sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Ilman ystäviä hajoaisin

Viikkoon en ole avannut tietokonetta, joten en siksi ole kirjoittanut blogiini mitään. Taitaa olla ensimmäistä kertaa kun en ole suunnitellut lomalleni kuin muutaman jutun. Kaikki muu tehdään ex tempore. Joku oli huolissaan siitä, että ehdinkö ollenkaan viettää lomaa mieheni kanssa, kun olen koko ajan jossain menossa. Ei huolta, kyllä minä ehdin. Mieheni on pois suljettu blogistani ihan hänen omasta tahdostaan ja hän jopa on monissa jutuissa mukana, vaikka en hänestä kirjoitakaan. Samoin kotini on blogivapaata aluetta, juuri edellä mainitusta syystä, että kotona asuu se toinen osapuoli, joka ei kuulu blogiini.

Olemme olleet viikolla useampaan otteeseen mökillä, mutta elämäntilanteesta johtuvista syistä en suunnittele elämääni kuin enintään yhdeksi viikoksi eteenpäin ja silloinkin aikataulut hyvin joustavaksi. Minun on nähty pitävän tällä viikolla hauskaa ystävien kanssa ja olemme tuottaneet materiaalia eri somen kanaviin. Täytyy sanoa, että tämä on mun pelastukseni juuri nyt, koska muuten hajoaisin varmasti pieniksi palaksi ilman ystäviä. Kerroinkin aiemmin, että kaksi asiaa on saaneet itseni uuvuksiin tämän kevään aikana. Ne olivat kevään raskas työtahti ja toinen oli äitini alzheimer, joka repii välillä pieniksi palasiksi läheiset ihmiset.  Tuosta ei nyt se enempää.

Minun pelastukseni on siis ollut se, että lähelläni on ihmisiä, jotka saavat mun ajatukset välillä ihan muualle.

Meillä oli tiistaina kuvauspäivä työhuoneellani. Kiitos Ville Kekäläinen alias Linnea von Kattendam ja mun ihana tätikaverini Tiia. Villeen olen paremmin tutustunut alkukesän aikana ja meillä synkkasi heti jutut yhteen. Varmasti yhteistyökuvioita hiomme tässä kesän ja syksyn mittaan. Uskon, että jotain yhteisiä juttuja tulee varmasti. Sitä ennen kannattaa laittaa Villen kanavat seurantaan. Villen sivut löytyy täältä, kannattaa ottaa myös haltuun hänen bloginsa Jätkä on työkseen täti





Tapasin loppuviikosta myös ihanan Laura Holmströmin, joka on ammatiltaan ammattijärjestäjä. Laura kirjoittaa blogia Järjestysvinkit. Olemme hänenkin kanssa tavanneet livenä ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja meillä synkkasi heti. Hän on niin samalla huumorilla varustettu kuin minä. Tapasimme ihan puhtaasti hauskanpidon merkeissä perjantaina. Kävimme ensiksi syömässä ja sitten lähdimme tuottamaan sisältöä somen kanaviin. Voin kertoa, että hauskaahan meillä oli. Tämä tapaaminen järjestettiin ihan ex tempore. Kuinkas muutenkaan.



Alla löytyy Tädit tubettaa ja Ville Kekäläisen flossaus-video. Täytyy sanoa, että ei se mennyt sinne päinkään. Pääasia oli kuitenkin se, että meillä oli hauskaa. Sanon aina, että sillä ei ole väliä, että jos ei osaa, sillä enemmänkin, että edes yrittää.



Tämän jälkeen lähdettiin miehen kanssa mökille tarkoituksena olla siellä tiistaihin saakka. Tilanteet muuttuvat ja jouduimme palaamaan sieltä jo nyt sunnuntaina. Ilman alkuviikon energiaani en kuitenkaan jaksaisi kaikkia vastoinkäymisiä. Näiden voimin jaksan taas yrittää.

Kiitos kaikille Instagramin kautta tulleista viesteistä. Olette kaikki niin ihania, kun haluatte olla mukana niin ilossani kuin myös vaikeinakin päivinä. Olen ihminen, joka näyttää ilonsa muille ja myös surunsa ja pahan olonsa. Hyvä on tiedostaa, että kyllä ne pilvet välillä kasaantuu itse kunkin päälle. Siitä sitten vaan taas jatketaan kun päästään ylös sieltä maasta.

Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille.

Maiju

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Gluteeniton Erityisleipomo Muruset Salossa

Muistan kuinka iloinen olin kun kuulin maaliskuussa 2017, että Saloon ollaan avaamassa kaksi gluteenitonta leipomoa. Toinen niistä on toteutunut eli sinne avattiin reilu vuosi sitten Erityisleipomo Muruset. Minun on pitänyt ja pitänyt käydä katsastamassa leipomo, mutta ei ole ollut mahdollisuutta aiemmin. Sivusta olen seurannut kyllä tilannetta ja asia on ollut takaraivossani. Tiesin, että jonain päivänä ehdin sen katsastamaan ja se hetki oli nyt. Olen ensimmäisen lomaviikon ollut "yksin" lomalla ja siksi olen kehitellyt ohjelmaa ystävien kanssa.

Lähdimme ystäväni Marin kanssa torstaina visiitille Saloon junalla ja yksi suunniteltu kohde oli leipomon katsastaminen.

Erityisleipomo Muruset on syntynyt tarpeesta saada lähellä tuotettuja ja maistuvia leivonnaisia omalle perheelle kertoi leipuri Maiju. Maiju on leipuri ammatiltaan ja löysi kondiittori Sirun kanssa yhteisen sävelen ja he päättivät yhdessä perustaa Salon seudulle jotain erityistä. Näin syntyi Gluteeniton Erityisleipomo Muruset. Tuotteiden jälleenmyyjät löytyvät luonnollisesti lähipaikkakunnilta. Jälleenmyyjäluottelo löytyy täältä.



Leipomon ovat luontaisesti gluteenittomia, mutta osassa tuotteista käytetään puhdasta kauraa. Monet muutkin ruokarajoitteet otetaan huomioon heidän leivonnassaan. Kuitenkin vakavasti allergisille tiedoksi, että leipomossa käsitellään pähkinää, soijaa, manteleita ja maitoa.

Kuulin Maijulta kivan uutisen siitä, että he ovat ihan lähiviikkoina avaamassa Salon torin läheisyyteen myös kahvilan, jossa tarjolla on leipomon omia tuotteita. Mahtavaa. Minusta saa heti kanta-asiakkaan, tulen varmasti vierailemaan joka kerta, kun olen Salossa.















Täältä löytyy video paikan päältä kuvattuna:



Ostimme leipomosta monenlaista maistiaista. Haluan aina maistaa mahdollisimman monia tuotteita ja siksi ostimme niitä yksittäin. Maistui hyvältä ja jään odottamaan kahvilan avautumista, pääsen varmasti vielä tänä kesänä testaamaan kahvilan tarjontaa.

Maiju

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Alzheimer ravistelee välillä lujaa

Kirjoitin joskus, että Alzheimer on koko perheen sairaus, se postaukseni löytyy täältä. Kerroin kuinka suljen äidin oven usein kyyneleet silmissä. Kesäkuu oli itselleni hyvin rankkaa aikaa ja myös muille sisaruksilleni. Äidin tilassa oli kamala piikki alaspäin ja mietin, että palaako äiti vielä takaisin siitä mihin oli vajoamassa. Äitini joutui sairaalaan kesäkuun puolessa välissä. Kun menin työpäivän jälkeen häntä katsomaan siskon tytön kanssa, minua odotti siellä ihminen, joka luonteensa puolesta ei varmasti ollut minun äitini. Minun äitini on se, joka on aina positiivinen ja hyvin sopeutuvainen aina kaikkeen. Sisaruksistani joku sanoi, että kyseessä oli kuin neljä vuotias, joka jätetään kesäsiirtolaan vasten tahtoaan. Äitini roikkui kiinni hihassa ja rukoili, että "ottakaa mut mukaan täältä, että en kuulu sairaalaan". Koitin selittää äidilleni, että ikävä kyllä emme voi ottaa sinua mukaan, että sinun pitää jäädä tutkimuksiin. Äitini ei ymmärtänyt ollenkaan, että miksi jätämme hänet sairaalaan, eikä hän voi tulla mukanaan kotiimme. Ymmärsin sen, että sairaala varmasti on muistisairaalle vaikea paikka, hänet vietiin pois kotoa tutusta ympäristöstään. Vedin välillä aurinkolasit silmilleni ja pidättelin itkua ja sanoin, että "äiti, sinun pitää jäädä sairaalaan". Voi ette usko, miltä se tilanne tuntui. Lähdimme siskon tytön kanssa sairaalasta itkua pidätellen ja hokien, että "tuo ei ollut äiti, tuo ei ollut mummi". Jos vaan olisi ollut mitään mahdollisuuksia, olisin ottanut äidin mukaan, mutta kun ei vaan ollut.





Olin seuraavana päivänä lähdössä työreissulle Osloon ja mietin, että miten tulen selviämään matkasta. Päätin, että yritän vaan olla ajattelematta asiaa. Toivoin, että en saa matkalleni huonoja uutisia sisaruksiltani. Koitin olla seuraamatta somesta viestittelyä. Koitin olla hajoamatta.

Kun tulin kotiin, kuulin, että tilanne oli parempi ja äiti oli taas oma positiivinen itsensä. Muisti vaan ei oikein toiminut. Kävin äitiä katsomassa sairaalassa päivittäin. Sattui olemaan kesän kauneimmat päivät ja kuskasin äidin pyörätuolissa istumaan sairaalan puutarhaan. Siellä kuuntelimme lintujen laulua ja juttelimme niitä ja näitä. Äitini katseli sairaalan ikkunoita ja ei tuntunut aina oikein hahmottavan tilannettaan, että missä oli ja miksi. Asiasta keskusteltiin, mutta nämä asiat pysyvät vain hetken mielessä. Sitten taas aloitimme samat asiat uudestaan ja sama kysymykset tuli uudestaan. Koitin kärsivällisesti vastata asiat uudestaan.



Näin nämä vierailut sujuivat useina päivinä.



Äiti asuu vielä kotona ja kotihoitoa on nyt lisätty. Sisarukset käyvät myös useamman kerran päivässä häntä katsomassa kotona. Välillä tilanne on hyvä ja välillä elämä potkii.

Surullisia on ne hetket kun äiti ei muista, kuka olen. Menen ovesta sisään ja äiti katsoo, että "tekö sieltä tulitte? Odotin toista henkilöä". Kysyn, että että ketä odotit? Äiti vastaa, että "odotin sitä naista, joka hoitaa minun raha-asioitani". Vastaan, että minä olen se nainen. Olen hoitanut niitä jo kohta 10 vuotta. Äiti katsoo ja sanoo, että "muistin, että se nainen on ihan eri näköinen". Kyllä me sitten ollaan kohta yhteisymmärryksessä, että minähän se olen. Tiedän, että se on tuo sairaus, joka tämän tekee, mutta silti se tuntuu pahalta, ehkä eniten äidin puolesta olen surullinen.



Tiedän, että monet itkut tulen varmasti vielä itkemään, helppoa tämä ei ole, mutta yritetään pysyä positiivisella mielellä. Tämä on ollut yksi syy myös bloggaamisen vähentämiseen. Kun voimavarat ovat vähissä, niin pitää vähentää sieltä mistä pystyy. Äiti on kuitenkin se tärkein juttu tällä hetkellä. Sanon aina äidille, että kun hän on hoitanut meitä pienenä, niin me hoidamme kyllä häntä nyt.



Meillä on myös päiviä, jolloin muisti pelaa paremmin ja ollaan paremmalle fiiliksellä. Niistä päivistä pitää nauttia ja olla onnnellinen. Äiti <3

Maiju

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Loman puuhasteluja

Varmaan koskaan en ole odottanut niin paljon lomaa, kuin tänä vuonna. Ainakin nyt siltä tuntuu, että tämä kevät on vienyt kaiken energian musta. Olen taistellut jo pitkään työpäivien venymistä vastaan. Kun siihen lisätään vielä äidin terveysongelmat, niin olen aika ajoin taistellut oman jaksamisen kanssa. Bloggaaminen on jäänyt vähemmälle ja olen jättänyt kaiken "turhan" pois elämästäni". Nyt kun jäin lomalle tuntuu, että on taas aikaa myös elää muutakin elämää. Niin ihanan vapauttava tunne.

Viime perjantaina heräsin viimeiseen työaamuun ennen lomaani. Vettä satoi kaatamalla, mutta ei haitannut ollenkaan. Kaivoin kaapistani kauneimman sateenvarjoni ja lähdin iloisin mielin hoitamaan viimeisen työpäivänä.



Lauantaina suuntasimme Kahvakuula kainalossa blogin Marin kanssa Prideen. Pridestä jo kirjoitinkin edellisessä postauksessani. Kävimme ennen tapahtumaa kahvilla Pauligin kulmassa. Tarjolla oli ihan mielettömän hyvä gluteeniton lohileipä. Suosittelen kahvilaa, sieltä löytää gluteenitonta moneen makuun ja mikä parasta myös suolaista.



Priden jälkeen halusimme pikaisesti pienen lounaan. Päätimme mennä käymään No Pizzassa CityCenterissä ja ostimme yhden pizzan puoliksi. Olin jo aiemmin testannut kolmen juuston pizzaa ja sen todennut taivaallisen hyväksi, joten otimme sen. Olen jo aiemmin maininnutkin, että kaikki No Pizzan pizzat on saatavilla myös gluteenittomana.



Suuntasimme vielä ennen kotiin lähtöä katsastamassa Gina trikoon alennusmyyntejä. Ostin sieltä kesälomaan sopivat vapaa-ajanhousut. Näillä kultakoristeisilla housuilla kelpaa lomailla. Sopii hyvin mun paljettikenkiin.



Tämän jälkeen olimme sopineet miehen kanssa, että suuntaamme suoraan mökille. Mies oli käynyt kaupan kautta ja kun katselin ostoksia, totesin, että miesväki näköjään haluaa mansikkakakkua ja sitähän sitten mökillä tein gluteenittomasti. Appiukon herkkua on mansikka-kermakakku.



Mökillä ei vietetä yhtään iltaa, jolloin en kävisi laiturilla ihailemassa auringonlaskua. Se pitää nähdä ja kuvata ihan joka kerta. Tälläkään kertaan en sitä jättänyt väliin.



Kesän ehdoton kohokohta on se kun pääsee poimimaan ensimmäisen kerran kedonkukkia maljakkoon. Tämän alkukesän kohokohta tuli hoidettua kun pääsin mökille loman alkuun.






Sunnuntaina suuntasimme Turkuun. Turussa oli vanhanajan markkinat ja myös käsityömarkkinat. Käsityömarkkinat oli se mikä mua veti paikan päälle. Siellä on aina paljon tuttuja kädentaitajia, joiden kanssa aina vaihdetaan kuulumiset.





Kierroksella oli pakko ostaa myös mansikka-mustikkavarras. Tosin mietin, että olihan tämä ehkä hieman kallis. Kolme mansikkaa, kolme mustikkaa ja hieman valkosuklaa ja hinta oli 4 euroa. Tuli kuitenkin koettua.



Kädentaitajilta tarttui matkaan taas jotain. Taustalla oleva keltainen poncho on Paulankan pellavainen huitula. Korvikset on mun yhden luottovalmistajan eli Marianne Uusitalon käsialaa.



Asmin tuotteita olen myös käyttänyt ja ostanut usein. Nämä korvikset on valmistettu kierrätysmateriaalista eli työkoneiden ja fillareiden sisäkumista. Käsityöläiset keksivät aina miten materiaalia voi kierrättää ja antaa niille uuden elämän.



Tiistaipäivälle oli sitten paljon ohjelmaa. Olin varannut kynsihuollon ja kampaajan samalle päivälle. Shoppailin siinä välissä hieman ja päätin käydä ennen kampaajaa kahvilla. Helsingissä yksi parhaiten gluteenittomia palveleva kahvila on Bulevardin kahvisalonki. Kiitin itseäni moneen kertaan, kun en jäänyt keskustan peruskahvilaan, vaan päätin kävellä Bulevardin ja Erottajan kulmaan. Se oli hyvä valinta. Otin kahvia ja raparperipiirakkaa kera jäätelön. Varmaan paras raparperipiirakka ikinä.



Lopulta hiuksetkin sai uuden kuosin Miikan käsittelyssä. Olin miettinyt pitkään, että haluan hopean harmaata hiuksiini. Se oli taas hyvä valinta tähän vuoden aikaan.



Näin on loma alkanut ja ohjelmaa on keksitty tasaiseen tahtiin. Huomenna lähdemme Marin kanssa Saloon junalla katsastamaan iltatoria, syömään hyvin ja ehkä vähän shoppailemaan.  Perjantaina on vuorossa Tallinnan reissu työkaverini Tuulan kanssa.

Aika ei tule pitkäksi ja lepään nukkumalla loma-aamuisin pitkään.

Maiju

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Miksi tuen erilaisuutta?

Helsinki-Prideviikolla on puhuttu paljon seksuaalivähemmistöjen edustajista eri medioissa. Jotkut ovat sitä mieltä, että heitä saa olla, mutta heistä ei tarvitse puhua. Omasta mielestäni siitä just tarvitsee vielä puhua, koska niin ikävää kuin se onkin vielä tänä armon vuonna 2018, nämä vähemmistön edustajat kokevat vielä paljon syrjintää sekä työelämässä että myös muutenkin. Myönnän, että ollaan menty hyvään suuntaan, mutta vielä tapahtuu asioita, joita ei tarvitsi enää tapahtua. Helpompaanhan se tietenkin olisi se, että nämä asiat vaiettaisiin, koska silloin tällaista ei tapahtuisi. Kuinka helppoa olisi lakaista asiat maton alle. Kun niistä ei puhuta, niitä ei ole. Tosin tällaisen aikakauden me olemme jo eläneet, eikä sinne tarvitse enää palata uudelleen.
Olen viimeisten vuosien aikana monta kertaa sanonut, että sosiaalisen median avulla on suvaitsevaisuus lisääntynyt monien somepersoonien myötävaikutuksesta, kiitos heille. Arvostan muun muassa Tämän kylän homopoikaa Einoa, joka on julkisesti ottanut miljoona kertaa härkää sarvista ja puskenut kuin arohärkä kohti kovaakin kiveä. Respect. Monet tubetähdet ovat myös julkisesti paljastaneet omat suuntautumisensa ja se on ollut myös valmis lisäämään suvaitsevaisuutta. Kun tämän tekee nuoret ihmiset, joilla on satoja tuhansia seuraajia, suvaitsevaisuus lisääntyy. Uskon, että seuraava sukupolvemme on paljon valmiimpi näiden asioiden kanssa, kuin tämä sukupolveni ja edellinen sukupolvi on. 




Olen itse julkisesti puolustanut useita kertoja ystäviäni, jotka ovat joutuneet syrjinnän kohteeksi. Monet varmasti muistaa, kuinka viime syksynä kirjoitin aiheesta Saako homo leikata hiukseni? Tuo kirjoitushan syntyi siitä, kun kampaajani Miikaa mittailtiin katseella varpaista päähän ja asiakas totesi, että ”munhan hiuksia ei homot leikkaa”. Niin kauan kuin tämän tyyppistä toimintaa tapahtuu, niin minä otan oikeudekseni myös nostaa asian esiin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan?  Niin kauan kuin tällaista tapahtuu, niin asioista tarvitsee puhua ja tarvitsee nostaa aihetta esiin. Lupaan lopettaa paasaamisen aiheesta silloin kun kukaan ei kyseenalaista ihmisten ammattitaitoa heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia. 
Pride-viikko on vain kerran vuodessa, niin suotakoon, että juuri silloin tästä asiasta puhutaan varmasti paljon enemmän kuin muina vuoden viikkoina. Me heterot varmasti kestämme tämän? Monet hyväksyvät tämän, mutta ei sitä että puhutaan. Puhetta tarvitaan niille, jotka eivät hyväksy tätä asiaa.





Tällä viikolla olen itse ollut pöyristynyt Twitterissä nostetuista aiheista tämän asian tiimoilta. Eräs twiittailija ihmetteli siellä suureen ääneen, että kuinka tällaisia ”pervojuhlia” voidaan järjestää ja kuinka tällaisiin ”pervokulkueisiin” otetaan jopa lapset mukaan. Tähänkin keskusteluntasoon viitaten voin sanoa, että paljon saa vielä tämän asian suhteen julistaa, jotta minunkin lukuisat ystävät saisi paremman ja tasa-arvoisemman maailman, jossa elää.  















Täältä löytyy myös video, josta voitte nähdä myös livefiiliksiä kulkueesta.


Tällaisia ajatuksia syntyi Pride-kulkueen jälkimainingeissa. Rauhaa ja rakkautta kaikille tasapuolisesti, muistakaa, että seksuaalisella suuntautuneisuudella ei ole paskan vertaa väliä muille ihmisille. Me olemme kuitenkin kaikki ihmisiä. Ollaan sitä myös toisillemme ❤️
Maiju