tiistai 28. toukokuuta 2019

Kun gluteenittomalle tarjotaan överit - kiitos Linnanmäki

Viime vuonna Linnanmäki pisti parastaan avaamalla ravintolakokonaisuuden Herkkulinnan. Silloin luulin, että enää ei voisi pistää paremmaksi. Pyörittelin jo silloin silmiäni heidän gluteenittoman tarjonnan edessä. Muistan, että jo silloin olisi tehnyt melkein itkeä, itkeä sen tarjonnan edessä. Viime vuonna Cafe Vohvelitehdas yllätti ainakin minut ottamalla valikoimiinsa gluteenittomat suolaiset ja makeat vohvelit. Niitä muuten saa tietenkin myös tänäkin vuonna.

Tänä vuonnakin sain kutsun Linnanmäen tämän kauden ruoka-aiheiseen pressiin. Kun kutsussa luki, että tutustumme Linnanmäen Hodarispot-pisteeseen, niin mietin mielessäni, että saas nähdä, että voidaanko tänä vuonna pistää vieläkin paremmaksi. Hodarispotissa on kuulemma myynnissä myös gluteenittomia hodareita. Sieltä saa myös uuniperunoita valitsemillaan täytteillä.




Aloitimme tilaisuuden kohottamalla hattarakuohut Linnanmäen Keitaalla. Hattarakuohut sisälsivät hattaraa, jonka päälle kaadettiin Vichyä. Vichy värjäytyi hattaran väriseksi. Tilaisuudessa kuulimme ensiksi kohokohtia Linnanmäen tämän vuoden herkkukaudesta. Oli ihana kuulla, että Linnanmäki oli pistänyt vielä paremmaksi viime vuodesta, vaikka viime vuosikin oli mielestäni jo aika täydellisyyttä hipova. Tänä vuonna ihan selkeästi herkuttelemme hieman enemmän.





Kun olimme nauttineet hattarakuohut ja kuulleet uutuuksista. Lähdimme kohti Cafe Donitsia. Hieman jännitti, koska nimi enteili jotain muuta. Ajattelin, että miten gluteenittomuus voi toimia tuollaisessa paikassa. No nyt tiedän, että ihan täydellisestihän se toimi.



Katselin ensiksi vähän huolestuneen näköisenä näitä överipirtelöitä ja mielessäni ajattelin, että nyt näyttää huolestuttavalta.

Jokaisessa överipirtelössä roikkui koristeltu donitsi reunalla. Kuitenkin minulle kerrottiin heti, että gluteenittomat juomat ovat pöydän toisessa päässä. Pisteet siitä, että gluteeniton överipirtelö näytti ihan samalta. Usein monissa paikoissa olisi varmasti jätetty vain tuo donitsi pois ja sitten olisi överit olleet vähän vajarit. Linnanmäki teki toisin. He eivät jättäneet edes minua kylmäksi. Tässä vaiheessa olin jo ihan myyty.



Menossa mukana oli myös toinen gluteeniton eli Matkakuume-blogia pitävä Gia. Harmi kun jäi yhteiskuva ottamatta. Me molemmat olemme keliaakikkoja ja osaamme arvostaa tällaista tarjontaa. Tässä kilistelimme övereitämme. Överipirtelöt ovat laktoosittomia ja tilauksesta ne saa myös vegaanisena ja gluteenittomana. Överipirtelön hinta on 9,80 euroa.





Cafe Donitsin takaseinälle oli rakennettu ajan hengen mukaisesti Instagram-kuvien ottamista varten someministudiot, joissa voi kuvata omat överipirtelöt tai koristellut donitsit. Siistiä.






Pääsimme vielä koristelemaan omat donitsimme. Normaalisti donitsit ovat vitriinissä valmiina koristeltuina. Gluteenittomien donitsit koristellaan tilauksesta ja pyydettäessä. Donitseja on kahta kokoa pieni 2 euroa ja isompi 3,20 euroa, nyt en ole varma, että kumpaan hintaryhmään kuului tuo gluteeniton.



Kun tässä vaiheessa meillä gluteenittomilla oli hymy jo korvissa, niin lähdimme vielä Hattarakouluun. Pääsimme valmistamaan hattarat itse. Minä olin ensimmäisten joukossa, koska näinhän se on, että kun menee ensiksi, sitten homma on hoidettu ja ohi. Ihan hieno hattara tuli näin ensikertalaiselle. Kaikki hattaran itse valmistaneet saivat vielä todistuksen suorituksestaan. Linnanmäen hattarakouluun voi osallistua ja hinta hattarakoululle on 7 euroa / henkilö.





Olin kyllä todella ylpeä Linnanmäen asenteesta ja siitä, että jokainen asiakas on heille yhtä tärkeä. Hienoa oli se, että he eivät olleet menneet siitä mistä aita on matalin, vaan gluteenittomanakin pääsin herkuttelemaan ihan samoista asioista, mistä muutkin.

Kymppisuoritus Linnanmäeltä. Kiitos teitte taas meidät gluteenittomat ihmiset iloiseksi panostamalla ruokavalioon näin täydellisesti.

Maiju

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Minua alkoi vähän ketuttamaan

Pukeutumisessa olen yleensä sellainen, että haluan jonkun teeman toistuvan useissa elementeissä. Jos minulla on vaikka musta pohja vaatteissa alan leikittelemään asusteilla. Ostin jossain vaiheessa kassin, jossa on Salla Ikosen maalaama kettu. Viime pari vuotta sitten teetin Kenkämaakari Aleksi Lydmanilla parit tennarit, joihin Aleksi maalasi kettuja.

Eilen kävin Käsityökorttelissa Kampissa ja kun näin Silvartin kettukorvikset, niin päätin ostaa ne näiden kettuaiheisten asusteiden kaveriksi. Alkoi siis jossain suhteessa ketuttamaan ja piti hankkia korvikset tähän teemaan sopivina.











Kädentaitajat ovat aina lähellä sydäntäni, koska heiltä voi ostaa hyvin persoonallisia asusteita ja vaatteita. Laitan tähän linkit näiden tuotteiden valmistajien Instagram-seinille; kassi Salla Ikonen, kengät Kenkämaakari, korvikset Silvart. Kaikki tuotteet olen ostanut itse.

Varsinaisesti en ole mikään kettubongari, mutta jotenkin näissä jutuissa ketut vaan toimivat hyvin. Onko muita samanlaisia, joilla on tällainen "hulluus" omassa pukeutumisessa, että leikitellään asusteilla ja eri teemoilla?

Maiju

perjantai 17. toukokuuta 2019

Sairaan hyvä - Herkkua kuin heinänteko

Liput esitykseen saatu UIT:lta

Kesäni aloittaa yleensä aina Peacockin Uuden iloisen teatterin musiikkipitoinen esitys. Muistan vieläkin ne ensimmäiset kerrat kun menin äidin kanssa nuorena tyttönä katsomaan tätä musiikki-iloittelua ja jäin heti koukkuun.  Silloin elettiin vuotta 1979. Kävimme joka kevät katsomassa näytöstä ja aina sieltä vaan poistuu hymy huulilla. Pieni tauko käynteihin tuli silloin kun teatteri siirtyi Areena-teatterin tiloihin vuosiksi 2010-2014. Silloin kävin vain kerran katsomassa näytöksen. Jotenkin itse olen aina mieltänyt tämän teatterin kotipaikaksi Peacockin.



Tänä vuonna esitys kantaa nimeä Herkkua kuin heinänteko ja suuntasin ystäväni Villen kanssa katsomaan näytöstä. Aina se hieman jännittää, että millainen näytös on tänä vuonna tehty ja naurattaako se? Mitä jos ei yhtään naurata? Ihan suotta sitä tuollaisia asioita miettii, sillä yleensä mua on helppo naurattaa. Tänä vuonna ihan turhaan edes mietin tuollaista. 


Tämän vuoden näytöksen ohjauksesta vastasi Sari Siikander, joka oli siis siirtynyt esiintyjäpuolelta ohjaajaksi. Täytyy sanoa, että hyvin hän onnistui ohjauspuolellakin. 

Villen kanssa olimme esityksen jälkeen yhtä mieltä siitä, että tänä vuonna esitys oli hyvin onnistunut. Itse nautin suunnattomasti tanssiesityksistä ja sketseissäkin onnistuttiin tavoittamaan minun huumorintajuni. Itse pistin tämän vuoden esityksen ranking-listallani ykköseksi, vaikka ei ole olleet huonoja aiempienkaan vuosien esitykset. 

Jos haluaisin nostaa esiin illan onnistujista jonkun erikseen en pystyisi, sillä niin upeita roolisuorituksia saimme illan aikana kokea. En näe mitään mitä olisi voitu tehdä paremmin. 



Ehdottomat suositukset lähtee kyllä tämän vuoden esityksestä. Villen kanssa todettiin esityksen jälkeen, että esitys oli ihan sairaan hyvä. Esityksen kesto oli 1 h 25 minuuttia, eikä siinä ollut väliaikaa. 

Joten jos mietitte, että kannattaako käydä katsomassa, niin sanon, että kannattaa.

Onko muita, joille UIT on se jokavuotinen tämä pitää nähdä juttu?

Maiju

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kun äiti ei ole enää äiti - Alzheimer

Kun äitini Alzheimer viime vuonna aktivoitui nopeasti, jokin muuttui sisälläni. Aloin etsimään itsessäni rauhaa ja aloin etsimään niitä asioita, jotka minulle rauhaa toi. Jätin taakseni asioita ja olen tuonut elämääni enemmän niitä asioita, joiden tiedän tuovan itselleni energiaa ja voimaa. Jätin taakseni sellaisia asioita, jotka eivät enää merkinneet minulle niin paljon. Oli pakko miettiä asioita tärkeysjärjestykseen.

Etsin kirjallisuutta, joka käsitteli Alzheimeria sairautena, jotta oppisin ymmärtämään tätä kavalaa sairautta enemmän. Olen monta kertaa sanonut, että Alzheimer on omaisten sairaus ja sitä se kirjaimellisesti on. Alzheimer saattaa sairastuttaa omaishoitajat, jotka on jätetty liian usein yksin yhteiskunnan tukiverkoston ulkopuolelle. Olen seurannut omaisten tuskaa ja kauhulla katsonut, kuinka monet omaiset jopa miettivät itsetuhoisia ajatuksia, kun jäävät niin yksin tuskansa kanssa.

Olemme sisarusteni kanssa siinä onnellisessa asemassa, että äitimme sai nopeasti hoitopaikan, kun äitini sairaus paheni hyvin äkillisesti viime elokuussa. Äitini tilanne meni sellaiseksi, että sairaalaan jouduttuaan hän ei olisi enää voinut muuttaa takaisin kotiin. Puolessa vuodessa hän sai vakituisen hoitopaikan. Monet potilaat asuvat omaishoitajien kanssa ja omaishoitajat väsyvät, koska oma elämä jää hyvin toissijaiseksi kaikkien voimien keskittyessä sairastuneeseen omaiseen.

Kun äitini sai hoitopaikan, aloin itse vähän relaamaan. Tunsin, että aloin hengittämään vapaammin, koska hoitovastuuta sai annettua toisaalle. Äidilläni on ihana hoitopaikka, jossa työskentelee upeita hoitajia. Tuota työtä täytyy tehdä sydämellä, koska tiedän, että helppoa se ei ole.

Syksyllä etsin kirjallisuutta aiheesta, koska tuli tarve lukea muiden kokemuksista.

Pakko jakaa pari kirjavinkkiä muillekin. Aloitin viime syksynä lukemaan Anne-Maarit Koivuniemen Muista minut - vanhempieni Alzheimer -kirjaa. Luin kirjaa pitkään, koska alkuun kirja toi liian paljon tunteita pintaan. Muistan kuinka yritin lukea kirjaa työmatkallani bussissa, mutta se oli vain pakko monesti laittaa kassiin, koska kirja toi omat tunteet niin pintaan. Lopulta luin kirjan loppuun vuoden vaihteessa. Pystyin samaistumaan kirjoittajan tunteisiin, koska elin itse ihan samanlaisia tunteita, tosin vain osittain, koska itselläni oli vain äiti, joka oli sairaana. Kirjoittajalla samaan aikaan molemmat vanhemmat. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tuon kirjan, jos kaipaatte vertaistukea tämän asian suhteen. Tätä kirjaa lukiessani tunsi, että ei todellakaan ole yksin tämän asian kanssa.






Tämän jälkeen aloin kovasti etsimään Anneli Kanton kirjoittamaa kirjaa Pala palalta pois, josta sain myös lukusuosituksia. Kun en onnistunut löytämään, kyselin kustantajalta, mutta kirjasta oli kuulemma painos loppuunmyyty. Lopulta onnistuin löytämään kirjan kirjatorilta edulliseen hintaan. Tätä kirjaa aloitan juuri lukemaan ja odotan tältä paljon. Kirjan kirjoittaja elää Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin tyttärenä, ihan kuin minäkin. Kirja sisältää myös puheenvuoroja jaksamisensa äärirajoilla päivittäin kamppailevien omaisten puolesta.





Tiedän, että jokainen luettu kirja tuo mukanaan tunteita. Jokainen kokemus tuo silmiin kyyneleitä. Kuitenkin toisten kokemukset ovat tärkeitä myös itselleni. Voin elää jokaisen hetken varmasti muiden mukana, koska tiedän, että millaista on elää näiden tunteiden kanssa.

Neuvon myös ihmisiä, jotka elävät tässä tilanteessa hakemaan vertaistukea sieltä missä on samassa elämäntilanteessa eläviä ihmisiä. Facebookista löytyy ryhmä, joka on tarkoitettu tähän sairauteen kuuluvien omaisille. Muistakaa, että älkää jääkö yksin näiden asioiden kanssa.

Kun äiti ei ole enää äiti


Kun äiti ei ole äiti, niin muistakaa niitä hetkiä, kun hän sitä oli. Usein äiti ei muista enää lapsiaan, mutta on päiviä, jolloin hän saattaa niitä muistaa. Itse koitan järkeillä näiden asioiden kanssa niin, että se, että äiti ei muista sinua, on kuitenkin niin pieni asia, sillä sinä muistat hänet. 

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidin mielisille. Lähden katsomaan äitiä ja mietin aina etukäteen, että millaisella fiiliksellä tänään mennään.

Maiju

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Huhtikuussa laitettiin lomakynnet

Kynnet yhteistyössä / mainos BeArt Studion kanssa

Huhtikuun alussa piti taas miettiä, että millaiset kynnet sopivat lomakynsiksi Rodokselle. Olin miettinyt turkoosia ja keltaista, mutta minulla oli sellaiset viime vuonna samaan aikaan ja samassa kohteessa.

Kaivoimme Janan kanssa kevään uudet värit esiin ja lopulta sitten päädyin limen ja keltaisen sekoitukseen. Kynnet sopivat hyvin pääsiäiseen ja toimivat myös hyvin matkalla.







Loma meni hyvin ja kynnet sointuivat värikkäisiin loma-asuihin.

Kynnet on tehty yhteistyössä BeArt Studion kanssa.

Maiju

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Mitä minulle kuuluu?

Liian usein kuulen sitä, että ihmiset kyselevät lähipiirini ihmisiltä, että "mitä Maijulle kuuluu" tai "onko Maiju suuttunut sulle, kun ette ole olleet paljon tekemisissä"? Siitä syystä ajattelin kertoa, että mitä minulle kuuluu ja miksi minua ei välttämättä näy "piireissä" enää niin paljon kuin ennen.

Kaikkihan tietävät, että viime syksy oli minulle todella vaikea. Oli monta asiaa päällekkäin, jotka verottivat voimavarojani. Silloin tuli tunne, että on pakko vähän miettiä elämäänsä ja miettiä sitä, että mikä elämässä on tärkeintä. Piti miettiä, että mikä vie voimia ja mikä tuo minulle voimaa.

Äitini sairauden aktivoiduttua elokuussa 2018 aloin miettimään elämääni syvällisemmin. Kun jouduimme tyhjentämään äidin kodin joulun jälkeen 2018, se viimeistään laukaisi minussa jotain. Sitä mukaan mitä äidin kotia tyhjensimme, sitä mukaan aloin miettimään asiaa myös oman kotini suhteen. Tajusin, että minulla oli liikaa tavaraa ja tajusin myös sen, että en voisi enää ottaa kosmetiikkaa vastaan samassa määrin, kuin olin aiemmin sisällöntuotannossa vastaanottanut. Kosmetiikka alkoi tuottamaan minulle stressiä.



Tästä lähti ajatus siitä, että enää osallistuisi samassa määrin kosmetiikka-alan pr-tapahtumiin, enkä tulisi enää vastaanottamaan samassa määrin pr-näytteitä kotiini. Mitä enemmän niitä tuli, sitä enemmän ne alkoi minua ahdistamaan.




Olin jossain vaiheessa jo vähentänyt muutenkin pr-tapahtumissa käyntiä. Olin miettinyt, että mihin vapaa-aikani käyttäisin ja olin alkanut miettimään enemmän sitä, että mitkä ovat niitä aiheita, joista haluan kirjoittaa ja somettaa. Ne aiheet eivät löytyneet kosmetiikan puolelta.

Kun näitä asioita pähkäilin päässäni alkoi asia selkiintymään. Mietin niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja mitkä antavat minulle voimaa tässä muuten voimia vievässä elämäntilanteessani.

Kulttuuri ja musiikki on kiinnostanut minua aina ja siitä syystä olen lisännyt enemmän kulttuuripitoista ohjelmaa vapaa-aikaani. Syksyllä kävin paljon konserteissa ja keväälläkin jatkoin samaan malliin. Huomasin, että kulttuuri antoi minulle lisävoimia.





Kun olen tehnyt näitä muutoksia elämässäni, on ihmisille herännyt sitten kysymyksiä, että "miksi Maiju ei käy enää missään" ja "onko hän nyt suuttunut jollekin"?  Vastaus edellä tuli siihen, että miksi en käy niin paljon tapahtumissa ja olenko suuttunut jollekin, niin vastaus on, että en ole suuttunut kenellekään. Joten ei kannata etsiä traamaa aina näistä asioista.

Joudun edelleenkin miettimään hyvin tarkkaan, että mistä saisin voimaa ja energiaa vapaa-aikaani.



Tämän kummemmasta traamasta ei siis ole kysymys.

Nyt nautin keväästä ja sen tuomasta lisäenergiasta. Kerään voimia ja energiaa itseeni ja elämä menee eteenpäin, vaikka asiat elämässä muuttuvat. Minut voi kyllä edelleenkin bongata jostain tilaisuuksista, mutta en käy niissä kuin hyvin satunnaisesti ja tarkkaan valikoiden.

Ihanaa kevättä meille kaikille.

Maiju