torstai 6. syyskuuta 2018

Kun viemäri menee tukkoon

Koko tämä vuosi on ollut monella tapaa raskas. Yleensä en puhu julkisesti työhön liittyvistä asioista, mutta nyt hieman avaan. Koko alkukevään venyimme ja venyimme töissä. Usein siitä puhuttiin ääneen, mutta jostain syystä se kuitenkin kaikui lopulta kuuroille korville. Tuntui, että asia tiedostettiin, mutta sille ei vaan voitu tehdä mitään, koska vaan oli resurssipula. Venyimme ja venyimme ja venytimme työpäiväämme kesäloman alkuun saakka. Työni on hyvin aikataulutettua,jos en minä pysy aikatauluissa, ei siinä sitten pysy muutkaan. Siinä sivussa äitini tilanne koko ajan paheni ja paheni. Yritin siinä sitten näiden kahden stressiä tuottavan asian kanssa tulla toimeen itseni kanssa.

Olin kesälomalle jäädessäni niin poikki, niin poikki. Loma meni ilman mitään suunnitelmia ja olin koko ajan valppaana, jos äitini tilanne huononee. Olin onnellinen siitä, että ei ollut sitä työstressiä sotkemassa, joten sen voimin jaksoin tilannetta. Kun lomani loppui, olimme päättäneet työkaverini kanssa, että emme enää suostu tilanteeseen, mikä oli ollut keväällä. Tilanne ei ollut meistä johtuvaa vain ulkopuoliset tahot aiheuttivat meille sen lisäpaineen koittaa koko ajan tehdä vaan enemmän ja enemmän niillä vähäisillä resursseilla. Olemme usein puhuneet, että kun joku viemäri vetää, niin sinne sitten kaadetaan enemmän. Näin oli käynyt meillekin. Kuitenkin tulee tilanne joskus väistämättä eteen, kun se viemäri menee tukkoon. Siinä ei auta enää mitkään viemärinpuhdistusaineet, jos tilanne on päässyt pahaksi. Loman jälkeen tuntui, että meiltä vaadittiin taas enemmän ja enemmän. Yritimme hangoitella vastaan, että emme kykene enää. Silti pyydettiin vaan yrittämään. Me yritimme. Yritimme oman jaksamisen äärirajoille saakka.

Olen ollut useita viikkoja siinä tilanteessa, että aloitan aamuni itkulla ja lopetan iltani itkulla. Siihen väliin mahtuu monet muutkin itkut. Naurukin loppui jossain vaiheessa ja hymy hyytyi. Itsekään en enää meinannut tunnistaa itseäni. Tuntui, että ilon aiheet alkoivat häviämään. Ne asiat, joille olin aina nauranut, ei enää naurattanut ollenkaan. Sain itseni usein kiinni katsomasta tyhjyyteen, miettimättä ei mitään, kyynelten valuessa vain pitkin poskia.



Eilen tulin tilanteeseen, jossa lähimmät ystävät ja lähimmät työkaverit jo puuttuivat asiaan ja sanoivat, että "sun ei ole pakko jaksaa". Olen hokenut joka päivä itselleni, että "katson tämän päivän, yritän jaksaa vielä tämän päivän".  Työkaverini sanoi eilen aamulla kuntosalilla, että "sä et ole kunnossa, nyt menet lääkäriin". Koitin vielä sanoa, että "katson vielä tämän päivän". Työkaverini sanoi, että "ei, sä et katso enää". Silloin tajusin, että nyt on pakko, viimeistään nyt on pakko myöntää, että viemäri oli mennyt tukkoon. Nyt oli viimeinen aika pysähtyä ja tyhjentää kalenterit niistä asioista, joita ei ole enää pakko suorittaa.

Oli ymmärrettävä se, että ihminen ei jaksa, jos työssä täytyy vaan suorittaa yli äärirajojen ja siinä sivussa pitää yrittää jaksaa nämä elämän muut paineet, jotka syövät todella paljon.

Annoin luvan itselleni myöntää, että mun ei ole pakko jaksaa. Seuraavat viikot keskityn vain niihin asioihin, jotka tuovat enemmän kuin syövät. Tosin äidin asioita yritän hoitaa ja käydä silittämässä aina välillä äidin kättä. Itken kun itkettää ja yritän päästä taas jaloilleni.

Kiitos ystävät, jotka puutuitte ja kiitos kun annoitte minulle luvan olla heikko. Kiitos kun kerroitte,  että monet asiat eivät ole minun ongelmia, ne on ylemmän johdon ongelmia

Maiju

26 kommenttia:


  1. Onni on välittävät työkaverit ja ihmiset, jotka puuttuvat tilanteeseen silloin, kun itse yrittää aina vaan venyä liikaa. Hyvää toipumista! Kyllä se hymy ja ilokin taas löytyy, kun liian venymisen aiheuttamat henkiset rasitusvammat parantuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lääkärikin sanoi, että "sulla on hyvät työkaverit". Itse ei anna itselleen lupaa, vaikka tietäisikin tilanteen.

      Poista
  2. Vahvuudessa on se huono puoli, ettei yleensä kukaan kysy miten sinä voit. Sinä Maiju olet iloinen, ystävällinen, empaattinen, haluat kaikille hyvää. Kukaan ei odota, että jaksaisit olla sellainen aina. Tai siis odottaa: sinä itse. Haluat sydämestäsi olla sellainen,se on sinun luonteesi. Mutta vääjäämätön totuus on se, että vahvallekin tulee stoppi jossain vaiheessa. Itsekkin sen tavallaan tiedostaa, mutta ei anna periksi, kyllä minä jaksan, jaksan vielä huomisen, vielä ensi viikon, vielä lomaan saakka, vielä jouluun saakka. Sitten varmasti helpottaa. Olen täällä ruudun takana seurannut sinua jo toistakymmentä vuotta, ihaillut ennenkaikkea sinun positiivisuuttasi ja asennettasi "ei ole itseltä pois kun kehuu muita". Olen ollut vähän kauhuissani puolestasi ja muistaakseni joskus asiasta kommentoinutkin. Puhun omasta kokemuksesta, miten vaan ei enää jaksa, jokainen aamu tosiaankin alkaa kyynelillä ja illalla tyyny niistä kastuu. Itselläkin tuo vaihe oli sinun ikäiseäsi, oma äiti ja miehen vanhemmat sairastivat, yksityisyrittäjän työpäivässä ei tunteja laskettu, luulin, että kaikki odottavat minun olevan vahva ja jaksavan. En osannut sanoa EI.Luulin, että se on maailmanloppu käsillä ellen just minä jaksa. Ei kukaan muu sellaista odottanut kuin minä itse.Lopulta oli tehtävä muutos elämään, jättää pois kaikki sellainen jota ei oikeesti halunnut eikä ollut läheskään välttämätöntä tehdä.Piti keskittyä niihin asioihin, joita oikeesti halusi tehdä ja jotka antoivat energiaa ja hyvää mieltä. Ei se helppo prosessi ollut, mutta kannatti. Ellen olisi siihen lujasti tarttunut, en tiedä mitä olisi nyt. En halua edes ajatella.
    Ihanaa, että sinulla ystävät puuttuivat asiaan ja antoivat sinulle luvan olla heikko, vaikket siihen kenenkään lupaa olisi tarvinnutkaan. Täällä yksi ystävä ja nimimerkki "kokemusta on" istuu olkapäällesi ja kuiskii korvaasi: "Maiju, sinä saat olla ihan niin heikko kuin sinusta tuntuu, ole itsellesi armollinen, anna itsellesi aikaa, itke kun itkettää, nauru tulee vähän kerrallaan kun kyyneleet loppuvat". Sinä olet elämäsi tärkein ihminen, josta sinun täytyy ensisijaisesti pitää huolta. Muuten et jaksa pitää huolta rakkaistasi.
    Tulipa tähän vielä mieleen. Tapasin pitkästä aikaa ystävän, jolle hädän ja muutosten hetkellä olin sanonut "sinä pärjäät" ja se on kuulemma ollut tärkeänä eväänä matkalla kyynelistä nauruun. Sanon sen nyt myös sinulle, Maiju: Sinä pärjäät ja olet paras sinä <3 Olet ajatuksissani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja, sinä olet aina niin ihana ja kannustava. Eilen salilla eräs ystävä kysyi, että "mitä kuuluu"? Normaalisti vastaa nauraen jotain, mutta nyt vastasin, että "paskaa". Oli sen verran tuttu, että pystyin vastaamaan rehellisesti. Hieman naureskeltiin, että "ei ollut maijumainen vastaus ollenkaan". No se oli se fiilis, mitä sitä voi oikein kaunistella. Ne asiat, jotka ovat minulle aiemmin tuoneet voimaa olen joutunut heittämään sivuun, kun ei ole enää jaksanut. Nyt koitan keskittyä vain asioihin, jotka tuottavat iloa ja voimaa. Yritän taistella itseni ylös sängystä, enkä jäädä sinne sänkyyn makaamaan. Makaan kyllä jos siltä tuntuu. <3

      Poista
  3. Itsekin olen tässä paljon miettinyt miten kauan pitää jaksaa. Eräs läheinen sairastui syöpään toukokuun lopussa ja kesäkuussa sai tietää, että syöpä on levinnyt eikä mitään ole enää tehtävissä. Kesä oli lämmin ja ihana ilmojen suhteen, mutta muuten astetta rankempi. Koin tunteet monta kertaa syvempinä kuin aikaisemmin. Olin saanut ohjeeksi, että älä ole surullinen, ei tarvitse surra. Olin kuin ulkopuolinen, joka hoiteli läheisen asioita, kuin asia ei olisi koskettanut. Läheinen ei ymmärrä ympärillä olevien surua, kuolema ei ole surullinen asia. Totta osittain tuokin. Läheinen toivoo pääsevänsä kotiin Jumalan luokse. Itsekin uskon taivasasioihin, joten mielessä on jälleen näkemisen toivo, kun elämä tässä ajassa päättyy! <3 Voimia sinulle ja muista ei tarvitse jaksaa, jos ei jaksa! <3 Kukaan meistä ei ole korvaamaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ei tarvitse jaksaa, jos ei jaksa. Näin se vaan menee. Usein hoitajasta tulee hoidettava, jos ei tajua tilannetta ajoissa. Näinhän se on, että se hoidettava käsittää asiat jopa helpotuksena. Jäljelle jäävät kokevat nämä asiat paljon voimakkaammin. Tsemppiä <3

      Poista
  4. Komppaan Arjan tekstiä. Ja vahvuuteen voi myös sairastua eikä kukaan huomaa mitään, jos ei ole tottunut valittamaan ja on aina 'vauhdissa'.

    Kaikkea hyvää sinulle♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä usein sanon iloni ääneen ja sanon suruni. Olen tunteva ihminen ja olen oppinut, että kaikki tunteet voidaan näyttää <3 Arja on <3

      Poista
  5. Arja kirjoitti niin hienosti ja kauniisti ja samalla lempeästi, mutta jämäkästi, että en osaa lisätä mitään.

    Myös Marjaanan "Ei tarvitse jaksaa, jos ei jaksa" on hyvin sanottu.

    Toivon sydämestäni, että saat riittävästi aikaa toipua ja kerätä voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka, nyt kuuntelen ensimmäisenä itseäni <3

      Poista
  6. Musta on hienoa, että uskallat sanoa että ei ole pakko jaksaa. Vaikka se ehkä tuleekin "viimeisellä minuutilla", mutta se tulee kuitenkin. Ei ole pakko jaksaa kaikkea, upeaa että raivaat tilaa itsellesi. Olet Maiju ajatuksissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan sanoa sen julkisesti, näistä asioista vaietaan. Haluan myös katkaista heti puheilta siivet. Haluan puhua avoimesti, jotta ihmisten ei pidä toisiltaan asiaa udella. Kiitos Satu <3

      Poista
  7. Hienosti kirjoitit Maiju :)

    Vahvuutta on myös myöntää heikkoutensa. Upeaa, että sinulla ystäviä, jotka huolehtivat sinusta aidosti ja ovat huolissaan. Me usein elämme sellaisessa oravanpyörässä, että emme itse näe minne olemme todellisuudessa menossa.

    Olen taistellut itse kiireen kanssa koko kesän. Töitä on kaatunut niskaani ihan kiitettvästi. Nytkin on menossa kahden viikon työputki ilman vapaata ja työpäiväni venyvät yli 10 tunnin mittaisiksi.

    Olen kanssa karsinut todella paljon turhia menoja pois. NÄin on pakko toimia, koska ei voi yksinkertaisesti repiä itseänsä joka paikkaan.

    Voimia sinulle Maiju :) Olet ajatuksissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon aina, että puhun ilot ja puhun surut. Vain puhumalla pystyy tervehtymään. Sen opin jo vuosikymmeniä sitten, kun koin vastaavan tilanteen. Kiitos Tuula.

      Poista
  8. Kärsin varmaan vieläkin ajasta, jolloin oli pakko? jaksaa. Silloin ei saanut sairaslomia, vaikka kaikki kaatui. Myöhemmin en niitä osannut pyytää, kunnes kirjaimellisesti tipui jaloilta polvilleen.
    Ota aikaa ja lepää! Löydä taas oma itsesi, jotta et kadota sitä, kuten itselle on tainnut käydä.
    Leppeitä syystuulia ja voimaa lähetän sulle! Olet niin tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänä päivänä nämä asiat otetaan vakavasti. Lääkäritkään eivät yleensä kyseenalaista. Varsinkin kun näkevät potilaan hädän. Kiitos Marketta <3

      Poista
  9. Nykyään työelämässä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että vedetään työntekijät aivan sinne jaksamisen äärirajoille - ja hieman ylikin. Sitä ei kenenkään tarvitse jaksaa, mutta niiden omien voimien ehtymistä ei aina itse tarpeeksi ajoissa huomaa. Onneksi sinullakin on ystäviä, jotka painoivat sun puolesta ne jarrut pohjaan! Jaksamisia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt työelämän kasvun ja sen vaativuuden lisääntymisen. Joskus tuntuu, että mikään ei enää riitä. Kiitos Mira <3

      Poista
  10. Hienoa! Tuo on aivan oikea päätös. Itsekin pitäisi joskus vain irrottautua oravanpyörästä ja jäädä sairaslomalle, jos ei enää kykene enempään.

    En tiedä, olitko eilen Sokoksen Coffee Housessa neljän jälkeen iltapäivällä. Mielestäni se olit sinä, mutta jos et ollut, niin sinulla on kaksoisolento. Olisi tehnyt mieli tulla tervehtimään ja kertomaan, että olen blogisi lukija, mutten rohjennut. Mielestäni näytit todella surulliselta ja väsyneeltä, ja se on ihan oikeutettua tilanteessa, jossa olet. Sitä ei kannata piilotella muilta ihmisiltä.

    Tsemppiä ja voimia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olin. Tulin lääkäristä ja yksi ihana ystävä halusi tulla vähän "purkamaan" tilannetta. Todella se suru varmasti näkyi kasvoitani <3 Olisit tullut vain kertomaan. Minua saa aina tulla halaamaan ja aina saa tulla vaihtamaan ne muutamat sanat <3

      Poista
    2. Seuraavan kerran varmasti tulen. <3 Toivottavasti saat nyt levättyä ja kerättyä voimia ihan jo äitisi tähden. Elämäntilanne, joka sinulla on, on todella voimia vievä.

      Halaus sinulle <3

      Poista
  11. Minusta on tosi rohkeaa ja viisasta hakea sitä omaa aikaa ja tajuta, että nyt tuli se raja vastaan. Voimia ja tsemppihaleja lähetän täältä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, rohkeutta on myöntää heikkoutensa. <3

      Poista
  12. Voimia! Aina ei ole pakko jaksaa, itselläkin on ollut tilanteita, joissa on oma kestokyky ja raja tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voimme olla heikkoja, silloin kun ei vaan jaksa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.