torstai 24. tammikuuta 2019

Tammikuun kynnet

Yhteistyössä BeArt studion kanssa

Kun kävin tammikuun alussa kynsihuollossa. Pää oli jälleen kerran tyhjä ajatuksista, että millaiset kynnet haluan. Minulla ei ollut mitään mielikuvaa, että mitä helmikuussa tulee tapahtumaan tai millaisiin vaatteisiin tulen ylipäätään pukeutumaan. Siitä yleensä lähtee ajatus, mutta nyt ei ollut sitten yhtään ajatusta päässä.

Lopulta värikarttaa selatessani päätin, että tällä kertaa valitaan lilan eri sävyjä. Varmasti oikea valinta tammikuulle. Olen huomannut, että minulla on tiettynä kuukautena usein tietyn väriset kynnet. Tammikuu on ollut usein sellainen vaaleansinisten kynsien kuukausi, siinä olen usein hakenut jotain lumen tai jään tuntua.

Valitsimme kahta lilan sävyä ja halusin tietenkin myös timantteja nimettömään. Näillä yksinkertaisilla elementeillä lähdettiin kynsiä tekemään.





Kynsihuollosta kiirehdin suoraan kampaajalle. Jostain syystä Miika sai puhuttua mut yli myös lilahtaviin hiuksiin. Koko syksyn olen mennyt blondeilla hiuksilla äitini sairauden takia, jotta hän ei liikaa sekoittaisi ajatuksiaan hiusteni takia. Kun hän ei ole koko syksyyn minua tunnistanut kunnolla, niin olen ajatellut, että se voisi liittyä myös siihen, että hiusten väri vaihtui jossain vaiheessa tiuhaan tahtiin. Väri on kuitenkin sellainen, että se haalistuu pesu pesulta.



Näillä siis mennään tammikuu.

Maiju


10 kommenttia:

  1. Onpas makoisan näköiset kynnet :) SOpii hyvin hiuksiin ja meikkiinkin :) Upeat <3 Mukavaa päivää Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana ja molemmat sopivat hyvin yhteen :)

      Poista
  2. Auts mikä väri, mie tykkään hurjasti:)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet ja Miika oli oikeassa, sulle sopii tuo väri todella hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sopii, mutta ensi viikolla tulee taas blondi taloon :)

      Poista
  4. Nyt on kyllä niin sun näköiset. <3 Pus <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.