lauantai 30. maaliskuuta 2019

Pientä pintaremonttia eteisessä

Kaikkihan muistavat, että vuoden vaihteessa minulla oli suuri projekti kodin kuntoon laittamisessa. Kuinkas ollakaan kun työt alkoivat loman jälkeen, niin asiat taas hidastuivat. Töissä on ollut sellaista haipakkaa, että ei enää iltaisin ole jaksanut edes kissaa sanoa.

Pari viikkoa sitten kuitenkin päätin jatkaa siitä mihin viimeksi jäin. Olin jo tammikuussa saanut siivottua eteisen kaapin ylimääräisistä tavaroista ja päätin ryhdistäytyä. Tilasin Ikeasta kotiinkuljetuksen kaapille ja mies purki vanhan kaapin ja vei sorttiasemalle.




Meillä oli aiemmin eteisessä varmaan 20 vuotta vaatekaappi. Kaappi oli liian matala ja muutenkin ihan toimimaton siihen tarkoitukseen, mihin se oli aikoinaan hankittu. Koivun värikin oli alkanut ärsyttämään jo varmaan 10 vuotta sitten. 


Tässä vaiheessa oli kaappi lähtenyt sorttiasemalle ja uutta odotettiin saapuvaksi. Kaapin sisältö oli tyhjennettu sängyn päälle. 



Valmista tuli. Ostin uuden maton eteiseen ja lampun kattoon. Eteisestä tuli ihanan valoinen. 


Olin ensiksi ollut sitä mieltä, että mitään plafondia en halua. Kun sitten näin tämän lampun kaupassa, niin pyörsin puheeni. Meille tuli plafondi kattoon. Ihanasti tämä lamppu tuo valoa eteiseen. 


Nyt siirrytään sitten pintaremontissa keittiöön. Sen on helpoin kohde, koska siellä on vain muutamia asioita, joita haluan muuttaa. Se jälkeen siirrytään siihen kaikkein vaikeampaan eli olohuoneeseen.

Mua naurattaa ihan kamalasti sellainen juttu, kun kaverini sanoi mulle jokunen vuosi sitten, että "Maiju, ala kirjoittamaan sisustamisesta", vastasin hänelle, että sellaista päivää ei tule. Nyt ollaan kuitenkin jo lähellä sitä. 

Onko muita, joille on iskenyt sisustuskärpänen?

Maiju

20 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää! Mukavaa viikonloppua☀️☀️

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Jani, katsotaan mikä onkaan lopputulos sitten seuraavaksi.

      Poista
  3. Kaunis ja siisti eteinen.
    Pientä ja isoa remonttia pitäisi tehdä, mutta taitaa meiltä jäädä. Asunto ja asujat mätsää toisiinsä; vanhoja kulahtaneita ovat molemmat.
    Hyvää maaliskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt Marketta. Jos jonain päivänä innostut, olen huomannut että tästä saa uutta virtaa elämään <3

      Poista
  4. Hyvältä näyttää ja kaunista tulee. Ei täällä, olen sisustellut jo ihan ähkyksi asti. 😂

    Ihanaa viikonloppua 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on saanut tästä hyvää fiilistä paljon ja lisää on tulossa <3

      Poista
  5. Kauniilta näyttää! Ja niin ihanan valoisalta ❤
    Tämä kyllä inspiroi itse kutakin tarttumaan tuumasta toimeen :) Meidän tosi korkean, mutta pimeän eteisaulan tummahkon katon maalausta valkoiseksi on suunniteltu jo "muutama" vuosi! Jospa nyt vihdoin ja viimein saataisiin aikaiseksi aloittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan ehdottomasti suosittelen. Makuuhuoneemmehan sai jo uuden ilmeen vuoden vaihteessa. Se oli niin piristävä juttu. Siitä motivoituneena sitten jatkoin muihinkin huoneisiin. <3

      Poista
  6. Ihan tekstiilien vaihtelulla ajattelin tänä keväänä pärjätä :)
    Ihanasti tosiaan tuli valoisampi eteinen teillä. Kyllä kannatti muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstiilien vaihtelulla saadaan jo kivaa vaihtelua aikaiseksi.

      Poista
  7. Hienolta näyttää ja ihanat on myös tulppaanit <3

    VastaaPoista
  8. Eteisestä tuli kaunis. Minuun iski sisustuskärpänen viime kesänä. Sitten se lensi pois. Leppoisaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit sisustamaan siten, että vähään aikaan ei tarvitse?

      Poista
  9. Aikoinaan "harrastin" sisustusta ja opiskelinkin sitä. Nyttemmin olen jättänyt sisutustavaroiden ostamisen ja vähentänyt niitä. Viimeiset sisustusostokset, käsinsolmittu olohuoneen matto toissa vuonna ja sohva äskettäin olivat aika arvokkaita, mutta ne hankittiinkin pitkäaikaiseen käyttöön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tärkeintä ei ole kuinka usein, kunhan vaan silloin, kun alkaa vanhat kyllästyttämään 👍

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.