maanantai 15. huhtikuuta 2019

Gluteenittomia asioita Iskelmän iltapäivässä

Tänään oli viimeinen työpäiväni ennen lomaani. Kiireisten työviikkojen jälkeen olin päättänyt, että livahdan hieman aikaisemmin töistä. Tästä pidin kiinni. 

Töistä suoraan kiirehdin Hellapoliisi Katin kanssa Iskelmän Satu Kotosen haastateltavaksi. Haastattelun aiheena oli Gluteenittomat helpot reseptit -kirjamme. Siinä sivussa juttelimme Satu Kotosen kanssa suhteestamme ruokaan ja mahdollisiin haasteisiin mitä gluteenittomalla saralla voi törmätä. 

Haastattelu on tulossa radiosta Iskelmän kanavalta todennäköisesti tiistaina iltapäivällä. Kannattaa siis kuunnella huomenna Iskelmän iltapäivää



Soitin eilen illalla Katille ja sanoin, että Sadulle pitäisi leipoa kirjamme ohjeella Unelmatorttua. Satu oli niin iloinen tuliaisista, että Kati sanoikin, että harvoin näkee ketään niin iloisena lahjasta. Satu on niin ihana ja innostava persoona. 




Nyt lähden tutkimaan matkalaukkuni sisältöä. Suuntaan seuraavaksi viikoksi Rodokselle ystäväni Villen kanssa. 

Teemme Rodoksen matkalta sisältöä someen. Matkan ensisijainen teema on ruoka ja erityisesti se, että miten Rodos palvelee gluteenitonta ja myös kasvisruokavalioista

Kannattaa ottaa meidän Instagram-tilit haltuun, jos ruoka aiheena kiinnostaa. Erityisesti on tulossa stooreja ja myöhemmin myös YouTubeen materiaalia matkastamme. Kannattaa tulla mukaan meidän ruokamatkalle. 

Minun Instagram-tilini löytyy täältä ja Villen löytyy täältä

Ihanaa tulevaa pääsiäistä jo nyt kaikille. 

Maiju

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.