lauantai 16. kesäkuuta 2018

Oslo yllätti gluteenittomasti - tästä voisi monet muutkin ottaa oppia

Lähdimme työkavereiden kanssa perjantaiaamuna aikaisella lennolla kohti Osloa. Tarkoitus oli viettää rento päivä Oslossa nauttien kauniista kaupungista ja syödä hyvin. Myönnän, että mua jännittää aina uudet kaupungit ja uudet paikat, joiden gluteenittomasta tasosta, ei tiedä mitään. Ruoka on NIIN tärkeä asia matkoilla. Sanon aina, että hyvä ruoka vaikuttaa juuri siihen, että kuinka onnistunut on sitten matka kokonaisuudessaan. Itse en ollut mitenkään matkasuunnitteluissa mukana, joten ruokapaikkojen valinta oli ihan muiden ihmisten hallussa. Luotto oli kova, koska toinen "matkanjärjestäjistä" tietää, että miten tärkeää on ruokarajoitteisen kanssa ruokapaikan valinta. Sitten jäin vain jännittämään, että miten matka tulisi sujumaan.



Oslo oli itselleni ihan vieras kaupunkin, enkä ollut mitenkään etukäteen edes tällä kertaa ottanut selvää, että miten hyvin gluteenittomuus siellä hallitaan ja miten siellä se huomioidaan.

Lentomme lähti aikaisin aamulla ja siitä syystä oli aamupalakin jäänyt kotona hyvin minimaaliseksi. Saavuimme Osloon paikallista aikaa noin kello 8.30 ja suuntasimme kentältä junalla kohti Oslon keskustaa. Aamupalapaikaksi oli valittu Thon Hotel Opera. Tämä hotelli sijaitsi ihan rautatieaseman vieressä.

Matkanjärjestäjämme oli ensimmäisenä tarkistamassa gluteenitonta "pöytää". Hän huolestuneena katseli, että oli hänen mielestään vähänlaisesti leipävaihtoehtoja. Minä lohdutin, että näyttää ihan hyvältä ja, että pidän tärkeämpänä sitä, että laatu on hyvä, määrällä ei ole niin väliä. Lasken leivän laadulle enemmän arvoa, kuin määrälle. Tulimme varmaan viimeisten joukossa aamupalalle, joten vaihtoehdot olivat ehtineet jo tässä vaiheessa hupenemaan. Minulle aamupalalla melkein tärkein elementti on hyvä gluteeniton leipä. Haluan aamuisin kahvin kanssa leipää ja siitä en kauheasti halua tinkiä. Ilo oli huomata, että tässä hotellissa ei ainakaan ollut kelmutettuja leipiä. Heillä oli pieni vitriini, jossa oli yhtä leipää ja leipälaudalla oli itse leivottua gluteenitonta leipää. Valitsin tietenkin sen, koska sellaista on harvoin tarjolla. Heillä oli myös gluteenittomalla pöydällä tarjolla myös gluteenittomia myslejä ja pannukakkuja.

Aamupalalla oli tarjolla myös munakkaita, pekonia, tuoreita hedelmiä ja monenlaista suolaista. Täytyy sanoa, että tämä aamupala oli ihan ehdottomasti yksi melkein parhaimpia syömiäni gluteenittomia aamupaloja. Niin ja tuo valitsemani leipä oli ihan sairaan hyvää. Tällaista vaan enemmän myös meille gluteenittomille, niin me tulemme varmasti vieraaksi juuri teidän hotelliin.



Itse melkein vahingossa ohitin pannukakut. Huomasin, että työkaverit olivat löytäneet pannukakkupöydän ja yksi kävi sitten kysymässä, että löytyykö myös gluteenitonta ja sitä löytyi gluteenittomasta vitriinistä. Tämä oli sellainen "terveyspannari", josta varmaan oli jätetty maidot ja muut allergeenit pois. Mielestäni parasta tässäkin asiassa oli se, että meidätkin huomioitiin.

Täytyy sanoa, että hymyssä suin lähdin aamupalalta ja siinä vaiheessa tiesin, että tästä tulee NIIN hyvä päivä. Sanon usein, että matkalla punnitaan jo aamupalalla se, että miten matka tulee jatkumaan.





Aamupalan jälkeen meillä oli yhteistä ohjelmaa ja kävelimme ristiin rastiin eri paikkoja katselleen. Jossain vaiheessa suuntasin parin työkaverin kanssa kohti keskustaa. Kirkegatanilla työkaverini bongasi Baker Hansen -kahvilan, jonka ikkunassa mainostettiin, että heillä on gluteenittomia kakkuja. Päätimme käydä katsomassa, että mitä heillä olisi ollut tarjolla. Halusin kuvata tuotteet, mutta juuri nautitun aamupalan jälkeen emme vain kyenneet jäämään syömään näitä herkkuja.





Heillä oli oma vitriini gluteenittomille tuotteille, mikä oli ilo havaita. Sieltä löytyi paria eri gluteenitonta kakkuja ja myös gluteenittomia valmiiksi täytettyjä sämpylöitä. Näytti juuri niin herkulliselta, kuin haluaisi niiden näyttävänkin.









Tämän jälkeen taas jatkettiin matkaamme shoppailen ja jossain vaiheessa iltapäivää oli vuorossa sovittu lounas. Paikaksi oli valittu välimerellinen Mirabel Sørenga. Ilokseni sain todeta, että pizzoista ja pastoista paria lukuunottamatta oli saatavilla gluteenittomana. Tällä kertaa valitsin pizzan, koska en ole pitkään aikaan syönyt gluteenitonta pizzaa. 




Valitsin listalta Pizza Mirabelin. Jos tarjoilija ei olisi toistanut minulle pizzaa tuodessaan, että se on gluteeniton, niin olisin voinut jopa epäillä sitä normaaliksi. Tosin muille seurueen jäsenille tulleet pizzat olivat kyllä niin muhkean näköisiä, että uskoin kyllä, että tämä oli gluteeniton. Nyt täytyy kyllä sanoa, että tämä pizza ja varsinkin tuo pohja meni ihan ykköspaikalle. Mietin, että miten he olivat saaneet tähän pohjaan mukaan kuohkeutta. Ihan sairaan hyvä pizza. Annoin tälle pizzalle tällaisen kunniamaininnan: Best glutenfree pizza - ever.

Jos siis olette joskus matkalla Oslossa, niin suosittelen ihan ehdottomasti käymään tässä ravintolassa. Ravintolassa oli ihan huikean upea sisustus ja pizza oli täydellinen. Tämä ruokakokemus kruunasi siis ihan täydellisesti matkamme.




Matkan jälkeen jäin miettimään,  että monet suomalaiset yrityksetkin voisivat lähteä katsomaan Osloon, että miten homman voisi hoitaa gluteenittomasti. Tämä oli ihan varmasti yksi mun parhaimpia gluteenittomia matkakokemuksia koskaan. Tällaisten aamupalojen ja muiden tarjoilujen jälkeen on aina paljon vaikeampi taas asettaa rimaa alemmaksi. Tuntuu, että ei ole mikään mahdottomuus siis saada matkallakin kokea jotain näin huikeaa.

Taidan ottaa joskus toistekin lennon Osloon ja käydä tällaisella kulinaarisella matkalla. Annan tälle reissulle täydet 10 pistettä ellen sitten jopa 20.

Gluteenittomuus voidaan siis hoitaa myös näin upeasti.

Maiju

12 kommenttia:

  1. Oon niin onnellinen sun puolesta, että sait tuntea olosi normaaliksi ja nauttia ruoista ja vielä hyvä pizza, eikä mikään kapinen käntty, jee. <3

    Ihanaa viikonloppua Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, tämä oli kyllä niin täydellinen kulinaarimatka minullekin, sellainen, jossa kaikki meni niin putkeen <3

      Poista
    2. Ihana kuulla, että matka oli onnistunut ruuan puolestakin

      Poista
    3. Ruoka on niin tärkeintä ❤️

      Poista
  2. Ihan mahtavaa että gluteenittomat ruokailijat ovat noin hyvin huomioitu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, voisin laittaa vaikka jonkun laivayhtiön heille oppiin. Olisi mahtavaa, kun Suomessakin jotkut tajuaisivat, että mikä myyntivalitti olisi hoitaa kaikki asiakkaat kunnolla, eikä mennä sieltä missä se aita on matalin.

      Poista
  3. Onpa hyvännäköinen tuo gluteeniton pizzapohja, siinä on ihan selvästi havaittavissa jo ilmavuuttakin, eikä vaan ohut lituska, itsetehty leipä on takuulla luksusta aamupalalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri niin. Olin kyllä niin positiivisesti yllättynyt näistä tarjoiluista <3

      Poista
  4. Oi miten kiva herkuttelu reissu sinulla on ollut🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että se joskus onnistuu myös minulle. Tällä kertaa kaikki meni niin nappiin.

      Poista
  5. Aivan ihan lukee, että ruokapuoli oli hyvää. Se on munkin lomassa ykkösprioriteetti, vaikka normaali oonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan tänä päivänä arvostaa tätä niin täysillä ❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.