lauantai 12. tammikuuta 2019

Elämän siivoaminen jatkuu

Elämän siivoaminen jatkuu. Ensiksi tyhjennettiin äidin asunto, sitten siivottiin työhuone ja nyt ollaan kodin kimpussa. Pienin askelin olen käynyt paikkoja ja tavaroita läpi. Kotona on käyty pyörremyrskyn tavoin läpi tavaroita ja tiukalla sihdillä on laitettu tavaraa eteenpäin.

Ensiksi otin keittiön ja makuuhuoneen hallintaan. Keittiötä otin käsittelyyn vain pintapuolisesti. Hankin läpikuultavan kapan ikkunaan. Haluan hieman näkösuojaa keittiön ikkunaan, koska ikkunan edessä on kävelyväylä ja en halua, että ikkunasta näkee suoraan sisään. Vaaleakappa rauhoitti hyvin keittiön tunnelmaa.



Makuuhuonetta on kohtaamassa isommat muutokset. Makuuhuonetta on hallinnut aikaisemmasta elämästäni kolme metriä pitkä askartelupöytä kaiken maailman hyllyineen. Nyt ne on poistettu toiselta seinältä. Seuraavaksi on edessä makuuhuoneen maalaus.

Aiemmin huonetta hallitsi turkoosi väri mattoineen, verhoineen ja sängynpeittoineen. Nyt olen muuttamassa huonetta valoisammaksi. Uusi vaalea sänkypeitto on jo kuvassa ja sen päällä äidin joskus vuosikymmeniä sitten minulle virkkaama sängynpeitto. Kun huone on maalattu, muukin sisustus muuttuu vaaleammaksi. Kattoon tulee äidin vanha kattokruunu.





Matto on sitten huoneen väripilkku mustine kuvioineen. Täytyy sanoa, että tuntuu vähän oudoilta värivalinnoilta, mutta ajattelin, että haluan huoneeseen nyt sellaista tunnetta, että on helpompi hengittää.



Makuuhuoneeseen on tulossa peilipöytä, rahi, valkoinen pieni kaapisto, pukeutumispeili ja mahdollisesti vielä vaaterekki, jos se vielä seinustalle mahtuu.

Remontti ja sisustaminen jatkuu. Katsotaan kun seinät saadaan maalattua, niin vilautan sitten teille, että millainen huoneesta tuli. Täytyy sanoa, että kaikki tämä tuntuu nyt todella hyvältä.

Maiju

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että tulee hyvä. Kunhan nyt saisi maalattua ensin ja sitten tavarat paikallaan <3

      Poista
  2. Olet laittanut oikein tuulemaan.
    Mä pikkuhiljaa vähentelen tavaroitani ja ostan mahdollisimman vähän tilalle. Teen myös askartelu- ja käsityökmoistani jotain valmista. Olisiko tämä sitä kuolinsiivousta mulla?
    Energiaa sulle kaikkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laittanut tuulemaan. Jotenkin jäi se into päälle äidin asunnon tyhjennyksen jäljiltä.

      Poista
  3. Pienilläkin muutoksilla saa omaa fiilistä kohoamaan ja kodista taas astetta viihtyisämmän. Kiva nähdä, että miltä makkari tulee lopulta näyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin muutokset eivät tarvitse olla isoja. Tekstiilien muutoksillakin saadaan jo ihmeitä aikaan.

      Poista
  4. Instan perusteella makkaristasi tuli niin kiva ja valoisa. Oli muuten aivan superia nähdä sinut viime viikolla. Olet juuri niin lämminhenkinen ja iloinen ihanuus kuin odottaa saattoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiina, sinä ihana. Sinä olit juuri sellainen, kuin olin kuvitellut <3

      Poista
  5. Sä oot kyllä niin energinen ♥ Katselin muutosta instasta ja hyvältä näytti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on energiaa tullut näistä asioista mitä olen tehnyt. Energiaa saa positiiisista asioista <3

      Poista
  6. Pintaremppa piristää! Meiltä lähtivät Marimekon pitkät turkoosit verhot aikaa sitten. Vähän sen jälkeen tuli hyvin rosterinen kattokruunu sekä minun puoleltani lenis pois yöpöytä, sillä se ei riittänyt mihinkään ja tilalle tulivat Ikean kolme tummaa hyllyä, joista alin palvelee myös aamukahvikupin paikkana. Päätyseinään Linnén Salainen puutarhatapettia, hyvin tumman harmaata, jossa pinkit magnoliat ja nyt joulukuussa pitkät, aika tummanharmaat pitkät verhot by Palin Eurokankaasta. Oli ihan mustaa, tummaa harmaata ja sitten vaaleampaa, joista valitsimme keskimmäisen lumitäplillä. Niitä kolme. Lisäksi Edelweiss -valkoiset nukkamatot pitkät kummankin sängyn puolelle eli vain pintaremonttia, mutta huone on kuin uusi. Kaiken kruunasi Pionin sävyinen pinnatuoli, joka näyttää pinkiltä, mutta ei ihan ole sitä. laita sinäkin jotain pinkkiä, se sopisi minun mielestäni ja piristäisi. Verhojen valinta ratkaisee paljon...Remppailoa sinulle ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olet oikeassa Leena. Sain tänään itseni kiinni siitä, että kävin katsomassa kukkia kotiin, siis ihan oikeita kukkia. Niitä ei ole meillä ollut vuosiin. Aloin miettimään, että miltä keittiö näyttäisi, jos ikkunan edessä roikkuisi amppeli. Nyt taitaa olla kuumetta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.