maanantai 17. syyskuuta 2018

Kohta joudun luopumaan näistä kynsistä

Kynnet yhteistyössä BeArt Studion kanssa

Elokuussa marssin taas Janan luokse ja sanoin, että nyt tehdään ihan peruskynnet. Ajatuksena oli pitkästä aikaa ottaa ranskalaiset kynnet, jotka sopivat sitten asuun kuin asuun. Mieli oli jo tuossa vaiheessa vähän alakuloinen ja ajattelin, että pukeudun tylsästi mustaan tehostettuna valkoisella. Halusin, että kynnetkin ovat sitten sellaiset aika peruskynnet.

Jana kysyi, että haluatko, että tehdään ihan perusranskalaiset, niin vastasin, että voisihan niissä olla vähän timantteja. Sain niin kauniit kynnet, että näistä tuli heti ihan suosikit. 

Nyt kynnet on ovat olleet vajaan kuukauden ja täytyy sanoa, että olen niin rakastunut näihin, että en tiedä, että maltanko luopua näistä uusien kynsien edessä. Usein kynnet ovat neljän viikon kohdalla jo sen näköiset, että huutavat huoltoa. Tällä kertaa olisin varmasti voinut mennä näillä vielä ainakin pari viikkoa.


Kun kävin viimeksi huollossa, niin Jana oli jäämässä lomalle. Ajattelin, että prinsessa vaatii lomalle kruununsa ja pullon valkkaria. Molempia hän sitten lomalleen sai. Kävin pikaisesti ostamassa tämän puhallettavan kruunun Kampin Kellopelistä, jossa usein käyn ohi mennessäni katsomassa, että löytyykö sieltä jotain kivaa ostettavaa. Tälläkin kertaa siis löytyi. 



Kynnet ovat olleet kuvauksellisimmat, mitä minulla on koskaan ollut. Mietin juuri äskettäin, että liki kymmeneen vuoteen on mahtunut aika paljon erilaisia Janan käsittelyssä olen muistaakseni käynyt jo liki viisi vuotta. Siihenkin on mahtunut jo monenlaisia. 




Nyt siis kaikolla jään kaipaamaan näitä kynsiä, sillä nämä oli ehdottomasti yhden kauneimmista, joita Jana on mulle tehnyt. 

Maiju

14 kommenttia:

  1. Aivan ihanat. Olis myös mulle mieleen. Sopivan "värittömät", mutta kuitenkin vähän luksusta timanttien muodossa.

    Jana on taitava ja itse oot ihana asiakas, kun veit kruunun ja valkkarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jana on niin ihana ja sydämellinen, että häntä haluaa joskus muistaa <3

      Poista
  2. Noi on kyllä niin upeat, ne on musta oikeat instakynnet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan ehdottomasti. Olen katsonut, että ne näyttää niin hyvältä stooreissa ja kaikissa muissakin kuvissa <3

      Poista
  3. On kyllä kauniit kynnet. Ihanasti muistettu Janaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun Jana on niin ihana <3 häntä pitää välillä muistaa <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, nämä oli niin täydelliset.

      Poista
  5. Nuo kynnet on kyllä aivan ihanat. Jana on niin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin taitava hän on. Nyt on jo syyskuun kynnet kehissä.

      Poista
  6. Nää on superkauniit! Jos kävisin hakemassa tekokynnet, niin nämä sopis mullekin, ovat kyllä niin ihanan naiselliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti sopisi. Nämä oli vähän kuin peruskynnet, mutta silti vähän ylelliset timantteineen.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.