tiistai 24. syyskuuta 2019

Punainen toimii kynsissä aina

                                                  Kynsihuolto saatu BeArt Studiolta / toteutettu yhteistyössä


Kynsihuollosta alkaa olemaan taas kuukausi aikaa, mutta parempi esitellä kynnet sitten vähän myöhempään kuin ei ollenkaan. Kynnet huollettiin tietenkin Janan luona. 

Syyskuussa kynsihuoltopäivänä minulla oli minuuttiaikataulu ja minun oli selviydyttävä huollosta minuutilleen oikeaan aikaan ulos. Päädyin valitsemaan punaiset kynnet. Peruspunaiset, jotka sopivat aina joka tilanteeseen.  Pari kertaa vuodessa taidan päätyä punaisiin, punainen toimii aina. 

Nämä kynnet eivät kaivanneet mitääön ylimääräistä, ei edes timantteja. Punainen väri kynsissä houkutteli minut usein myös pukeutumaan punaisiin asusteisiin.







Olen nauttinut näistä punaisista kynsistäni niin paljon, että mietin, että pitäisikö heti perään ottaa toiset punaiset, mutta katsotaan, että mihin sitten taas huomenna päädytään.



Maiju

2 kommenttia:

  1. Niin totta, punainen toimii aina! Punainen myös sopii myös lähes kaikkien sävyjen kanssa yhteen, joten siitäkin puolesta tämä klassinen väri on hyvä valinta.
    Ihanaa tiistai-iltaa Maiju <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Oli helppo yhdistää vaatteita näiden kynsien kanssa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa uudestaan.