Linnanmäki on avannut uuden ravintolakokonaisuuden Herkulinnan, joka pitää sisällään viisi eri ravintolaa. Linnanmäellä varmasti monet ovat tottuneet siihen, että kioskeilta saa makkaraperunoita tai hodareita. Siis sellaista tyypillistä huvipuistosafkaa. Nyt kuitenkin tämän uudistuksen myötä lintsiltä saa paljon muutakin.

Linnanmäki on uudistanut Herkkulinnan ravintoloiden avulla tarjontaansa. On haluttu etsiä makuja myös aikuisempaan makuun. Jotain vähän erilaista, kuin  mihin on lintsillä aiemmin totuttu. On haluttu uudistaa palveluitaan asiakkaita ja heidän monenlaisia mieltymyksiä ja tarpeitaan kuunnellen.



Mitä Herkkulinna pitää sisällään?


Lähdin hieman skeptisellä fiiliksellä päivän pressiin. Tiesin, että siellä käsitellään myös erikoisruokavalioita, mutta minulla oli niiden suhteen aika matalat odotukset. Kun ei odota liikoja, ei putoa yleensä korkealta. Toista vuotta sitten oli Linnanmäellä jo tehty tämän suhteen muutoksia ja yritetty kehittää tätäkin puolta, mutta toisinaan silti gluteenittomilla oli ollut vaikea löytää gluteenitonta tarjontaa. Milloin tuotteet oli loppu ja asiakkaita oli ohjattu paikasta toiseen. Tästä syystä en uskaltanut odottaa kauheasti etukäteen. Olin tehnyt gallupia gluteenittomassa ryhmässäni, että millaisia kokemuksia ihmisillä on viimeisen vuoden aikana ollut Lintsin suhteen. Kokemuksia oli ollut monenlaisia. Kuitenkin ajattelin, että menen pressiin avoimin mielin ja aistit valppaina.

Salaatti & Varras tarjoaa asiakkailleen mieleisen salaatin kera valinnainen varraksen. Itse maistoin kanavarrasta ja täytyy sanoa, että se oli todella herkullinen. Flores Freshmex tarjoaa rouheampaan nälkään herkullisia burittoja ja runsaita nachoannoksia. Grilli tarjoaa tuttuja huvipuistoherkkuja ja varmasti sieltäkin löytyy nykyään enemmän valinnanvaraa ja voi valita tuotteet omien mieltymysten mukaan.

Cafe Vohvelitehdas on varmasti meidän kaikkien unelma. Kun Lintsin johtajat meille kertoivat ylpeänä vohvelitehtaasta, oli ensimmäinen kysymykseni, että saako niitäkin gluteenittomana? No tottakai niitä saa. Tämä ilahdutti varmasti vähintään yhtä paljon, kuin nämä kaikki muut yhteensä.



Sanon, että harvoin olen pressissä, jossa olen tuntenut olevan suhteellisen "normaali". Minulle löytyi suunnilleen samat eväät kuin muillekin. Täytyy sanoa, että kyllä tätä hämmästeltiin muun muassa Beach House Kitchen -blogin Helin kanssa. Tässä etualalla minun gluteeniton annos ja taka-alalla Helin normiannos.

Olen joskus ollut pressissä, jossa on sanottu, että haluavat uudistaa gluteenittomia ja siksi toivovat mua mukaan pressiin. Sitten kaikille on maistateltu herkkuja, jotka ovat olleet pääsääntöisesti gluteenia sisältäviä ja olen katsellut siinä sivussa, kun muut syövät. Tässä pressissä siis kaikki oli toisin. Sain kaikkea samaa gluteenittomana, mitä muut saivat normaalina annoksina.



Maistelin muun muassa kanavarrasta, salaattia, nachoja avokadolla, bataattiranuja kera nyhtöbroilerin sekä hodarin, jossa oli kanafiletäyte. Sanoinko jo, että broilerivarras oli taivaallisen hyvää? Tunnustan, että kaikkea en vaan kyennyt syömään. Sain kyllä hyvän kokonaiskuvan tarjonnasta. Hodarin sämpylän osalta muistin jopa kysyä, että kenen sämpylä ja sisältääkö vehnätärkkelystä. Kyseessä oli Rollfoodsin sämpylä, on gluteeniton, vehnätön, maidoton.





Vohvelikakkuja ei ole myynnissä normaalisti vohvelitehtaassa, mutta gluteenittomia vohveleita löytyy. Asiakas voi itse suunnitella vohvelin omien makumieltymysten mukaisesti, tarjolla on sekä suolaista että myös makeaa vohvelia. Näiden kakkujen edessä jäi vaan jotenkin niin sanattomaksi.







Olin todella otettu siitä, että kuinka upeasti oli Linnanmäki ottanut gluteenittomat vaihtoehdot valikoimiinsa. Kysyin heiltä, että kun nyt ilmoitan yli 8.000 gluteenittomalle ihmiselle, että näin herkullisia juttuja saa Lintsiltä, niin voitteko luvata, että niitä sitten saa? Vastaus oli, että nämä kaikki kuuluvat heidän listoille, joten tähän on nyt uskottava. 

Sanon aina, että ne yritykset, jotka tekevät nämä asiat näin hienosti varmasti menestyvät. Ne, jotka eivät tällä saralla halua kehittyä, jäävät aivan varmasti jalkoihin. Kiitos Linnanmäki huomioimisesta.

Nyt ei sitten muuta, kuin tervemenoa Lintsille myös gluteenittomat. Jos haluatte etukäteen tutkailla erikoisruokavalioisten tarjontaa, niin sen voi tehdä täällä.

Maiju

20 kommenttia:

  1. Olipa todella maukkaiden herkkujen ilta! Itse olen nyt niin iloinen, että voin viedä 12-vuotiaan sukulaistytön lintsille ilman omia eväitä, hänellä kun on maidoton ja gluteeniton ruokavalio! Ihana oli nähdä Maiju pitkästä aikaa, kivaa loppuviikkoa, kohta koittaa loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Varmasti sukulaistyttö on ihmeissään <3

      Poista
  2. No nyt kyllä kuulostaa paikalta, jossa itsekin haluaisin käydä syömässä. Tosi hienosti on parannettu erikoisruokavalioiden suhteen, siitä nousee kyllä heti pisteet. Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on useita paikkoja, joista voi valita mieleisensä. Nyt jäädään seuraamaan, että todellisuus vastaa tätä pressiä <3

      Poista
  3. Todella herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä sitä hieman oli häkellyksissään <3

      Poista
  4. Voihan vohvelit - näyttävät kyllä liiankin herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ja maistui hyvältä, jopa mun gluteeniton <3

      Poista
  5. Ihan mahtavaa ja nyt täditkin voi mennä lintsille, herkutella samaa ruokaa ja haastaa toisiaan eri härpyttimiin.


    Ihanaa päivää 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ei tädit ole vielä olleetkaan, vaikka olen tainnut sua joskus houkutella :)

      Poista
  6. Vautsi, mitä herkkuja :) Mukavaa loppuviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Hyvännäköisiä herkkuja ja nyt jäämme jännityksellä odottamaan pitääkö lupaus paikkansa, olisi ihan mahti juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, haluan nähdä, että se pitää :) No jään tarkkailemaan tilannetta ja kuuntelemaan gluteenittomien kokemuksia :)

      Poista
  8. Kiitos mukavasta seurastasi eilen illalla :) Kyllä oli sellaiset ruoka-annokset, että massu pullea lähdin kotiin tyytyväisenä. Ja se vohvelikakku! Upeaa, että myös gluteenittomuus on otettu näin hyvin huomioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin se on upeaa. Nyt jäädään tarkkailemaan tilannetta ja toivotaan, että homma pelittää myös gluteenittomasti :)

      Poista
  9. Tuo on kyllä mahtavaa! Olen kuullut, että Linnanmäellä saa tätänykyä myös helposti ja kattavasti vegaanisia annoksia, eli sekin "erityisruokavalio" on sitten huomioitu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo myös vegaanisuus tuli puheeksi ja monet annokset oli muunneltavissa monelle sopivaksi.

      Poista
  10. No olipas ihania kuvia ja ihana että kaikki huomioidaan <3

    Upeaa uutta viikkoa Maiju! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, voit vinkata sille sun kaverillesi kanssa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.